KOHU16M
Tehtävä 3.11.2016
Kirjoita tekstiä jostain kaupungista.
Voit kirjoittaa itse tai etsiä verkosta ja kopioida ja liittää dokumenttiin.
Lisää tekstin väliin kaksi tai kolme kuvaa kaupungista.
Pituus yksi tai kaksi sivua, käytä otsikoita (pääotsikko ja väliotsikot)
Muuta dokumentin nimeksi Kaupunki.
Marjat
Herukat eli viinimarjat
Lähde: Wikipedia
Valkoherukka
Valkoherukka on kasvitieteellisesti punaherukka, mutta sen marjoista puuttuu punainen väri.
Punaherukka
Punaherukkaa kutsutaan myös punaviinimarjaksi. Punaherukan marja on maultaan voimakkaan hapan ja hiukan makea. Punaherukka sisältää runsaasti C-vitamiinia sekä kuituja.
Mustaherukka
Mustaherukka eli musta viinimarja kasvaa suurimmassa osassa Eurooppaa sekä villinä että viljeltynä. Mustaherukka kasvaa 1 – 1,5 metriä korkeaksi pensaaksi. Marjat ovat väriltään mustia.
Herukat
Herukat eli viinimarjat kasvavat luonnonvaraisina pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä.
Herukat ovat kesävihantia pensaita eli ne pudottavat lehdet talveksi. Viinimarjojen kukat voivat olla vihertäviä, keltaisia, punaisia tai harvoin valkoisia. Viinimarjan hedelmä on pallomainen pohjusmarja.