Välitehtävä 2. Oma ohjaajuus

Kuvaile jokin ongelmatilanne, jonka olet ratkaissut. Lyhyt teksti otsikolla Onnistuminen ohjaajana.

Kirjoita alle teksti noin 5-10 virkettä ja muista laittaa alkuun oma nimesi.
Voit myös käyttää apuna oheista listaa ja ratkaista siitä jonkin tilanne. 
  • Yhtä osallistujaa ei oteta leikkeihin​/harjoitteisiin
  • Joku osallistujista on hyvin syrjäänvetäytyvä​
  • Ryhmä on täysin villiintynyt​
  • Ryhmässä on riitaisa ilmapiiri​
  •  Ryhmä ei suostu tekemään sitä, mitä ohjaaja on suunnitellut​
  • Uusi osallistuja ryhmässä​
  • Yksi osallistuja terrorisoi ryhmää​
  • Ryhmässä esiintyy kiusaamista​
  •  Lapsille tulee aina pissahätä kesken harjoituksen​
  • Osallistujat puhuvat puhelimeen kesken kerhon​


Mari: Ryhmässä on aina vaihdettu pareja, joten ryhmä on tottunut toimimaan keskenään sujuvasti. Kun uusi lapsi tuli ryhmään ja aloittamisesta oli kulunut useampi vuosi, otettiin uusi lapsi ryhmään reippaasti. Lisäksi lapsi laitettiin samasta koulusta olevan lapsen pariksi ja vaikka eivät tunteneet ennestään toisiaan, ovat nyt parhaimpia kavereita. Villiintynyt ryhmä saatiin toimimaan, kun ohjaajana alkoi laulamaan tuttua laululeikkiä, jolloin reilu kolmekymmentä lasta alkoi laulamaan mukana ja jäsentyi leikkimään.Tämän jälkeen tehtiin voimakasta kehojumppaa (kinuski), jonka jälkeen ryhmä lähti kotiin rauhallisempana ja tyytyväisenä.

Leeni: Ryhmässä on muutama hieman vilkkaampi tapaus, joilla menee tunneilla usein höpöksi hommat. Eivät malta olla paikallaan ja keskittyä ohjeisiin tai tehtäviin. Se myös vaikuttaa koko ryhmään. Olen kuitenkin tunnistanut ongelman ja löytänyt erilaisia harjoitteita, joka saa kiinnitettyä näiden lasten huomion. Varsinkin erilaiset hieman vastuullisemmat tehtävät ovat toimineet hyvin. Siirtymät pyrin myös hoitamaan mahdollisimman toiminnallisesti, jotta aikaa ylimääräiseen sekoiluun ei ole. Nämä keinot ovat saaneet ryhmän pysymään kasassa paremmin. 

Tomi: Sijaistaessani 4-6 vuotiaiden lasten tanssiryhmää luonnollisesti vilinää oli paljon ja oppilaita oli vaikea tunnin aloituksessa saada pysymään paikoillaan. Alkupiiripaikkoihin pääsemisessä auttoi asettelemani pienet liikunta-alustat, joista jokainen sai valita oman paikkansa ja tämä tuntui selkeyttävän paikalle menemistä paljon. Yhdessä vaiheessa tanssituntia vilinä alkoi uudelleen muuten hyvinkin edenneen tunnin keskellä. Aloimme tekemään tanssijoiden toivomanakin ripaskaharjoitteita, joka toi keskittymisen takaisin nopeasti. Näin myöhemmin ajateltuna oivalsinkin ko. harjoitteiden olevan oivallinen lisä kyseiseen tanssituntiin, koska keskittymiskyvyn väheneminen saattoi johtua siitä, että aiemmin tehty oli jo opittu ja ei ollut tarpeeksi haastetta -> tylsää ja vilinää. "Taitoruuvin kiristämisen" merkitys tanssitunnilla konkretisoitui iloisesti. 

Kaisla: Jos ryhmä ei suostu tekemään ohjaajan suunnittelemia harjoitteita, ehdottaisin ryhmällä vuorottelua. Ryhmä saa valita muutaman leikin/pelin/asian, mitä haluaa tehdä ja muusta ohjelmasta vastaa sitten ohjaaja. Näin tanssijat pääsevät osallistumaan myös tunnin rakenteeseen. Tällöin luultavasti motivaatio kasvaa kaikkeen tekemiseen ja tunnit kulkevat toivottavasti sujuvammin...