Opetuksen sisällöt ja tavoitteet 4.lk

KUVATAIDE 4. lk.

4. vuosiluokan painopistealue on muotoilu. Tutkimuksen kohteena ovat esineet ja muodot ympäristössämme ja muodon antaminen. Opiskellaan muotoilun peruskäsitteitä, kuten mittasuhteet, liike, tila, väri, pinta, käyttötarkoitus, materiaalin merkitys muotoilussa ja oman muotoilullisen ilmaisun kehittämistä. Painopistealueeseen liittyy myös ihmisen kuvaaminen muotoiltujen asioiden ja esineiden käyttäjänä. Herätetään oppilas huomaamaan, että elämme muotoilun ympäröimänä. Painopistealue linkittyy Kulttuuripolun vierailuun käsityökoulu Helmissä.

 

Vuosiluokan tarkennetut tavoitteet

Sisältöalueen painopisteet ja tavoitteeseen liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
Ohjataan oppilaita tekemään havaintoja oman lähi- ja elinympäristön ihmisen muotoilemista esineistä sekä luonnon muodoista, niin isoista kuin pienistä asioista. Tutkitaan omaa fyysistä, psyykkistä sekä sosiaalista suhdetta sekä luonnon että ihmisen luoman ympäristön muotoihin ja muovaamiin asioihin. Tallennetaan ja ilmaistaan havaintoja eri tavoin. Tehdään kolmiulotteisista havainnon kohteista kaksiulotteisia ja kaksiulotteisista kolmiulotteisia ilmaisuja, visuaalisista verbaalisia ja verbaalisista visuaalisia ilmaisuja. Katsotaan toisten tekemiä havaintoja ja kuunnellaan heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan. Hyödynnetään myös muiden taiteen muotojen ja tietokirjallisuuden kuvauksia ihmisen muotoilemista esineistä ja luonnon muodoista.

 

 T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen

Tehdään havaintoja omassa käytössä ja ympäristössä olevista ihmisen muotoilemista esineistä sekä luonnon muodoista. Havainnoidaan käyttämällä eri aisteja ja eri kuvallisia välineitä lyijykynästä kameraan. Tutkitaan myös esineitä kuvaavia kuvia, tekstejä ja taideteoksia.

S1, S2, S3 *

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

 Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Oppilas tekee aktiivisesti havaintoja ympäristöstä ja sen kuvista, käyttämällä kuvallisia välineitä

 T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista

Kerrotaan omista havainnoista ja ajatuksista, joita omassa käytössä ja ympäristössä olevat esineet ja muodot herättävät. Harjoitellaan kertomaan perusteluja näkemyksille. Kuunnellaan toisten havaintoja, ajatuksia ja perusteluja.

S1, S2, S3 *

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

 Havaintojen ja ajatusten sanallistaminen

Oppilas harjoittelee taiteen ja visuaalisen kulttuurin sanallistamisen ja kuvailun taitoja, kertoen omista havainnoistaan ja ajatuksistaan

 T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen

Ilmaistaan havaintoja ja ajatuksia kuvallisesti eri tekniikoilla ja materiaaleilla sekä muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen (kirjoittaminen, äänet, liike, draamallinen ilmaisu)

S1, S2, S3 *

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

 Havaintojen ja ajatusten ilmaiseminen

Oppilas harjoittelee omaa kuvallista ilmaisua omien havaintojen ja ajatusten pohjalta

Kuvallinen tuottaminen

Tutkitaan esineympäristöä ja luonnon muotoja ja otetaan niistä ideoita omaan työskentelyyn. Tutustutaan muotoilun eri työvaiheisiin ideasta tuotteeksi  (ideointi, luonnostelu, suunnittelu, tekninen piirtäminen, toteuttaminen). Tutkitaan muotojen ja muotoiltujen asioiden käyttötarkoituksia ja tarvetta. Käytetään monipuolisesti eri materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisumuotoja. Tehdään kaksiulotteisia kuvia ihmisen muotoilemista sekä luonnon muovaamista asioista. Muotoillaan itse kolmiulotteisia töitä. Toteutetaan töitä yksin ja ryhmässä. Linkitetään mahdollisuuksien mukaan tekeminen mm. käsityöhön, ympäristöoppiin ja matematiikkaan, kuten geometria ja mittakaava. Rohkaistaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin (esim. sama esine eri materiaaleista). Tavoitteena oman muotoilullisen ilmaisun kehittäminen.

 

 T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan

Tehdään muotoiluun liittyviä kaksi- ja kolmiulotteisia töitä käyttäen monipuolisesti eri materiaaleja, tekniikoita ja jlmaisumuotoja. Sovelletaan ja harjoitellaan kuvallisen ilmaisun peruselementtejä ja opiskellaan muotoilun ja kolmiulotteiseen ilmaisun keskeisiä elementtejä.

 S1, S2, S3 *

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

 Kuvallisten ilmaisukeinojen käyttäminen

Oppilas harjoittelee erilaisten materiaalien, tekniikoiden ja ilmaisukeinojen käyttämistä

 T5 ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa

Tehdään yksin ja ryhmätyönä pidempiaikainen työ, joka sisältää muotoiluprosessin eri vaiheita (ideointi, mallipiirroksen tekeminen, toteuttaminen).

S1, S2, S3 *

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

 Kuvailmaisun taitojen kehittäminen

Oppilas harjoittelee tavoitteiden asettamista ja työskentelyä yksin ja ryhmässä

 T6 ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan

Tutustutaan monipuolisesti erilaisiin muotoilun tapoihin sekä kuviin muotoilluista esineistä ja asioista. Tutkitaan, millaisia vaikutuksia erilaiset tavat muotoilla ja muodot sekä kuvaamisen tavat saavat aikaan. Sovelletaan näitä omissa töissä.

S1, S2, S3 *

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

 Kuvien avulla vaikuttaminen ja osallistuminen

Oppilas harjoittelee mielipiteiden ilmaisua kuvallisin keinoin

Visuaalisen kulttuurin tulkinta

Tarkastellaan, mihin yhteyksiin ja tarkoituksiin eri aikakausina, eri kulttuureissa ja maantieteellisillä alueilla erilaisia asioita on muotoiltu ja käyttöesineitä tehty. Tutkitaan luonnon ja eläinten tekemiä muotoilua (esim. hämähäkinseitti, linnunpesät, eläinten turkit). Tarkastellaan muotoiltuja asioita ja esineitä esittäviä kuvia ja kuvailevia tekstejä. Pohditaan eri yhteyksissä havainnoitujen ja kuvailtujen asioiden ja esineiden käyttötarkoituksia, todellisuutta ja fiktiivisyyttä. Mietitään näitä asioita tekijöiden sekä kokijoiden ja käyttäjien näkökulmasta. Otetaan monenlaisia esimerkkejä niin oppilaiden lähiympäristöstä, kokemusmaailmasta kuin maailmalta eri paikoista ja kulttuureista sekä taiteesta. Ruokitaan oppilaiden mielikuvitusta ja ilmaisua. Keskusteltaessa ja tulkitessa opiskellaan muotoilun ja visuaalisen kielen peruskäsitteistöä.

 

 T7 ohjata oppilasta tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä sekä pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta

S1, S2, S3

Tarkastellaan ihmisen eri käyttötarkoituksiin muotoilemia asioita eri ympäristöissä, kulttuureissa ja aikakausina. Tarkastellaan myös taiteessa sekä kirjallisuudessa (esim. lasten kirjat) ja populaarikulttuurissa esiintyvää ihmisen ja luonnon muotoilua ja mietitään todellisuuden ja fiktion suhdetta.

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

 Kuvien tarkastelu

Oppilas harjoittelee kuvan vaikuttamisen keinoja

 T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan näkökulmista sekä pohtimaan historiallisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutusta kuviin

S1, S2, S3 *

Harjoitellaan tulkitsemaan ihmisen tekemiä esineitä tekijän ja kokijan / käyttäjän näkökulmasta. Tulkitaan muotoiltua asiaa esteettisenä objektina sekä käyttöesineenä. Tutkitaan omia kokemuksia erilaisista ihmisen muotoiluista asioista ja esineistä sekä luonnon muodoista. Mietitään, miten eri aikakaudet, kulttuurit ja ympäristöt ovat vaikuttaneet esineiden muotoon ja siihen, mitä on muotoiltu

 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L4 Monilukutaito

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

 Kuvatulkinnan menetelmien käyttäminen

Oppilas harjoittelee taiteen tarkastelua eri näkökulmista

 T9 innostaa oppilasta kokeilemaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja omissa kuvissaan

S1, S2, S3 *

Kokeillaan ja sovelletaan eri aikakausien ja kulttuurien sekä luonnon ja eläinten aikaan saamia muotoja omissa töissä.

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

 Kuvailmaisun tapojen käyttäminen

Oppilas kokeilee erilaisia kuvailmaisun tapoja omissa kuvissa sekä tarkastellessaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

Kiinnitetään oppilaiden huomioita havaintoja ja tulkintoja tehdessä ja niistä keskusteltaessa rakennetun ympäristön ja visuaalisen kulttuurin esteettisiin, ekologisiin ja eettisiin ominaisuuksiin. Mietitään, mikä ympäristön esineistä ja luonnon muodoista tekee kauniita ja hyviä ja mikä rumia ja huonoja; millaisia elinkaaria ihmisen tekemillä esineillä, tuottamilla kuvilla ja visuaalisilla asioilla on (kestävä kehitys); voiko ne pahoittaa tai parantaa jonkun mielen (esim. sairaaloihin tuleva taide), voiko ne pilata tai parantaa jonkun elinolosuhteita. Pohditaan käytettyjä materiaaleja. Pohditaan näitä asioita myös omassa kuvien ja visuaalisten elementtien tuottamisessa ja niihin käytettyjen materiaaleissa.

 

 T10 ohjata oppilasta keskustelemaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista

S1, S2, S3

Keskustellaan, miten muotoilussa voidaan ottaa huomioon kestävä kehitys; tavaroiden elinkaari ja käytettävyys (ekologiset ja eettiset arvot). Keskustellaan omien kulutusvalintojen ja toiminnan merkityksestä. Keskustellaan, mitä merkitsee se, että ympärillä on taidetta sekä kauniita ja käyttökelpoisia ja kestäviä esineitä ja muotoilua (esteettiset arvot)

 L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L4 Monilukutaito

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Arvojen tarkasteleminen

Oppilas tutustuu erilaisiin näkemyksiin taiteessa, ympäristössä ja visuaalisessa kulttuurissa

 T11 kannustaa oppilasta ottamaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys kuvailmaisun sisältöjä ja toimintatapoja valitessaan

S1, S2, S3

Mietitään omien töiden kohdalla käytettävien materiaalien ja itse töiden esteettisiä, eettisiä ja ekologisia ominaisuuksia.

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Kuvailmaisun sisältöjen ja toimintatapojen valinta

Oppilas tutustuu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kestävään kehitykseen omassa kuvailmaisussaan