Pedagogisen toiminnan arviointi ja kehittäminen Petäjäveden varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista seurataan, arvioidaan ja kehitetään varhaiskasvatuksen eri toimintamuodoissa jatkuvasti. Arvioinnin välineitä ovat asiakkaille ja henkilöstölle tehtävät kyselyt, arviointikeskustelut, vasukeskustelut, itsearvioinnit sekä tiimien pedagogiset suunnitelmat.

Varhaiskasvatuksessa toteutetaan vuosittain asiakas- ja henkilöstökyselyt, joiden tuloksia käsitellään henkilöstön kanssa ja joiden pohjalta kehitetään toimintaa. Tuloksia käsitellään myös lautakunnassa sekä tiedotetaan asiakkaille. Kyselyjä muokataan vuosittain painopistealueet huomioiden ja ne toteutetaan sähköisessä muodossa.

Arviointikeskustelua toiminnasta käydään yksiköiden viikottaisissa talopalavereissa, perhepäivähoitajien tapaamisissa sekä tiimien omissa viikkopalavereissa. Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnissa ja dokumentoinnissa käytetään apuna tiimisopimusta, joka on tiimien työn suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen työkalu. Tiimisopimukset laaditaan toimintavuoden alussa, syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi suunnitelmaa hyödynnetään uusien työntekijöiden perehdyttämiseen, monialaiseen yhteistyöhön ja pedagogiseen johtamiseen. Pedagoginen suunnitelma on lasten vasujen sekä henkilöstön tavoitteiden pohjalta tehty suunnitelma toiminnan toteuttamiseksi arjessa. Siinä huomioidaan vuorovaikutuksen laatu ja lasten osallisuus. Suunnitelmassa kuvataan myös yleisen, tehostetun ja erityisen tuen toimintatavat lapsiryhmässä. Suunnitelmaa käytetään tiimipalavereissa yhteisen keskustelun pohjana koko toimintavuoden ajan. Siihen kirjataan konkreettisesti toimintatavat ja sopimukset siitä, miten lapsiryhmässä toiminta järjestetään. Suunnitelman päivittämisestä vastaavat tiimien lastentarhanopettajat.

Yksikkö- ja tiimitasolla tehtävän arvioinnin lisäksi koko varhaiskasvatuksen henkilöstö tekee säännöllisesti itsearviointia omasta ammatillisesta kehittymisestään. Kehityskeskusteluissa ja muussa yhteistyössä esimiehen kanssa laaditaan omat kehittymistavoitteet joita arvioidaan ja jonka mukaan suunnitellaan myös kouluttautumista.

Lapset osallistuvat käytännön toimintaa ja toimintaympäristöä koskevaan suunnitteluun ja arviointiin aktiivisesti, ikätasonsa mukaisesti. Huoltajien osallisuutta suunnitteluun ja arviointiin mahdollistetaan vanhempainilloissa, tapahtumissa sekä vasukeskusteluissa.

Arvioinnin työkaluja ja menetelmiä kehitetään Loisto-kehittämishankkeen myötä alueellisessa yhteistyössä.



Kommentit

-miten lapset arvioivat? väritettävä?
-asiakastyytyväisyyskysely
-vasun toteutumista arvioidaan tiimeissä / vakassa / yksiköittäin

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin