Vastaa K (=kyllä) tai E (=ei). Voit pitää "Caps Lockin" pohjassa vastatessasi.
1.Ruotsi oli keskiajalla osa Venäjää.
2. Keskiajalla käytettiin häpeärangaistuksia, kuten häpeäpaalua ja jopa korvanleikkaamista.
3. Birgitta perusti Naantaliin munkkiluostarin.
4. Nunnat toimivat keskiajalla myös sairaanhoitajina.
5. Keskiajan kirkot rakennettiin etelä-pohjoissuunnassa.
6. Kirkkoihin, etenkin pohjoisseinille rakennettiin pimeällä keskiajalla monta ikkunaa.
7. Hiisi oli muinaissuomalaisten pyhä paikka tai haltija.
8. Ulvila ja Rauma olivat Suomen keskiaikaisia kaupunkeja.
9. Vouti oli kuninkaan korkein virkamies, joka oli samalla poliisi, tuomari, linnan päällikkö ja keräsi veroja.
10. Turussa asui vielä 1400-luvulla alle 1000 ihmistä.
11. Kirkko ja tutkijat ovat samaa mieltä Piispa Henrikin kuolemasta.
12. Piispa Henrikin leukaluuta säilytetään kankaassa, joka on pääkallon muotoinen.
13. Piispa Henrikin tehtävä oli käännyttää suomalaiset juutalaisuuteen.
14. Lalli tapasi Piispan kotonaan.
15. Lallin kerrotaan surmanneen Piispa Henrikin kirveellä.
16. Kun Henrik lähti Lallilasta, hänen kerrotaan heittäneen pari kolikkoa lattialle.
17. Tarina surmatyöstä välittyi suullisesti henkilöiltä toiselle.
18. Kerttu ei suhtautunut vierasta kieltä puhuviin vieraisiin epäilevästi.
19. Kerttu leipoi ja tarjosi vieraille ruokaa.
20. Suomessa oli pieniä linnoja.
21. Naantali oli Suomen keskiajan tärkein kaupunki.
22. Talonpojat tiesivät paljon valtakunnan asioista.
23. Suomalaisten piti noudattaa Ruotsin lakeja ja maksaa veroja keskiajalla.
24. Hämeen linnan rakennustyöt alkoivat 1352.
25. Keskiajalla Suomi EI kuulunut Ruotsiin.
26. Kirkko oli merkittävä kaupankäynnin keskus.
27. Linnanväki eli hienoa elämää muihin verrattuna.
28. Ruotsi ja Saksa kiistelivät keskiajalla Suomesta.
29. Suurin osa suomalaisista eli savupirteissä keskiajalla.
30. Voudit rakennuttivat linnoja.
31. Keskiajalla Italian ja Ruotsin välillä oli useita yhteenottoja.
32. Ruotsi ja Novgorod järjestivät v.1323 yhteiset festivaalit.
33. Keskiajan Suomi oli Ruotsin kuningaskunnan itäinen maakunta.
34. Suomeen kohosi keskiajalla useita linnoja Ruotsin vallan merkiksi.
35. Suomen keskiajalla tarkoitetaan ajanjaksoa 1150-1520.
36. Hämeen linna on Pohjoismaitten huonoiten säilynyt keskiaikainen tiililinna.
37. Hattulaan rakennettiin 1400-luvulla keskuskirkko.
38. Linnoissa oli lämmin ja raikasta ilmaa.
39. Luostareissa opiskeltiin lukemista, kirjoittamista, mutta myös uskontoa.
40. Hattulan kirkossa on mansardikatto.
41. Pyhä Birgitta oli vaikutusvaltainen nainen.
42. Turku oli yksi Pohjoismaitten suurimpia kaupunkeja.
43. Naapureita ei kiinnostanut toistensa touhut keskiajalla.
44. Vanhassa suomessa turku tarkoitti suurta linnaa.
45. Hienostipukeutuneet ja röyhkeät työntekijät olivat arvostetuimpia työyhteisössä.
46. Kadut olivat likaisia, pölyisiä ja ihan kakkaisia.
47. Karikot ja merirosvot olivat vaaraksi laivamatkalla.
48. Suomalaiset kääntyivät mielellään ja helposti kristinuskoon.
49. Pähkinäsaaren rauha solmittiin Suomen ja Novgorodin välille 1323.
50. Olavinlinna on vanha keskiaikainen sotalinna Savonlinnassa.
Peruuta