5.7 Kasvun ja oppimisen tuen keskeisiä linjauksia Äänekoskella

Keskeisiä linjauksia

Lapsen kasvun ja oppimisen tuen toiminta-ajatuksena on suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen tarpeiden, kykyjen ja edellytysten mukaista hoitoa ja kasvatusta. Pääpaino on lapsen vahvuuksien löytämisessä ja kehittämisessä sekä tuen tarpeiden varhaisessa havaitsemisessa. Tavoitteena on myönteisesti itseensä ja ympäristöönsä suhtautuva lapsi, jolle kehittyy vahvat ihmisenä olemisen taidot.

Kasvatustyötä ohjaa ihmiskäsitys, jonka mukaan jokaisessa lapsessa on kasvamisen ja oppimisen mahdollisuus. Jokaisen lapsen yksilöllisyyttä arvostetaan ja erilaisuus hyväksytään niin ihmisissä, ratkaisuissa kuin toimintatavoissakin. Yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat tarpeellista ja tärkeää ihmisen kasvamisessa. Kasvatustyötä ohjaa oppimiskäsitys, jonka mukaan lapsi aktiivisena osallistujana oppii ja kehittyy oppimisedellytystensä mukaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Esiopetuksessa lapsen tuen tarpeisiin pyritään vastaamaan yleisen, tehostetun tai erityisen tuen menetelmillä. Ryhmiä järjestellään lasten tarpeiden mukaan joustavasti.

Äänekoskella on yhteisesti sovittu, mitä arviointeja esiopetuksessa tehdään ja kenen vastuulla niiden tekeminen on. Kiertävät varhaiskasvatuksen erityisopettajat seuraavat ryhmien tilannetta ja varmistavat tasapuolisen ja oikea-aikaisen tuen lapsille. Viheralueilla esiopetusryhmiä konsultoivat koulujen erityisopettajat.

Erityisen tuen päätös tehdään pääsääntöisesti vasta tehostetun tuen toimenpiteiden jälkeen. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin ne lapset, joilla lääketieteellisen tai psykologisen arvion mukaan on ilmeinen tarve erityiseen tukeen. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä tällöin jo ennen esi- tai perusopetuksen alkamista (esim. pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat tai vaikeimmin vammaiset ja sairaat lapset). Erityistä tukea tarjotaan myös niille lapsille, joiden oppimisvaikeudet tai psykososiaaliset oireet ovat niin vakavia, että tehostettu tuki ei riitä. Tavoitteena on oikea-aikainen ja oikein mitoitettu tuki.

Pedagogisen tuen suunnittelu ja sen toteutus voidaan tehdä monialaisena yhteistyönä. Tällöin hyödynnetään oppilashuollon palveluista vastaavien asiantuntijoiden ja muiden asiantuntijoiden osaamista tuen suunnittelussa, järjestämisessä ja käytännön toteuttamisessa. He voivat olla konsultatiivisessa roolissa, tehdä tarpeellisia tutkimuksia tai selvityksiä tai olla mukana tuen järjestämisessä yksilöllisesti kunkin lapsen tarpeiden mukaan.

Pedagogisia selvityksiä ja erityisen tuen päätöksiä tehdään vain erityisistä syistä ja harvoin alle kouluikäisenä, koska lapselle on hyvä antaa aikaa kypsyä ja kehittyä. Ennen erityisen tuen päätöksen ja / tai pidennetyn oppivelvollisuuden myöntämistä kootaan monialainen työryhmä, jossa tehdään pedagoginen selvitys. Päätöksen erityisestä tuesta ja 11-vuotisesta oppioikeudesta tekee opetus- ja kasvatusjohtaja.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä