Iloa akvarellimaalauksesta. Opettaja: Maire Pyykkö TaM. Lähiopetusta Taideluokassa os. Pohjolankatu 27

Kuvituksen historia

Kuvitus eli illustraatio (latinan sanasta illustrare ’valaista’) on kuvataiteen ala, joka tuottaa kirjalliseen teokseen havainnollistavia, koristavia tai täydentäviä piirroksia tai maalauksia. Kuvituksen moderneja lajeja ovat valokuva, animaatio ja muut kuvataiteen alueen kuvalliset esitykset.

Kuvituksen tarkoituksena on esimerkiksi monimutkaisten käsitteiden tai esineiden, teknisten laitteiden ja niiden toiminnan selventäminen visuaalisesti muun muassa silloin, kun niitä on vaikea kuvailla sanallisesti. Kuvitus voi olla pelkistettyjä opetus- ja havainnekuvia tai hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia. Kuvitus tavallisesti täydentää visuaalisesti ja havainnollistaa, mutta ei välttämättä kuvita tekstiä suoraan.

Kuvituksen lähtökohtana on tavallisesti teksti. Sen tavoite on tiivistettynä havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkeyttää tarinaa tai informaatiota. Kuvituskuva voi joskus olla myös kertova kuva ilman tekstiä. Kuvituksella ja visualisoinnilla viitataan monimutkaisten tai vaikeasti valokuvattavien kohteiden kuvantamiseen. Kuvitus voi koostua yhdestä tai useammasta valokuvasta, diasta tai olla piirustus, maalaus, taidegrafiikkaa, kuvakollaasi tai se voi olla laajemminkin niin sanottua elävää ja liikkuvaa kuvaa, filmi, elokuva.

Erityisen haastava kuvituksen laji on kansikuva. Sillä on nelitahoinen tehtävä: se tulee houkutella tarttumaan kirjaan, olla visuaalisesti ikoninen, olla uskollinen aiheelle ja olla tyyliltään omaperäinen. Jos kyseessä on klassikkoteos, voidaan kansikuvalla lähestyä lukijaa modernisoimalla aihetta.[1]

Kuvitusta tarvitaan usein teoksen sisällön havainnollistamiseen infografiikalla tai sen prosessimallintamiseen.

Kuvitusta käytetään monenlaisten aiheiden elävöittämiseen tai selkeyttämiseen. Sen muotoja ovat muun muassa:

havainne- ja selityskuvia oppimateriaaleihin[2]

selkeyttäviä kuvia eri tilanteisiin ja käyttöohjeisiin

houkuttelevia ja selkeyttäviä kuvia mainos- ja markkinointimateriaaleihin

karikatyyrikuvituksia henkilöhahmoista, pilakuvia

sarjakuvanomaista asian havainnollistamista

muotipiirroksia

karttoja, teknisiä piirustuksia ja kaavioita

Kuvittamisen historiaa

Kansikuva Johannes Keplerin kirjaan Tabulae Rudolphinae, 1627.

Sivuaukeama Johan Amos Comeniuksen kirjasta Orbis Sensualium Pictus vuodelta 1658.

Ensimmäisiä ihmiskäden tekemiä kuvituksia ovat olleet luolamaalaukset. Ennen kirjapainotaidon keksimistä kaikki kirjat tehtiin käsityönä, kuten myös kaikki kirjoihin tulleet kuvitukset. Ensimmäisiä kirjoihin tehtyjä kuvituksia ovat olleet käsinmaalatut koristeelliset alkukirjaimet eli anfangit ja erilaiset köynnökset Bysantin aikana alkunsa saaneessa kirjamaalauksessa.

Puupiirroksia oli olemassa jo ennen kirjapainotaidon keksimistä, mutta ensimmäisissä kirjoissa niitä ei vielä käytetty, ei edes irtokirjakkein painetuissa kirjoissa.

Kirjapainoissa tuli suosituksi 1460-luvulla puupiirroksien käyttö.

Jo 1400-luvun lopulla monilla kirjanpainajilla oli käytössään erilaista somistusaineistoa, ainakin yksi koristeinitiaali, joitakin kuvalaattoja vinjettejä, kehyksiä tai typografisia koristeita. Myös itse kirjaimet ovat olleet monissa kulttuureissa kuvitustyyppisiä (kiina, japani).

Raamatun tapahtumien kuvittaminen ja havainnollistaminen oli tärkeä viestintäkeino aikana, jolloin valtaosa väestöä oli lukutaidotonta. Ensimmäisiä kuvitettuja kirjoja Suomessa ovat olleet Raamattu ja hartauskirjat. Myöhemminkin julkaistiin kuvituksia erilaisten moraalikirjoitusten ja opetusten yhteydessä. Tärkeimpiä tekniikoita alkuaikojen kuvituksissa oli puupiirrosten käyttö 1500-luvulle asti. Sen jälkeen yleistyivät vähitellen 1600-luvulta 1700-luvulle kaiverrus ja etsaus. Litografiaa alettiin käyttää 1800-luvulla. Tieteellisissä kuvituksissa tarkka kuparipiirros oli jo käytössä 1500-luvun puolella, hartauskirjoissa kuitenkin käytettiin vielä puupiirroksia.[4] Kirjapainojen yhteydessä oli usein puupiirrostyöpaja, jossa kuvitus- ja somistuslaatat valmistettiin.

Parhaat taiteilijat suunnittelivat kirjojen kuvalliset nimiösivukehykset, jotka edustivat vuosisadan alkupuolen hienointa kirjataidetta. Heitä olivat muun muassa Albrecht Dürer, Hans Holbein (1497–1543), Hans Weiditz (k. noin 1536), Hans Burgkmair (1473–1531), Hans Baldung (1484–1545) ja Lucas Cranach vanhempi (1472–1553). Saksalaisella kielialueella myös kirjan tekstisivut koristettiin näillä kehyksillä, mikä oli kuitenkin harvinaista muualla.[5]

Puupiirrostekniikalla painetut kirjat

Kirjanpainaja Albrecht Pfister Bambergissa kokeili ensimmäisenä puupiirroskuvitusta kirjan kuvittamisessa. Tosin puupiirrokset olivat vielä karkeatekoisia ja ne väritettiin käsin. Puupiirrostekniikka kehittyi kuitenkin nopeasti ja jo 1490-luvulla eräs Euroopan huomattavimmista kirjanpainaja-kustantajista, Anton Koberger Nürnbergissä, julkaisi monia hienosti kuvitettuja teoksia. Useita tuon ajan tunnettuja taiteilijoita työskenteli Kobergerin kirjapainon yhteyteen perustetussa puupiirrosateljeessa. Heitä olivat muun muassa Michael Wolgemut ja hänen oppilaansa Albrecht Dürer.

Ranskassa alettiin käyttää kirjapainoalalla puupiirroksia vasta 1400-luvun lopulla. Ranskalaisista tunnetuin kuvittaja, kirjanpainaja ja kustantaja oli Antoine Vérard.

Italiassa renessanssin taideihanne ja toskanalainen disegno olivat inkunaabelien kuvituksen taustana. Italialaiset kuvittajat omaksuivat varhain viivaperspektiivin, geometrian ja varjostuksen käytön. Aldus Manutiuksen vuonna 1499 julkaisema Colonnan Hypnerotomachia Poliphili on tunnettu teos, joka kertoo rakastettuaan etsivästä Polifilosta, joka kuljeskelee unessa mystisessä maisemassa antiikin raunioiden keskellä. Kuvat ovat tärkeä osa teosta ja vasta niiden kautta sisältö avautuu lukijalle.

Eurooppalaiseen kirjataiteeseen oli Dürerillä merkittävä vaikutus. Hän kokosi myös geometriseen suhdeharmoniaan perustuvan taideteoriansa kahteen 1520-luvulla ilmestyneeseen teokseen Underweisung der Messung ja Vier Bücher von menschlicher Proportion.

Renessanssin aikainen tieteellisten kirjojen kuvitus oli usein taiteellisesti korkeatasoista, varsinkin kasvi- ja eläintieteellisissä teoksissa, kuten Leonhard Fuchsin kasvikirjassa De historia stirpium.

Baselissa julkaistiin 1500-luvun puolivälissä viimeinen tieteellisen puupiirroskuvituksen klassikko, Andreas Vesaliuksen teos De humani corporis fabrica. Tieteellisessä kuvituksessa tarkkuus oli tärkeää, joten puupiirrostekniikasta luovuttiin ja alettiin tehdä kuvat kuparikaiverruksina.

Muita kuin tieteellisiä puupiirroksia valmistettiin ja kopioitiin ahkerasti ja myytiin Euroopan kansainvälisillä kirjamessuilla. Tavallisissa kirjapainotöissä puupiirroslaatat käytettiin useaan kertaan ja samaa kuvaa voitiin käyttää monissa eri yhteyksissä. Toistuva kopiointi laski puupiirrosten tasoa, kopioiminen muutti usein alun perin hyvätkin kuvat jäykiksi ja kaavamaisiksi.

Embleemikirjat

Andreas Alciatin Emblemata libellus (1531) oli ensimmäinen embleemikirja. Näistä kirjoista tuli erittäin suosittuja. "Embleemin kuvalla ja tekstillä on looginen suhde, jota voisi nimittää implikaatioksi tai kokonaissuhteeksi. Embleemissä kuva ja sana eivät selitä, vaan täydentävät toisiaan; embleemeissä ei esitetä ihmistä, teksteiksi ei saa ottaa sananlaskuja, maksiimeja, moraalisia ohjeita eikä arvoituksia."[7]

Kuva opetuksessa

Johan Amos Comenius julkaisi oppikirjan Orbis Pictus, tai Orbis Sensualium Pictus (Kuvissa näkyvä maailma) vuonna 1658. Sitä pidetään ensimmäisenä lapsille suunnattuna kuvakirjana. Comeniuksen merkittävä uudistus oli kuvien tehokas hyödyntäminen opetuksessa, joka johti tämän ensimmäisen systemaattisesti kuvitetun oppikirjan syntymiseen.

Nykyaika

Ennen valokuvauksen ja kirjapainotekniikan yhdistymistä piirtämällä tehty kuvitus oli ainoa kuvittamisen keino. Myöhemmin erilaiset graafiset menetelmät kehittyivät mahdollistaen yhä sävykkäämpien ja tarkempien kuvitusten toistamisen. Eri puolilla matkustavat kuvittajat ja myöhemmin valokuvaajat ja televisiokuvaajat raportoivat sanomalehdille ja medialle maailman tapahtumista.

Kuvittamisen tarve kasvoi painotekniikan kehittymisen myötä. Kuvittajat ansaitsevat tavallisesti elantonsa tekemällä kuvituksia mainonnan, kustantamojen, sanomalehtien ja aikakauslehtien käyttöön. Kuvittajat ovat käyttäneet perinteisiä kuvataiteen keinoja, mutta nykyisin tietokone on yleistynyt yhdeksi apuvälineeksi kynien, vesivärien, peitevärien ja muiden piirustus- ja maalausvälineiden joukkoon.

Nykyisin on useita erilaisia tietokoneissa käytettäviä kuvitusohjelmia, jotka eivät kuitenkaan ole syrjäyttäneet käsin tehtävää taiteellista työskentelyä. Tietokonegrafiikka on muuttanut monia kuvittamisen työprosesseja. Digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen on helpottanut ja osittain monipuolistanut niin kuvituksen tuotantotekniikoita kuin käyttötarkoituksia. Nykyisin kuvitusta käytetään paljon esimerkiksi www-sivuilla, esitysmateriaaleissa ja multimediassa. Uudet käyttötarkoitukset ovat kasvattaneet alaa, mutta myös lisänneet kilpailua. Kuvituksen tekeminen ja sen välittäminen lehtien toimituksiin on nopeutunut ja helpottunut ja kuvittamisesta on tullut yhä suositumpi osa mediaa.

Suomalainen kuvitustaide

Tove Jansson vuonna 1956.

Tunnettuja vanhoja suomalaisia kuvituksia ovat tehneet muun muassa Akseli Gallen-Kallela (Kalevala-kuvitukset, exlibrikset) samoin esimerkiksi Erkki Tanttu (Rymy-Eetu-sarjakuvat ja sananparsikuvitukset). Myös monet muut tunnetut suomalaiset kuvataiteilijat ja taidemaalarit ovat tehneet eri aikoina kirjankuvituksia eri kustantajien julkaisemiin teoksiin.

Tunnettuja suomalaisia kuvittajia

Magnus von Wright

Wilhelm von Wright

Ferdinand von Wright

Akseli Gallen-Kallela

Rudolf Koivu

Björn Landström

Erkki Tanttu

Tove Jansson

Maija Karma

Kuvalla on motivoiva tehtävä.

Oppikirjassa kuva:

 kiinnittää katseen

 käynnistää havaintosyklin

 suuntaa tarkkaavaisuutta

 luo tiedollisen ristiriidan

 kannustaa toimimaan

17 Kuvalla on useita tehtäviä sisällön ja viestin välittämisessä. Kuvituksen funktiot kietoutuvat toisiinsa ja painottuvat eri tavoin eri konteksteissa. Kuvitus on dokumentoivaa, mutta myös esteettisesti tärkeää.

Kuvitus, joka tukee tekstiä, on rinnakkainen reitti tekstin sisällön

ymmärtämiseen. Toisaalta se kertoo lukijalle, onko hän ymmärtänyt tekstin sisällön oikein.

18 Kuvitus välittää tietoa, mutta myös emootioita. Näitä emootioita voidaan käyttää apuna oppimisessa. Ongelmana voi olla, että kuvan herättämä emootio on ristiriidassa kuvan tai sen yhteydessä olevan tekstin tietosisällön kanssa. Kuvien käytön opetuksessa tulisi tähdätä

sanoman tietoiseen ymmärtämiseen. Kuvitus ei saa olla kuormittavaa vaan tarkoituksenmukaista.

19 Kaikkea ei ole järkevää kääntää kuvan kielelle. Teksti ja kuva

täydentävät toisiaan. Niiden osuus asiasisällöstä voi mennä ”päällekkäin”. Oppikirjan kuvitusta valittaessa on otettava huomioon, mikä on kuvituksen tehtävä suhteessa

aihesisältöön.

20

 

Kuvituksen vaiheet

Tässä muutamia lisävinkkejä ja näkökohtia, jotka voivat auttaa sinua:

 

### Kuvitusprosessin vaiheet

  1. **Kohteiden valinta ja luonnosten piirtäminen**: Tämä on tärkeä alkuvaihe, jossa määritellään, mitä elementtejä kuvitukseen tulee. Luonnosten avulla voit hahmotella ideoita ja testata erilaisia kompositioita.
  2. **Värimaailman valinta**: Värien valinta vaikuttaa voimakkaasti kuvituksen tunnelmaan. Mieti, millainen fiilis ja viesti sopii parhaiten tarkoitukseesi. Väripaletti kannattaa pitää yhtenäisenä ja harkittuna.
  3. **Pienten piirustusten käyttö täytteinä**: Nämä elementit voivat lisätä mielenkiintoa ja syvyyttä kuvitukseen. Muista kuitenkin, ettei täytekuvitus saa viedä huomiota pääelementeiltä.

### Lisää huomioitavia asioita

  1. **Valon ja varjon käyttö**: Valo ja varjo tuovat kuvitukseen kolmiulotteisuutta ja syvyyttä. Ne auttavat korostamaan tärkeitä elementtejä ja luovat dynamiikkaa.
  2. **Mittasuhteet ja perspektiivi**: Huolehdi, että mittasuhteet ovat oikeat ja perspektiivi on johdonmukainen. Tämä auttaa luomaan realistisen ja tasapainoisen kuvituksen.
  3. **Tyyli ja yhtenäisyys**: Pysy uskollisena valitsemallesi tyylille koko prosessin ajan. Yhtenäinen tyyli tekee kuvituksesta tunnistettavan ja ammattimaisen näköisen.
  4. **Viimeistely ja yksityiskohdat**: Kun perusasiat ovat kunnossa, voit lisätä hienoja yksityiskohtia, jotka tekevät kuvituksesta ainutlaatuisen. Huolehdi kuitenkin, etteivät yksityiskohdat tee kuvituksesta liian sekavaa.
  5. **Palautteen kerääminen ja iterointi**: Älä pelkää pyytää palautetta muilta, kuten ystäviltä tai kollegoilta. Palautteen avulla voit parantaa ja hioa kuvitusta ennen lopullista versiota.

Tässä vielä tiivistettynä:

| 1. | Kohteiden valinta ja luonnosten piirtäminen |

| 2. | Värimaailman valinta |

| 3. | Pienten piirustusten käyttö täytteinä |

| 4. | Valon ja varjon käyttö |

| 5. | Mittasuhteet ja perspektiivi |

| 6. | Tyyli ja yhtenäisyys |

| 7. | Viimeistely ja yksityiskohdat |

| 8. | Palautteen kerääminen ja iterointi |

 

Kuvituksen periaatteet

Kuvittaminen on kiehtova ala, jolla on omat periaatteensa ja sääntönsä. Tässä muutama keskeinen asia, jotka kannattaa pitää mielessä:

### Kuvituksen periaatteet

  1. **Kerronnallisuus**: Kuvituksen tulee tukea tarinaa tai viestiä, jota halutaan välittää. Se toimii usein tekstin lisänä ja voi auttaa selittämään tai syventämään sitä.
  2. **Kohdeyleisö**: On tärkeää miettiä, kenelle kuvitus on suunnattu. Lapsille tehty kuvitus eroaa aikuisille tarkoitetusta sekä tyylillisesti että sisällöllisesti.
  3. **Visuaalinen yhtenäisyys**: Kuvituksen eri elementtien tulee olla visuaalisesti yhtenäisiä. Tämä tarkoittaa, että väripaletti, viivatyylit ja muodot sopivat yhteen ja luovat harmonisen kokonaisuuden.

### Kuvituksen perus säännöt

  1. **Värien käyttö**: Värien tulee olla tasapainossa ja sopia yhteen. Värien kontrasti on tärkeä huomioida, erityisesti silloin, kun halutaan korostaa tiettyjä elementtejä.
  2. **Kompositio**: Kuvituksen sommittelu on keskeinen tekijä sen onnistumisessa. Hyvä sommittelu ohjaa katsojan katsetta ja auttaa viestin välittämisessä.
  3. **Viivatyylit**: Erilaiset viivatyylit voivat luoda erilaisia tunnelmia ja tekstuureja. Ohut viiva voi antaa kevyen ja ilmavan vaikutelman, kun taas paksu viiva voi olla vahva ja rohkea.
  4. **Typografia**: Jos kuvituksessa on tekstiä, sen tulee olla selkeää ja luettavaa. Fontin valinta voi myös vaikuttaa kuvituksen tunnelmaan.
  5. **Yksinkertaisuus**: Yksinkertaisuus on usein avain hyvään kuvitukseen. Liian monimutkainen tai runsas kuvitus voi olla sekava ja vaikeasti tulkittava.

Kotitehtävistä keskustelemista koskevia sääntöjä

💌 Hei Kaikki! 

Haluaisin selventää kotitehtävistä keskustelemista koskevia sääntöjä.

1. Keskustelemme vain kurssiohjelman puitteissa tehdyistä töistä.

2. Opettajalla on oikeus päättää, milloin ja kenen toimesta työstä keskustellaan.

3 Opettajalla on oikeus valita tyypillisimmät työt keskusteltavaksi.

Olette ehkä huomanneet, että meillä on tietty ohjelma, ja tämän ohjelman puitteissa pidän maalauksen tai piirustuksen demonstraation. Kotitehtävinä opiskelijat tekevät näiden demonstraatioiden aiheeseen liittyviä harjoituksia tekniikoiden vakiinnuttamiseksi. Keskustelemme näistä töistä. Ohjelman ulkopuolella harjoituksina tehdyistä töistä ei välttämättä keskustella.

Näytän teille muiden taiteilijoiden teoksia esimerkkeinä erilaisista tekniikoista ja lähestymistavoista. Kukin teistä saa itse päättää, käyttääkö teoksia jäljennöksiin vai tutustuuko niihin muilla tavoin.

Jos esimerkiksi tekniikkaa ei opeteta kurssilla enkä ole näyttänyt sitä, en voi vaatia oppilasta tekemään sitä oikein. Älkää loukkaantuko ja ymmärtäkö minua oikein, jos tällainen työ jätetään ilman minun kommentteja. 

Saattaa olla, että opiskelija ei välttämättä aina ymmärrä opettajan kommentteja oikein tai niitä ei hyväksytä muista syistä. Opiskelijalla on oikeus kieltäytyä ohjaajan kommentteistä, jos ne loukkaavat opiskelijan itsetuntoa tai eivät ole opiskelijan mielestä riittävän myönteisiä. 

Korostan, että tarkoitukseni ei ole loukata tai nöyryyttää opiskelijaa virheiden vuoksi.

Opettajalla on oikeus käydä keskustelua mahdollisimman järkevällä tavalla. Yleisesti ottaen opetussuunnitelman ulkopuolisista töistä voidaan keskustella tai olla keskustelematta - se on opettajan harkinnassa. 

Kiitos ymmärryksestänne.

Opetustunti 4.11.24

Perspektiivin säännöt lyhyesti

Perspektiivin säännöt ovat yksinkertaisia, mutta ne auttavat paljon erityisesti taiteessa ja valokuvauksessa. Tässä muutama perussääntö:
Yhdensuuntaiset viivat: Samansuuntaiset viivat, kuten rakennuksen seinät, näyttävät kohtaavan horisontissa yhteen pisteeseen, jota kutsutaan katoamispisteeksi.
Horisonttiviiva: Tämä on kuvitteellinen viiva, joka edustaa katsojan silmien korkeutta. Kaikki katoamispisteet löytyvät tältä viivalta.
Katoamispisteet: Kohteiden linjat voivat kohdata yhdessä tai useammassa pisteessä horisonttiviivalla, riippuen perspektiivin tyypistä:
Yksi piste: Kaikki viivat kohtaavat yhdessä katoamispisteessä. Tämä on tavallisin perspektiivi, kun katsotaan suoraan eteenpäin.
Kaksi pistettä: Kaksi katoamispistettä, joita käytetään kulmasta katsottujen kohteiden kuvaamiseen.
Kolme pistettä: Kolmas katoamispiste lisätään ylös tai alas, käytetään esim. korkeiden rakennusten kuvaamiseen alhaalta ylöspäin tai ylhäältä alaspäin.
Suhteellinen koko: Kohteet näyttävät pienenevän, mitä kauempana ne ovat katsojasta.
Nämä säännöt auttavat luomaan realistisia ja kolmiulotteisia kuvia.

Iloa akvarellimaalauksesta 2024-25

Tervetuloa akvarellikurssille!

Akvarellikurssin aikana tutustumme akvarellitekniikan saloihin ja opimme maalaamaan sekä piirtämään.

Akvarelli eli vesivärimaalaus on maalaustaiteen laji, jossa käytetään vesiohenteisia läpikuultavia värejä. Väripigmenttien sideaineena käytetään arabikumia, maalauspohjana on yleensä valkoinen tai vaaleasävyinen paperi.

Akvarellista tuli itsenäinen taidelaji Englannissa 1700-luvulla, jolloin maisemamaalauksessa suosittiin akvarellia.

Akvarelimaalit
Akvarellivärien tyyppisiä vesiliukoisia värejä käytettiin jo esihistoriassa. Vesivärien kehitykseen ovat vaikuttaneet muiden muassa Albrecht Dürer ja William Turner. Kehityksen tuloksena nykyisinkin käytettävät kuultavat vesivärit eriytyivät peittävistä guassiväreistä. Varhaisin tunnettu eurooppalainen akvarellisti on italialainen renessanssimaalari Raffaello Santi (1483–1520). Ruotsalainen Carl Larsson oli tunnettu 1800-luvun lopun akvarellisti, jonka töille on tunnusomaista herkkä lyijykynäviiva vesivärin alla.
Vesivärejä valmistetaan sekä nappeina, että tuubiväreinä. Väripigmenttien sideaineena niissä käytettyjä liima-aineita ovat tragantti, dekstriini tai arabikumi. Värien liukenevuutta parannetaan lisäämällä niihin esimerkiksi glyseriiniä tai hunajaa, ja kiinnittyvyyttä häränsappiliuoksella

Maalauspohja

Ihanteellisen akvarellipaperin pinta kestää työstöä ja se myös imee vettä sopivasti. Riittävän tukevan paperin pintarakenne voi olla karhea tai sileä. Merkitystä on myös paperin paksuudella, jota kuvaa paperin grammapaino per neliö. Kevyehköön ja vähän vettä käyttävään työhän sopii alle 200 grammainen paperi, märkään ja voimakasväriseen työskentelyyn taas käy vähintään 300 grammainen paperi. Paksuimmat yli 600 gramman paperit kuivuvat hitaasti ja kestävät runsasta työstöä.

Puuvillalumppu on akvarellipaperin tavallisin raaka-aine. Ennen teollisesti valmistettujen paperien tuloa suosittiin lujempaa ja kovempaa pellavaa, jolla värit myös näyttävät voimakkaammilta. Puuvillapaperi on parhaimmillaan tehty lumpusta. Käytössä pehmenneet kuidut imevät parhaiten vettä, mutta paperien materiaalina on useimmiten ennestään käyttämätön puuvillalinters. Halvimmissa papereissa on myös happovapaata puukuitua.

Hyvässä akvarellipaperissa on myös sekä massa- että pintaliimaus. Paperimassaan sekoitetun liiman ansiosta värejä voidaan työstää pesemällä pois, pinnan liimaus taas pitää maalatut siveltimenvedot muodossaan. Jo pelkät kuidut riittävät pitämään paperin koossa, joten liimaus liittyy vain työstettävyyteen.

Paperi voi myös olla koneella tai eriasteisesti käsintehtyä. Käsin viiralla tehty paperi on lujinta, koska kuidut asettuvat sattumanvaraisimmin. Käsintehdyssä paperissa ei myöskään ole kuitusuuntaa, vaan se on tasalaatuista. Koneellisesti tehdyistä parhaana pidetään rumpuviirapaperia (mould-made), joka jäljittelee käsintehtyä. Paperimassa liikkuu hitaasti, joten kuidut asettuvat jonkin verran satunnaisemmin, ja reunat ovat käsintehdyn tapaan rosoiset. Nopeasti toimivalla tasoviirakoneella tehdyissä papereissa reunat ovat leikattuja ja selkeä kuitusuunta vähentää paperin lujuutta.

Siveltimet ja pensselit

Akvarellisiveltimet ovat pehmeämpiä kuin peittävissä maalaustekniikoissa. Arvostetuin materiaali siveltimissä on näätä. Sen erikoisuutena on karva, jonka keskikohta on kärkeä ja tyveä paksumpi. Muodon ansiosta vettä ja siis myös vesiväriä tarttuu näädänkarvaan runsaasti, joten yhdellä vedolla voi maalata pidempään. Karvan muodon ansiosta siveltimessä on myös terävä kärki, jolloin samalla siveltimellä voidaan samalla kertaa maalata sekä suuria pintoja että tarkkoja yksityiskohtia.

Luonnonkuiduista myös oravan ja häränkarva ovat suosittua sivellinmateriaalia. Pehmeä oravankarva pidättää vettä hyvin, mutta ei ole yhtä napakan tuntuinen kuin näädänkarva. Häränkarva on karkeampaa. Halvimpia ovat poninkarvasiveltimet, jotka sopivat parhaiten suurpiirteiseen maalaamiseen.

Luonnonkuitujen ohella akvarellisiveltimiä tehdään myös keinokuidusta, joka tuntuu jäntevältä ja täsmälliseltä maalatessa. Hyvissä keinokuituisissa akvarellisiveltimissä on yleensä näädänkarvasivellintä vastaava muoto, joten samalla siveltimellä voi maalata niin pintaa kuin ohutta viivaa. Karvat eivät kuitenkaan pidätä väriä ja vettä yhtä hyvin kuin luonnonkarva.