5. Jäkäliä, sammalia ja sieniä
Jäkälät ovat yleisiä kallioilla

Levät ovat pienenpieniä kasveja, jotka pystyvät yhteyttämään. Ne antavat sokeria jäkälän sieniosakkaalle, joka antaa taas leville vettä! Molemmat hyötyvät.
Yhteistyö on kehittynyt niin pitkälle, että jäkälää katsoessa on vaikea uskoa, että se koostuu sienestä ja tuhansista levistä.
Jäkälät viihtyvät parhaiten kalliolla, jossa kasvit eivät menesty. Jäkälät kasvavat hyvin hitaasti.
Jäkälät viihtyvät parhaiten kalliolla, jossa kasvit eivät menesty. Jäkälät kasvavat hyvin hitaasti.

Sammalet ovat alkeellisia kasveja

Koska sammalen varsi ei ole vahva, se ei voi kasvaa korkeaksi. Näistä syistä sammalia kasvaa vain kosteilla paikoilla matalina kasvustoina.
Sammalet peittävät usein kuusimetsän pohjan kokonaan. Sammal lisääntyy itiöiden avulla.

Sammalia
Sienet ovat kuluttajia
Koska eri sienien itiöemät poikkeavat muodoltaan, rakenteeltaan ja väriltään, sieniä voi oppia tunnistamaan. Tämä on tärkeää, jos sieniä kerää ruuaksi.
Sienen soluissa ei ole viherhiukkasia, joten sienet eivät pysty yhteyttämään. Ne ottavat tarvitsemansa sokerin kasveilta kuten eläimetkin. Sienet ovat eläinten tavoin kuluttajia.
Osa sienistä saa sokeria puun juuren kautta. Sieni antaa "vastalahjaksi" rihmastollaan kerättyä vettä puulle. Tätä molempia osapuolia hyödyttävää yhteiselämää kutsutaan symbioosiksi. Osa sienistä on hajottajia: ne hajottavat kuolleita kasveja. Esimerkiksi kuolleen puun rungolla olevat käävät ovat hajottajia.
Myrkyllisiä sieniä ovat mm. valkokärpässieni ja punakärpässieni (kuvassa). Monet tatit ja vahverot ovat taas hyviä ruokasieniä.


Sieniä
Tiivistelmä
- Sammalet ovat alkeellisia kasveja. Niiltä puuttuvat kukka ja juuret.
- Jäkälässä elää yhdessä levä ja sieni.
- Sienet eivät ole kasveja. Ne eivät yhteytä. Ne saavat energian yleensä puilta.