vk 7
Vk 7
Aloitimme viikon muskarin ja askarteluiden merkeissä. Muskarista onkin ollut nyt parin viikon tauko ja nyt olikin kivaa taas pitkästä aikaa laulaa ja soittaa. Maanantain muskariin pääsi ryhmä 2. Aiheena oli kulkuneuvot ja lauluina Kulkuneuvoja (Kielinuppu), Paattilaulu, Bussilaulu, Traktori jyrää (rytmisoittimilla), Autolla ajetaan varo-varovasti ja Metrolla mummolaan. Muskarin jälkeen siirryimme Rallaajien ryhmätilaan askartelemaan ihania sydänkoristeita perjantain Tärkeän ihmisen päivää varten. Ryhmä 1 askarteli puolestaan omassa ryhmässä kauniita ystävänpäiväkortteja, joita koristeltiin helmillä, glitterillä ja piirtäen.
Tiistaina 11.2. vietettiin 112-päivää. Meillä olikin ihan mahtava päivä, sillä päiväkodin pihalle saapui ambulanssi ja paloauto. Palomiehet ja ensihoitaja esittelivät lapsille erilaisia välineitä ja kaikki pääsivät sekä ambulanssin että paloauton kyytiin. Saatiimpa nähdä myös vilkkuvalot! Iso kiitos hienosta kokemuksesta pelastuslaitoksen väelle. Lapset veivät ambulanssiin lahjoituksena saatuja pehmoleluja, joita jaetaan ambulanssin lapsipotilaille. Kiitos kaikille lahjoituksista! Kuvia 112-päivästä löydät alempaa kuvagalleriasta.
Sisätoiminta oli pienryhmissä. Katsoimme Fantti-videoista ambulanssi- ja paloautoaiheiset videot ja väritimme 112-päivän värityskuvia. Osa pienryhmistä ehti vielä lisäksi lukea tämän viikon pienryhmien kirjaa.
Keskiviikkona oli muskaria ja askartelua maanantain tapaan, mutta vaihdettiin ryhmät eri päin, kuin maanantaina. Kaikki pääsivät siis tällä viikolla sekä askartelemaan että kulkuneuvoaiheiseen muskariin laulamaan, leikkimään ja soittamaan.
Torstaiaamuna kaikki ryhmämme 3-4 -vuotiaat pääsivät osallistumaan tärkeään äänestykseen. Kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm tuli tekemään kyselyä siitä, millaisia leikkivälineitä lapset haluaisivat torin viereiseen puistoon, jolle on edessä remontti. Vaihtoehtoja oli monia ja jokainen lapsi sai asettaa oman legonsa suosikkinsa päälle. Hienosti sujui äänestäminen ja mielipiteitä oli monia!
Torstaina pidettiin leikkipäivä ja osa porukasta pääsi myös Roihuset-tuokiolle harjoittelemaan mm. päiväkotisanastoa ja värejä. Ulkona nautittiin kirpeästä pakkaspäivästä ja touhua riitti niin rekoilla ajelun kuin mäenlaskunkin merkeissä.
Perjantaina vietettiin odotettua Tärkeän ihmisen päivää. Augustina täyttyi väestä ja lapset yhdessä tärkeiden ihmistensä kanssa kiersivät monenlaisilla pisteillä, joissa oli mm. askartelua, pelailua, valokuvaus, rakentelua, leikivarjolla leikkimistä, lukemista sekä ihana pöytäteatteriesitys. Koko talo oli täynnä iloista tunnelmaa! Iso kiitos kaikille tärkeille ihmisille vierailusta - olette lapsille tosi tärkeitä ja tällaisista elämyksistä jää lapsille ja toivottavasti teillekin rakkaita muistoja.
Ystävänpäivän kunniaksi saimme herkutella ruuan jälkeen jäätelöllä, siitä kiitos vanhempaintoimikunnalle. Välipalalla nautittiin vielä donitsit ja mehut. Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

112-päivänä paloautoon ja ambulanssiin tutustumassa
Ambulanssin valojen ihailua 112-päivänä