VKO 44
Maanantaina aamu startattiin Ilvesten kanssa kuulemalla ja keskustelemalla tämän viikon lopulla vietettävästä päivästä. Meillä Suomessa kalenterissa lukee pyhäinpäivä, mutta samana ajankohtana vietetään maailmalla muitakin juhlia. Yhteistä niille kaikille on se, että ne ovat juhlia kuolleiden muistamiseksi. 🕯️ Pyhäinpäivän aikaan muinaissuomalaisessa kulttuurissa on vietetty satokauden päätösjuhlaa kekriä. Irlannissa puolestaan vietetään samhainia, Yhdysvalloissa Halloweenia ja Meksikossa on Dia de muertos. Näihin juhliin tutustumme vielä tarkemmin tämän viikon aikana.

Erityisesti Halloweeniin liitetään sellaiset eläimet kuten lepakot ja hämähäkit. 🦇Luimme Outoja olentoja kirjasta tarinan huonehämähäkistä, joka joutui imuriin, mutta pääsi pakenemaan innokasta siivoojaa muuttamalla uuteen taloon.🕷️
Lisäksi pidimme yhteisen lauluhetken koko päiväkodin kanssa. Lauloimme, soitimme ja rytmittelimme syksyisiä lauluja.🍂🎶


Viikon aikana jatkoimme eri kulttuureiden pyhäinpäiväjuhliin tutustumista. Kävimme keskustelu samhain, kekrin, dia de muertos ja halloweenin juhlista. 🎃💀 Olemme keskustelleet myös eri juhliin liittyvistä uskomuksista ja siitä, että vaikka joku uskoo johonkin ei tarkoita että muidenkin pitäisi. Uskomukset eivät ole oiken tai väärin ja jokainen voi itse päättää mihin uskoo. Olemme myös katsoneet juhliin liittyviä videoita, joissa on näkynyt monikulttuurisesti eri juhlien viettoa.
Vaikka juhlat olivat hyvin eri tapaisia, niissä esiintyi kuitenkin usein yksi saman ominaisuus, nimittäin naamarit. 🎭 Myös Ilvekset pääsivät askartelemaan omia naamareita ja koristelemaan niitä haluamallaan tavalla.
Ilvesten ryhmä on syksyn ainaka kerännyt timantteja lepohetkeltä. 💎 Aina kun koko ryhmällä on sujunut lepohetki hyvin saatiin yksi timantti purkkiin. Nyt lapset saivat kerättyä palkintoa varten tarvittavan määrän timantteja purkkiin. Palkinnoksi lapset saivat toiveidensa mukaan lelupäivän, jota vietimme torstaina. 🤩
Torstaina lelupäivän lisäksi jatkoimme myös muotojen harjoittelua. Teimme tasokuvioita ja kolmiulotteisia kappaleita herneillä ja tikuilla.
https://peda.net/id/9524d4f6d38b1


Perjantaina pääsimme metsäretkellä selvittämään pakohuone tyyppisesti mysteeriradan arvoituksia🔍Lopulta saimme myös lukitun arkun auki, kun selvitimme salaisen numerokoodin🔓 Mitäpä arkusta löytyikään...
https://peda.net/id/1ded38fcd44d1
https://peda.net/id/2ea4063ad44d1
https://peda.net/id/3d8c1c3cd44d1
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin