Päihteettömyyden tukeminen
Käytännön yhteistyö päihteettömyyden tukemiseksi
Nuori
√ Hoidetaan ja autetaan lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti nuoren tahdon mukaisesti. Tilanteissa arvioidaan aina kuitenkin nuoren ikä, kehitystaso sekä käytetty päihde.
√ Omaa terveydenhuollossa lakiperusteista vaikutusvaltaa itseään koskevissa päätöksissä ja hoidossa. On tultava kuulluksi muiden auttavien tahojen kanssa.
√ Alaikäisen kohdalla huoltaja ja nuorta auttavat tahot voivat tarvittaessa päättää asioista nuoren tahdon vastaisesti. Lastensuojelu- ja pakkohoitotilanteissa voidaan toimia vastoin nuoren tahtoa.
Huoltaja
√ Vastaa alle 18-vuotiaan lapsensa hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta. Tekee yleensä lopulliset lapsensa hoito- ja tukipäätökset.
√ On päävastuussa lapsensa hyvinvoinnista – muut toimijat ovat huoltajan tukena.
√ Voi hakea apua lapsensa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa eri viranomaistahoilta.
√ Antaa luvan viranomaisten väliseen yhteistyöhön alle 18- vuotiaan lapsen asioissa.
√ Nuorta tukevat ja hoitavat tahot tekevät yhteistyötä huoltajan kanssa nuoren luvalla.
√ Lastensuojelutilanteissa viranomaisyhteistyötä voidaan tehdä myös huoltajan kielloista huolimatta.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
√ Lievässä huolessa terveydenhoitajan vastanotot, jossa tuetaan päihteettömyyteen. Terveydenhoitaja tekee yhteistyötä tarvittaessa huoltajan kanssa nuoren luvalla sekä ohjaa tarvittaessa koulukuraattorille.
√ Tuntuvassa huolessa tekee yhteistyötä huoltajan, koulu-/ opiskeluterveydenhuollon lääkärin ja koulukuraattorin kanssa -> ohjataan tarvittaessa nuoren muille hoitotahoille: A-klinikka, Perheneuvola/ Nuorisopsykiatria / Mielenterveystiimi/ Mielenterveystoimisto
√ Vakavassa huolessa koulu-/ opiskeluterveydenhuollon lääkäri arvioi nuoren tilannetta, yhteistyötä tehdään huoltajan ja koulukuraattorin kanssa. Lastensuojeluilmoitus tehdään alle 18-vuotiaasta ja nuori ohjataan muille hoitotahoille.
√ Tekee jatkossa yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja/ tai huoltajan luvalla.
√ Toimii tarvittaessa verkostopalalaverin koollekutsujana.
√ Toimii linkkinä koulun ja muiden nuorta auttavien tahojen välillä.
Perheneuvola / Nuorisopsykiatrinen työryhmä/ Mielenterveystiimi/ Mielenterveystoimisto
√ Koulu- tai opiskeluterveydenhuollon lääkärin lähettämän psykiatrista hoitoa tarvitseva ja hoitoon motivoitunut päihteitä käyttävä nuori ohjataan:
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja/ tai huoltajan luvalla.
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta nuoresta.
√ Muilla yhteistyötahoilla on konsultaatiomahdollisuus.
√ Lähettää lapsen/ nuoren tarvittaessa erikoissairaanhoitoon. Muut tahot lähettävät erikoissairaanhoitoon yleensä vain päivystystä vaativissa psyykkisen tilan arvioinneissa.
Koulu
√ Päihteiden tuominen kouluun ja päihteiden käyttäminen koulualueella on kielletty. Rikkeestä seuraa koulun järjestyssääntöjen mukainen seuraamus.
√ Opettaja ottaa yhteyttä huoltajaan, jos oppilaalla on runsaasti koulupoissaoloja, erilaista oireilua, selvää koulumenestyksen laskua tai epäilyä päihteiden käytöstä. Tämän jälkeen opettaja tuo huolensa oppilaasta koulun oppilashuollon tietoon (Asiantuntijaryhmä).
√ Asiantuntijaryhmä käsittelee oppilaan asiaa ja päättää jatkotoimenpiteistä. Jatkossa opettaja hoitaa asian huoltajan ja muiden nuorta auttavien kanssa koulussa.
√ Yhteistyö muiden lasta/ nuorta auttavien tahojen kanssa tehdään huoltajan luvalla.
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta lapsesta/ nuoresta.
√ Lastensuojelutilanteessa lastensuojelu kutsuu mukaan verkostopalaveriin.
Koulukuraattori
√ Lievässä huolessa tekee tarvittaessa nuoren luvalla yhteistyötä huoltajan ja muiden nuorta auttavien tahojen kanssa.
√ Tuntuvassa huolessa tekee yhteistyötä huoltajan kanssa ja tarvittaessa muiden nuorta auttavien tahojen kanssa.
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta lapsesta/ nuoresta ja yhteistyötä huoltajan, koulu- tai opiskeluterveydenhoitajan ja sosiaalityön kanssa.
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja/ tai huoltajan luvalla.
√ Toimii linkkinä koulun ja muiden nuorta auttavien tahojen välillä.
Koulupsykologi
√ Osallistuu kutsuttaessa verkostopalaveriin
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja/ tai huoltajan luvalla
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta lapsesta/nuoresta.
Nuorisotyöntekijä
√ Ottaa yhteyttä huoltajaan, jos nuori tulee päihtyneenä tiloille.
√ Ohjaa ja neuvoo päihteitä käyttävää nuorta ja tämän huoltajaa tuen ja hoidon piiriin.
√ Tekee ilmoituksen poliisille, jos nuorella on huumeita.
√ Tekee lastensuojeluilmoituksen, jos nuorella on huumeita tai muu päihteiden käyttö herättää vakavan huolen.
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja/ tai huoltajan luvalla.
√ Tekee yhteistyötä tarvittaessa koulun oppilashuoltoryhmän kanssa.
Etsivä nuorisotyö
√ Työvoimatoimistosta tai oppilaitoksesta ohjataan nuori, jolla ei ole koulutuspaikkaa tai joka on keskeyttänyt opintonsa.
√ Tekee työtä nuoren ja tarvittaessa huoltajan kanssa.
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja tarvittaessa huoltajan luvalla.
Sosiaalityöntekijä
√ Vastaanottaa lastensuojeluilmoituksen ja tekee lastensuojelutarpeen selvityksen yhteistyössä nuoren muun verkoston kanssa.
√ Tiedottaa nuoren ja huoltajan luvalla lastensuojeluilmoituksen tehnyttä tahoa sosiaalitoimen keinoista.
√ Tekee yhteistyötä nuorta auttavien tahojen kanssa pääsääntöisesti nuoren ja huoltajan luvalla.
√ Huolehtii nuoren auttamisketjusta ja on vastuussa nuoren hoidon kokonaisuudesta.
√ On verkostopalaverin koollekutsuja.
Perhetyö
√ Nuori ja perhe ohjautuvat perhetyöhön sosiaalityöntekijän arvion perusteella.
√ Tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalityöntekijän kanssa.
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja huoltajan luvalla.
Seurakunta
√ Huoltajaan ollaan yhteydessä, jos alaikäinen nuori käyttää päihteitä seurakunnan toiminnassa mukana ollessaan.
√ Tekee yhteistyötä muiden nuorta auttavien tahojen kanssa nuoren ja huoltajan luvalla.
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta lapsesta/nuoresta.
Poliisi
√ On tiiviissä yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa.
√ Päihtyneen nuoren kohdalla harkitsee tapauskohtaisesti menettelytavat.
√ Terveydenhoidollista apua tarvitsevat nuoret saatetaan terveydenhuollon piirin. Nuori, joka ei pysty itse huolehtimaan itsestään toimitetaan kotiin tai huoltaja noutaa sovitusti.
√ Vakavassa huolessa tekee lastensuojeluilmoituksen alle 18-vuotiaasta lapsesta/nuoresta.