Kirja-analyysi
Kirjoita eheä teksti lukemastasi romaanista. Noudata alla olevaa rakennetta aiheiltaan, mutta kirjoita teksti omin sanoin. Sulkeisiin on merkitty kunkin kappaleen kannalta tärkeitä kirjallisuuskäsitteitä. Analyysiin kannattaa sisällyttää romaanista sitaatteja, jotka perustelevat tulkintojasi. Merkitse tekstin otsikoksi romaanin nimi.
1. kappale (aihe, kertoja, näkökulma): Esittele romaanin kirjailija, nimi ja aihe eli mistä kirja kertoo. Milloin kirja on valmistunut? Kenestä tai keistä kirja kertoo eli ketkä ovat sen keskeiset henkilöt? Kenen tai keiden kautta tapahtumia tarkastellaan eli mikä on kirjan näkökulma? Onko kirjassa minäkertoja, hän-kertoja vai kaikkitietävä kertoja, joka pääsee kaikkien henkilöiden ajatuksiin? Onko kerronnassa muuta mielenkiintoista, esim. vaihtuva näkökulma tai jokin muu kiinnostava seikka?
3. kappale (juoni, tarina, käännekohta): Millainen on kirjan juoni eli millaisen tapahtumasarjan se kuvaa? Kerro siis kirjan keskeisimmät tapahtumat alusta loppuun. Onko juoni selkeä ja helppo hahmottaa vai epäselvä, poukkoileva, jopa merkityksetön (siten että jokin muu asia, esim. henkilösuhteet, nousevat keskiöön)? Jos juoni ei olekaan pääasia, pohdi, miksi henkilöiden sisäisen maailman kuvaus on tärkeämpää?
4. kappale (miljöö, paikka, aika, takauma, ennakointi, kronologisuus): Esittele kirjan miljöötä eli missä tapahtumat tapahtuvat. Kuvaile tärkeimpiä tapahtumapaikkoja. Millainen on kirjan henkilöiden elämänpiiri, mihin aikaan tai aikakauteen tapahtumat sijoittuvat? Miten ajankuva näkyy kirjassa? Onko se esim. kovin erilainen kuin nykymaailma? Onko kirjassa takaumia tai ennakointeja vai etenevätkö tapahtumat aikajärjestyksessä eli kronologisesti?
5. kappale (kieli, dialogi, tyyli): Kuvaile kirjan kieltä. Millaista dialogi eli vuoropuhelu on? Onko se esim. humoristista, puhekielistä, alatyylistä tai vanhahtavaa? Entä kirjan kieli yleensä, onko se yleis- vai puhekieltä? Oliko kirjaa helppo lukea, jaksoiko kirja kielen nokkeluuden tai sanavalintojen puolesta kiinnostaa? Viimeistään tässä kohtaa voisi olla hyvä laittaa työhön suora lainaus kirjasta (muista lainausmerkit!), mutta älä päätä kappaletta suoraan lainaukseen.
6. kappale (teema): Mitä kirja kokonaisuutena haluaa kertoa lukijalle elämästä ja ihmisistä? Mitä on kirjoitettu "rivien väliin" eli pohdi teoksen teemaa. Ota esimerkkejä kirjan tapahtumista ja ihmisistä kirjoittaessasi teemasta. Peilaa kirjan teemaa omaan elämääsi tai elämään yleensä ja mieti tätä kautta, mitä kirja haluaa lukijoilleen “opettaa”. Kirjan nimeä voi pohtia tässä kohtaa, sillä se usein saattaa kuvastaa teemaa.