Kokkaa, kokkaa...
Maanantaina jumpattiin päiväkodin salissa pallojen kanssa sekä askarreltiin ruoka-aiheinen kortti eläkkeelle jäävälle keittäjälle. Viimeviikon lintuaihe jatkui myös tällä viikolla lintulorupussin, lintuaskartelun ja linnunlaulujen merkeissä. Eläinlasten elämää käsitteli tälläviikolla surua. Pohdimme mistä voi tulla surulliseksi ja mikä helpottaa surua.
Alkuviikosta harjoittelimme ruoka-aiheisia lauluja ja torstaina pääsimme yllättämään "keittiön Liisan" iloisella lauluhetkellä. Viimeisenä työpäivänään ennen eläkeelle siirtymistä hän sai kuulla lasten reippaita lauluja mm. Kokkaa, kokkaa, Muurahaisen muori perunoita kuori sekä popsi popsi porkkanaa. Lapset olivat saaneet kerättyä jälleen timanttipurkin täyteen ja heidän toiveesta pidimme torstaina myös lelupäivän.