Järjestyssäännöt

Sisällä koulussa toimin rauhallisesti hyviä tapoja noudattaen.
  • Tulen sisälle vasta kellon soitua, aamulla en tuo reppua sisälle.
  • Liikun rauhallisesti kävellen.
  • Kuljetan välituntitavarat kainalossa.
  • Herrasmiehenä en kulje hattu päässä.

Oppitunneilla huolehdin työrauhasta omalta osaltani.

  • Odotan tunnin aloitusta omalla paikallani.
  • Pyydän puheenvuoron viittaamalla ja työskentelen ohjeiden mukaisesti toisia häiritsemättä.
  • Otan sovitut varusteet mukaan liikunta- ja muille oppitunneille.

Välitunnilla viihdyn ja virkistyn turvallisesti.

  • Siirryn vikkelästi välitunnille ja välitunnilta.
  • Pysyn välituntialueella, en oleskele pyörien luona.
  • Ulkovalvoja kuuluttaa, jos kovalla pakkasella jäädään sisälle.
  • Pukeudun sään mukaisesti.
  • Noudatan keinu- ja maalivuoroja.
  • Pelaan pallopelit koulun kentällä – en heittele lumipalloja muualle kuin palloseinään.
  • Selvitän välituntitapahtumat välituntivalvojan kanssa

Ruokalassa noudatan hyviä ruokailutapoja.

  • Tulen ruokalaan opettajan johdolla.
  • Ruokailen hyvien tapojen mukaisesti ja rauhallisesti omalla paikallani.
  • Otan sen verran ruokaa, kun aion syödä ja maistan kaikkea.
  • Palautan astiat siistinä.
  • Kiitän ruuasta.

Koulupäivinä huolehdin viihtyvyydestä sekä yhteisestä omaisuudesta ja omista tavaroistani.

  • Käyttäydyn ystävällisesti ja hyvien tapojen mukaisesti. En kiusaa ketään.
  • Tervehdin kaikkia.
  • Kiitän saadessani jotain, pahoittelen ja pyydän anteeksi tarvittaessa.
  • Pidän paikkani ja naulakkoni siistinä.
  • Toimin koulua ja koulun tavaroita vahingoittamatta.
  • Karkit, purkat, rahat ja kännykät eivät kuulu koulupäivään. Kouluun otetuista kännyköistä vastaavat huoltajat.
  • Vastaan aiheuttamastani vahingosta (pulpetit, kirjat, tietokoneet, atk- ja av-välineet, koulurakennus ym.).

Koulumatkoilla ja koulun retkillä liikun sääntöjä ja ohjeita noudattaen.

  • Käytän tunnelia ja suojatietä.
  • Käytän pimeän aikaan heijastinta.
  • Pyöräilen kypärä päässä.
  • 1.luokalla en pyöräile kouluun. 2.luokalla saan pyöräillä kouluun huoltajien luvalla.