Kohti renessanssia
Toisena päivänä tutustuimme Cimabuen ja Giotton tuotantoon. Cimabue saattaa olla suurelle yleisölle tuntemattomampi taiteilija, mutta hän on taiteilija, joka muutti keskiaikaisen taiteen suunnan kohti modernimpaa. Vaikka renessanssiksi Cimabuen töitä ei voi kutsua, oli hänellä jo yritystä käyttää muun muassa perspektiiviä töissään. Giotto puolestaan tunnetaan kuvanveistäjänä, arkkitehtinä ja taidemaalarina. Verrattuna Cimabuen taiteeseen Giotton työt ovat huomattavasti elävämpiä. Voidaankin sanoa, että Giotto loi perustan renessanssille.
Cimabuen ja Giotton töitä näimme tänään Santa Crocen ja Santa Maria Novellan kirkoissa.
Santa Crocen kirkkoon on haudattu muun muassa Michelangelo ja Machiavelli.
Santa Maria Novella


Cimabuen Maesta
Kun päivän yhteinen osuus oli ohi, lähdimme unkarilaisen kurssikaverini kanssa tutustumaan nykytaiteen museoon Palazzo Strozziin, jossa esillä oli nykytaidetta Kandinskysta Pollockiin.
Nykytaiteen jälkeen haaveilimme vielä pääsevämme käymään Duomossa, mutta itse katedraaliin emme enää päässeet, sillä lippuja oli myyty tälle päivälle niin paljon. Sen sijaan kapusimme 414 porrasta ja kävimme ihmettelmässä näkymää kirkon kellotornista. 85-metrinen kellotorni eli Campanile on erivärisillä marmorilaatoilla päällystetty. Sen parissa on työskennellyt yhteensä kolme arkkitehtia, ja ensimmäinen heistä oli juuri Giotto.
Tästä päivästä selvittiin edellistä paremmalla nestetankkausella ja pastalla.
Cimabuen ja Giotton töitä näimme tänään Santa Crocen ja Santa Maria Novellan kirkoissa.
Santa Crocen kirkkoon on haudattu muun muassa Michelangelo ja Machiavelli.Santa Maria Novella


Cimabuen MaestaKun päivän yhteinen osuus oli ohi, lähdimme unkarilaisen kurssikaverini kanssa tutustumaan nykytaiteen museoon Palazzo Strozziin, jossa esillä oli nykytaidetta Kandinskysta Pollockiin.
Nykytaiteen jälkeen haaveilimme vielä pääsevämme käymään Duomossa, mutta itse katedraaliin emme enää päässeet, sillä lippuja oli myyty tälle päivälle niin paljon. Sen sijaan kapusimme 414 porrasta ja kävimme ihmettelmässä näkymää kirkon kellotornista. 85-metrinen kellotorni eli Campanile on erivärisillä marmorilaatoilla päällystetty. Sen parissa on työskennellyt yhteensä kolme arkkitehtia, ja ensimmäinen heistä oli juuri Giotto.
Tästä päivästä selvittiin edellistä paremmalla nestetankkausella ja pastalla.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin