Yksilökohtainen opiskeluhuolto Haapajärvellä

Jokaisen esiopettajan tehtävä on seurata ja tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä puuttua hyvinvoinnissa tapahtuviin muutoksiin yhteistyössä huoltajan kanssa. Huolenaiheet ilmaistaan varhaisessa vaiheessa aihetta varten kootussa monialaisessa asiantuntijatyöryhmässä. Vanhemmilla on aina oikeus olla paikalla, kun hänen lapsensa asioista keskustellaan. Vanhempien on myös annettava kirjallinen lupa lapsen asioiden käsittelyyn. Huoltajalle tulee tiedottaa, miten lasta koskevan opiskeluhuollollisen asian vireillepano ja valmistelu tapahtuu sekä tiedot jatkotoimista.

Lapsen hyvinvointiin liittyviä tekijöitä voivat olla terveyden tai sairaudenhoitoon tarvittavan tuen ja seurannan järjestämiseen liittyvät asiat, poissaolojen seuraaminen, sosiaaliset häiriöt kuten kiusaaminen, ruokailu, kuljetusten ja odotusaikojen turvallisuus tai yleiset elämäntilanteisiin liittyvät vaikeudet.

Esiopetuksessa olevat lapset kuuluvat perusterveydenhuollon piiriin. Lapset käyvät neuvolan terveydenhoitajan luona 6-vuotistarkastukseen asti. Kouluterveydenhoitaja ja lääkäri tarkastavat lapset heidän siirtyessä perusopetukseen.

Opiskeluhuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen lapseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen.

Tästä asiasta täsmennetään koulukohtaisissa opiskeluhuoltosuunnitelmissa.