MU4 Demo - luovasti yhdessä (2op)
Opintojakso koostuu moduulista MU4
Opintojaksossa syvennetään musiikkipsykologian osaamista sekä tutustaan musiikin tapohin, joilla musiikkia voidaan soveltaa osana muita taiteenaloja, mediaympäristöjä, musiikkiteollisuudessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Pääpaino opiskelussa on musiikillisessa toiminnassa ja musisoinnissa.
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
-
kehittää luovaa osaamistaan musiikillisessa tai taiteidenvälisessä prosessissa
-
ottaa vastuuta ryhmän musiikillisesta toiminnasta
-
syventää ymmärrystään musiikillisen vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen tavoista
-
hahmottaa musiikin suhdetta muihin taiteenlajeihin, mediaan ja yhteiskunnan toimintaan.
-
tutustuu musiikkipsykologian perusteisiin
Keskeiset sisällöt
-
moduulin tavoitteiden toteuttamistavan ja ohjelmiston opiskelijalähtöinen suunnittelu
-
musiikillinen tai taiteidenvälinen ryhmän resurssien mukaan
-
musiikin vaikuttavuus esimerkiksi vuorovaikutuksessa, lyriikassa ja muissa taiteissa, mediassa tai yhteiskunnassa
-
musiikkipsykologiaan tutustuminen
-
elokuvamusiikin, mainosmusiikin ja musiikkiteollisuuden
-
musiikilla vaikuttaminen yksilötasolla ja yhteisöjen tasolla.
Laaja-alainen osaaminen
-
Monitieteinen ja luova osaaminen
-
Yhteiskunnallinen osaaminen
-
Hyvinvointiosaaminen
Arviointi
-
Musisointitehtävät
-
Tiedollinen tehtävä
-
Aktiivinen osallistuminen toimintaan
-
Opintojakso arvioidaan numeroarvosanoin