Toimintakertomukset

Toimintakertomukset

2022

Tammikuussa äänestimme oppilaskunnan hallitukseen uuden hallituksen. Joka luokka-asteelta äänestettiin kaksi varsinaista ja kaksi varajäsentä. Järjestäytymiskokouksessa 27.1.2022 valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Siiri Lindström neljänneltä luokalta ja sihteeriksi Milla Rehakka viidenneltä luokalta. 

Helmikuussa uusi hallitus järjesti perinteisen Ystävä Radion. Hallituksen väki keräsi kaikki ystäväterveiset ja valikoivat niistä ne, jotka luettiin keskusradiossa ma 14.2. Tervehdyksiä kertyi hienosti, todella paljon! 

Maaliskuulla pääsimme viimein pitämään hallituksen kokouksen ihan livenä, toki maskit päässä. Koulumme jokainen tiimi vietti oppilaiden äänestämän teemapäivän. Teema oli tiimeittäin eri, sillä koronarajoitukset estivät vielä koko koulun yhteisen tapahtuman. Esimerkiksi 5-6 tiimissä pidettiin Ei reppua kouluun-päivää 23.3. 

Huhtikuussa Hallituksen kokouksessa vieraili uusi ruokahuoltopäällikkö, Maija Metsomäki ja Katja Haavisto. Koulumme hakee Kouluruokadiplomia ja sitä varten kuultiin oppilaiden toiveita ruokailun kehittämiseksi ja parantamiseksi. Muutama hallituksen jäsen pääsi mukaan myös suunnittelemaan Tahtoareenan ruokatilaa meille viihtyisämmäksi paikaksi. 

Huhtikuussa oli myös aika piilottaa pääsiäistipun kuvia ympäri koulun sisätiloja. Suklaamunat palkintona saivat oppilaat innostumaan tipun kuvien etsimisestä. Vappua vietimme tänä vuonna tiimeittäin ilman sen suurempia karnevaaleja. 

Toukokuulla pääsimme koko koulun väki kuuntelemaan Unicef-vierailijaa Pellonpuiston auditorioon ke 18.5. Luento koskee tulevaa Unicef-kävelyämme sekä lasten oikeuksia tässä maailman tilanteessa, mikä nyt on. Koulumme väki pääsee kävelemään Unicefin toimintaa tukien pe 27.5 koulun lähiympäristöön sekä Kännölän ulkoilualueelle. 

2021
Tammikuussa hallitus kokoontui 15.1 nopeasti koulun alettua. Toivotimme tervetulleiksi uudet, ykkösten edustajat: Ömer, Joona, Rinja ja Manu, mukaan toimintaamme. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Ella Lehtonen 3. luokilta ja sihteeriksi Tyyne Laine 5A:lta. Tämän kokoontumisen aiheena oli lisäksi koulumme rehtorin, Maarit Malmbergin ohjeet korona-aikana. Kertasimme yhdessä vallalla olevia ohjeita ja muistelimme, millaista oli käydä koulua etänä viime keväänä. Toivomme, että alkavana kevätlukukautena etäopetukseen ei tarvitsisi mennä.

Helmikuussa iloittiin ystävyydestä ja ystävistä ja järjestettiin taas perinteinen Ystäväradio. Korona-aikana hallituksen kokoontuminen on ollut hankalaa ja tiedottamiseen on yritetty siksi panostaa entistä enemmän. Kokoukset on toistaiseksi onnistuttu pitämään ihan livenä, kunhan olemme muistaneet turvavälit ja käsienpesun. Koulumme viides- ja kuudesluokkalaiset saavat tulla kokouksiin maskit yllään.
Ystäväradio oli menestys! Tervehdyksiä oli paljon ja saimme lukea niitä tiimeittäin keskusradiossa.

Maaliskuulla kokous piti järjestää etänä Teamsissä. Koska yleinen koronatilanne meni huonompaan suuntaan, piti kouluissa edelleen tiukentaa rajoituksia. Kaikista tiimeistä kuitenkin saatiin hienosti joku aikuinen opastamaan hallituksen oppilaita ja osallistuminen kokoukseen onnistui hyvin.

Kiirastorstaina 1.4 piilottelimme suklaamunien sijasta tipun kuvia ympäri koulua ja tällä kertaa sisätiloihin. Löydettyään tipun kuvan sai palkaksi suklaamunan tiimin aikuiselta. Näin varmistettiin, että jokainen sai palkkansa eikä kukaan rohmunnut niitä useampaa. Sisätiloissa vältyimme myös rikkinäisiltä ja kuraisilta suklaamunilta :).

Huhtikuun tapahtumana toteutimme vappunaamiaiset 30.4. Jokaisessa tiimissä pukeuduttiin yhdessä valitun teeman mukaan ja otettiin kaverikuvia.

Toukokuulla osallistuimme Unicef-kävelyyn ja keräsimme yhdessä varoja Myanmarin lasten koulunkäynnin edistämiseksi. Kävelyjä toteutettiin urheilukentällä, Huhkolan puistossa sekä Kännölän ulkoilualueella.
Lukuhaasteessa keräsimme taas tiedot luokkien lukemista pulpettikirjoista ja laskimme luokille keskiarvon luetuista kirjoista. Lukuhaasteen kunniakirjat ahkerasta lukemisesta jaettiin kakkosluokkalaisille, 3B:lle ja 6B:lle. Ekaluokkalaisille jaettiin Tsempparipalkinto.

Elokuussa koulun alettua viritimme käyntiin myös oppilaskuntatoimintaa. Toiseksi ohjaavaksi opettajaksi saimme kuudennen luokan opettajan, Heli Ojalan. Joitain jäsenvaihdoksiakin tehtiin.  

Ensimmäisen kokouksen saimme pitää syyskuun alussa vielä livenä. Yhdessä päätimme tehdä luokissa Kaverilupaukset, jotka viime syksynä tehtiin välituntialueen aitaan. Nyt teimme ne luokissa suuriin sydänjulisteisiin. Nuo julisteet laitettiin käytäville kaikkien nähtäviksi. 

Lokakuussa oppilaskunnan kokoukset piti siirtää taas Teamsiin. Oli kurjaa, kun emme voineet olla koolla kaikki yhdessä. Tästä huolimatta toiminta jatkui ja vietimmekin Halloweenina 22.10 naamiaisia tiimeittäin. Luokissa suunniteltiin ohjelmaa, jota oppilaat saivat toisilleen pitää. Karmaisevat asut olivat sallittuja ja jopa odotettuja. 

Marraskuussa suunnittelimme joulukalentereita niin, että isommat oppilaat kirjoittivat pienemmille joulutarinoita. Tarinat kuvitettiin ja nidottiin kirjoiksi ja toimitettiin ennen kuun vaihdetta pienten opettajille luettavaksi ja katsottavaksi. 3-4 luokkalaiset saivat keskenään vaihtaa kirjoittamiaan joulutarinoita tai –piirroksia. Toivottavasti niistä oli iloa! 

Joulukuussa pidimme viimeisen kokouksemme livenä ja samalla saimme kiittää kaikkia toimeliaasta, joskin haasteellisesta syyskaudesta. Hallituksen jättävät sihteeri (Tyyne Laine) ja puheenjohtaja (Ella Lehtonen) palkittiin kunniakirjoin. Joulun alla toteutui taas odotettu Joulumaa Tahtoareenalla. Tänä vuonna se oli kaksipäiväinen riemu, 14-15.12. Oppilaskunnan hallitus ja joukko reippaita talkoolaisia olivat mukana suunnittelemassa ja rakentamassa jouluista toimintarataa koulumme oppilaille.  

2020

Tammikuussa 28.1 järjestäytymiskokouksessa toivotimme uudet jäsenet tervetulleiksi. Uudeksi puheenjohtajaksi äänestettiin Liina Laine 5B luokalta ja sihteeriksi Pyry Teerikoski 5A luokalta. 

Helmikuussa päätettiin pitää perinteeksi muodostunut ystäväradio. Sitä varten aloitettiin jo postilaatikoiden valmistelu ja vanhojen laatikoiden etsiminen.

Maaliskuun suunnitelmat jäivät toteutumatta, kun siirryttiin valtakunnallisesti etäopetukseen. 

Elokuussa koulun alettua viritimme oppilaskunnan toimintaa pitkän tauon jälkeen käyntiin. Koulumme oppilaat toimivat kukin omissa osastoissaan, joten kokoontuminen hallituksen kesken on haasteellista. Ensimmäinen kokous pidettiinkin ulkona ja vain varsinaisten jäsenten voimin. Yhteisiä tempauksia yritetään järjestää, vaikka se nyt vaatiikin enemmän ponnisteluja.

Lokakuun alussa pidämme keväältä peruuntuneen rehtorin kyselytunnin Tahto Areenalla.

Marraskuussa aloitimme koko koulun Tontturadan suunnittelun. Rata toteutetaan nyt Joulumaana ma 7.12 ja ti 8.12. Jokainen luokka-aste saa oman aikansa Joulumaahan, jotta turvallisuus ja hygienia voidaan tehokkaasti huomioida.

Joulukalenterin tekee tänä vuonna sporttari-Severi. Hän on suunnitellut oppilaille toiminnallisen joulukalenterin, johon kaikki koulun oppilaat pystyvät osallistumaan.

2019

Tammikuussa saimme hallitukseen uudet ekaluokkalaiset jäsenet. Tervetuloa mukaan..

Amanda Rämö ja varajäsen Siiri Lindström sekä
Senni Rantanen ja varajäsen Viljami Mäkitalo!

Kevään tempaukset aloitettiin helmikuussa perinteisesti ystävänpäiväkarkilla ja viime vuonna aloitetulla perinteellä; ystävänpäiväradiolla.

Huhtikuussa järjestettiin myöskin jo perinteinen pääsiäismunien piilotus/etsintä. Tänä vuonna saimme piilotettua munat koulumme piha-alueelle. Piilotus sujui hyvin, mutta etsinnässä oli taas vaikeuksia. Ensi vuonna mietimme uuden systeemin, sillä nyt pihalla oli samanaikaisesti etsimässä liian paljon oppilaita ja sääntöjen noudattaminen kävi joillekin oppilaille vaikeaksi. 

Huhtikuun lopussa oli myös Vappuhäppening, jossa luokat kisasivat toisiaan vastaan parhaasta asenteesta ja pukeutumisesta. Tahto-Areenalla näimme toinen toistaan hauskempia esittäytymisiä ja tuomareilla oli vaikea tehtävä päättää voittajaluokka. Tuomarit, hallituksen pj Aarni Sarjomaa, rehtori Maarit Malmberg, laitoshuoltaja Henna ja koulusihteeri Tea Mäkitalo päätyivät ratkaisuun, jossa palkittiin seuraavat luokat:

Kakkosluokat ja kutosluokat ONNEA!! 

Kisan jälkeen koko koulu laittoi liikettä niveliin ja discoilimme yhdessä vapun kunniaksi. 

Toukokuussa 28.5. koulumme pihaan saapui ihasteltaviksi toinen toistaan suloisempia eläimiä. Lemmikkieläinpäivä on oppilaiden toivoma tapahtuma ja päätimme sellaisen vielä järjestää kevään viimeisenä tempauksena.

Elokuussa koulun taas alettua oppilaskunnan ohjaavana opettajana aloitti Susanna Mahlamäki. 

Syyskuussa aloitettiin MOK-viikon esittelyvideon suunnittelu vapaaehtoisten hallituksen jäsenten kanssa. Lukemisen tärkeyttä päätettiin korostaa julistamalla kisa syksyn aikana luettujen kirjojen määrästä 1-2, 3-4 ja 5-6 sarjoissa.

Lokakuussa vierähti reilu kaksi viikkoa MOK:n mukaan terveellisen elämän aiheissa. 
Halloweeniä pätettiin viettää maltillisesti oranssiin ja mustaan pukeutuen.
Hallituksen väki keräili oppilailta toiveita välituntivälineiden hankintaan. 

Marraskuussa aloitettiin perinteisen Tontturadan suunnittelu ja joulukalenterin askartelu.

Joulukuussa oppilaat saivat päivittäin etsiä koulun pihalta joulukalenteripaketteja. Ne toimitettuuaan rehtorille, sai palkaksi jotain makeaa.
Tontturata järjestettiin isolla porukalla jo 4.12. Koko päivä oli varattu radalla touhuamiseen niin, että kaikki luokat pääsivät osallistumaan.
Vielä viimeisellä kouluviikolla jaettiin kunniakirjat luokille, jotka olivat lukeneet keskimäärin eniten kirjoja 1-2, 3-4 ja 5-6 sarjoissa. Kunniakirjat menivät 2. luokille, 4B:lle ja 5B:lle. Onnea!

2018

Tammikuussa pidettiin uuden hallituksen järjestäytymiskokous. Kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin 6B- luokan Pihla Torvinen. Sihteeriksi valittiin 4B- luokalta Kiira Järvenpää. Muut jäsenet ovat:

2. lk: Konsta Kivimaa, Maks Talzi
3. lk: Aino Toivola, Viivi Jalonen ja Johan Rimpeläinen
4. lk: Amal Mohamed, Kiira Järvenpää ja Masi Tervaniemi
5. lk: Aarni Sarjomaa, Matias Heinonen ja Eetu Mattila
6. lk: Ella Yli-Sipilä, Pihla Torvinen 

Lautta: Roosa Vainio

1. luokkien jäsenet valitaan tammikuussa 2019

Ystävänpäivänä luettiin keskusradion kuatta ystävänpäiväterveisiä koulumme oppilaille ja henkilökunnalle.

Kevään aikana pääsiäismunia etsittiin taas luokista ja oppilaat saivat osallistua uuden koulun suunnitteluun.

Syksyllä hallituksen vetovastuun otti taas Satu Leino ja rehtori- Maarit pitää myös kokouksia silloin sun tällöin.

Syksyn enismmäisenä asiana oli miettiä koulumme oman kirjaston sääntöjä sekä avajaisia. Kirjaston avajaiset pidettiin perjantaina 21.9. ja hallituksen jäsenet huolehtivat tarjoilusta sekä pienen tietovisan järjestämisestä. Tietovisassa kolme parasta palkittiin.

Kepparipäiviä vietettiin syyskuussa 18. - 19.9. Kahden päivän ajaksi koulumme muuttui ratsastustalliksi ja pihalla järjestettiin jos jonkinmoisia estekilpailuja, iihahahaa!!

Syksyn toinen suuri tapahtuma oli tubettajien, Ronin ja Miklun, vierailu koulussamme. Hallituksen jäsenten tehtävänä oli miettiä heille kysymyksiä omissa luokissaan ja näistä kysymyksistä valittiin parhaimmat tubettajille kysyttäväksi 10.10. olleeseen tapaamiseen.

Joulukuussa oppilaskunnan hallitus piilotti taas joulupaketteja välituntipihalle joulukalenteriajatuksella. Lisäksi hallitus järjesti tontturadan Huhkolinnassatorstaina 13.12. 

Hallituskauden aikana oli yhdeksän kokousta ja saimme päätökseen hienon hallitusvuoden.

2017

Tammikuussa toivotettiin tervetulleiksi hallitukseen uudet ykkösluokan jäsenet. Tervetuloa mukaan Konsta ja Maks!

Kokouksia pidettiin kerran kuukaudessa. 

Ystävänpäivänä hallituksen jäsenet jakoivat taas kaikille oppilaille perinteikkäät vaahtokarkkisydämet.

Pääsiäisen suklaamunien piilottaminen ulos piti peruuttaa edellisenä yönä sataneen lumen vuoksi. Siksi luokkien munat annettiin opettajille, jotka piilottivat ne luokkiinsa.

Kevään viimeisenä tempauksena pidettiin lemmikkieläinpäivä, jolloin pihallamme vieraili toinen toistaan suloisempia eläimiä. Sisällä oppilailla oli mahdollisuus tutustua tarantulaan,vesikilpikonnaan ja karvattomaan kissaan. Taisipa lasipurkissa olla jokin muukin vesieläin... Urheilukentällä saimme katsoa pienen näytöksen agilitystä ja togosta. Suuri kiitos kaikille vanhemmille, jotka toitte eläimiä oppilaiden ihasteltavaksi.

Syksyllä oppilaskunnan vetäjä vaihtui ja homman otti vastaan Heli Ojala. Heli toi uusia tuulia toimintaan ja kokoontui hallituksen kanssa noin kerran kuukaudessa.

Syksyllä hallitus järjesti toiminnallisen tontturadan Huhkolinnassa. Lisäksi joulukuussa hallituksen jäsenet piilottivat ulos pienen lahjapaketin, jonka sisällön löytäjä sai pitää. Tämä oli niin hauskaa, että otetaan perinteeksi!

2016

Tammikuun aikana luokissa pidettiin äänestys, jossa oppilaskunnan hallitukseen valittiin uudet jäsenet ja varajäsenet. Järjestäytymiskokous pidettiin tammikuun lopussa.

Nyt hallitukseen päässeet istuvat siellä kaksi seuraavaa kautta ja vuoden päästä uusina hallitukseen tulevat vain edustajat uusilta ykkösluokilta. Lisäksi Lauttojen edustaja vaihtuu syksyllä, muuten kausi on nyt kalenterivuosi.

Hallituksen kokoukset päätettiin pitää nyt aina perjantaisin ja toisella oppitunnilla. Kokouksia on noin kerran kuukaudessa. Pitkän välitunnin, noin 35 min. aikana asioiden käsittely oli hätäistä ja usein aika loppui kesken. Nyt tunnin mittainen kokousaika antaa mahdollisuuden rauhallisempaan asioiden käsittelyyn ja mukavampaan kokoukseen.

Ensimmäisessä kokouksessa päätimme laittaa myyntiin koulumme logolla varustettuja tuubihuiveja. Toivomme suurta menekkiä huiveille!

Ystävänpäivän kunniaksi hallitus järjesti oppilaille ja henkilökunnalle yllätyksen ruokailun jälkeen. Vaahtokarkkisydän maistui varmasti hyvälle!!!

Pääsiäisen johdosta järjestimme historian ensimmäisen pääsiäismunien etsinnän Lauttakylän koulussa. Kiirastorstaina hallituksen jäsenet ja varajäsenet piilottivat munat ja oppilaat etsivät niitä innokkaasti. Tempaus sujui hienosti ja varmasti tästä tulee koulumme pääsiäisperinne.

Vapun kunniaksi hallitus julisti kaikille luokille Hahmoperhekisan. Tarkoituksena oli luoda koko luokan kanssa maksimissaan viisi minuuttia kestävän esityksen, jossa pitäisi olla jokin hokema ja jonkinlainen perhe. Paras luokka/esitys palkittaisiin. Palkintona oli kaikille esiintyjille tikkarit ja lisäksi koko viikon etuoikeus käyttää pihan areenaa sekä oppilaskunnan lainattavia välituntitarvikkeita. Koko tapahtumassa oli suuren vappuhulinan tuntua ja vaikka harjoittelemiseen ei välttämättä kaikilla luokilla ollutkaan ollut tarpeeksi aikaa, olivat kaikki esitykset hienoja! Tuomareilla oli vaativa tehtävä valita vain yhtä voittajaa. Pohdinnan jälkeen kisan voittajaksi valittiin 6A, onnea! Kunniamaininnan esityksestään saa Lauttojen esitys, heille myös tikkarit onnistuneen esityksen kunniaksi! Hienoa Lautat!

Hetimiten vapun jälkeen olikin vuorossa kevään viimeinen tempaus: Vanhan ajan koulupäivä. Oppilaat ja henkilökunta olivat pukeutuneet toinen toistaan hienompiin asuihin ja varmasti luokissa oli vaikea valita pukukisan voittajaa. Henkilökunnan voittajaksi oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri valitsivat Tuire Ruusumaan. Perusteluina oli, että Tuire- opettaja näytti eniten vanhan ajan opettajalta.

Kevään viimeisenä tempauksena maalasimme viimeisellä viikolla viiden innokkaan maalarin kanssa koulumme pihalle VIP-pyöräpaikat. Värit valittiin tiimien värien mukaan. 1.-2. luokkien paikat limen vihreällä, 3.-4. luokkien paikat oranssilla ja 5.-6. luokkien paikat punaisella. Nyt jokaisen luokan kuukauden VIP-henkilöllä on oma pyöräpaikka, eikä pakan etsimiseen mene enää aikaa. Maalaaminen oli hauskaa ja suuri kiitos avusta tytöille

2015

Elokuussa päätimme muuttaa oppilaskunnan toimikautta niin, että uusi hallitus kootaan vasta tammikuussa 2016. Kausi kestää siis yhden vuoden kerrallaan. Tämä syksy mennään viime vuoden hallituksen voimin. Lautoilta valittiin jo uusi jäsen, koska edellinen jäsen siirtyi uuteen kouluun tänä syksynä.

Syksyn aikana hallitus laittaa liikkeelle välituntitarvikkeiden lainaustoiminnan. Tätä varten on oppilaskunnan rahoilla ostettu uusia tarvikkeita. Jokainen Lauttakylän koulun toimipiste on saanut myös näitä tarvikkeita, mutta lainaustoiminta on vain Lauttakylän koulussa.

Maanantaina 21.9. lainauspiste saatiin vihdoin käyntiin! Innokkaita lainaajia oli paljon ja lainaaminen sujui hienosti puolin ja toisin. Hallitus päätti, että lainauspäivät ovat aina maanantai ja perjantai klo 11.15 - 11.45 välisenä välituntina. Pienten lainausaika on vain tiistaisin klo 10.15 - 10.35.

Oppilaskunnan hallitus kahvittaa 1.-2.-luokkien vanhempainillan Pellonpuiston koululla keskiviikkona 30.9. yhteistyössä vanhempien kanssa

2014

Syksyllä 2014 oppilaskunta markkinoi koulupaitoja ja pipoja. Tilauksia tuli paljon ja myynnin ansiosta oppilaskunta sai tililleen paljon rahaa, joilla on tarkoitus hankkia uusia välituntitarvikkeita oppilaiden käyttöön.

Disco 5.2.

Järjestimme discon 1.- 2.- luokkien solussa. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet myivät lippuja ja toimivat puffetin myyjinä. Tarjolla oli myös gurlingia ja keilaamista, onnenkaivoa ja tanssikilpailua. Meno oli railakasta, mutta ilta meni hienosti. Kiitos kaikille osallistujille sekä erityisesti järjestäjille!

Välkkävelmut

Oppilaskunnan hallituksen jäsenistä nimettiin vastuuhenkilö kullekin viikon välitunneista. Nämä "välkkävelmut" toivat sisälle pihalle unohtuneita välituntitarvikkeita ja kannustivat omalla toiminnallaan myös muita pitämään huolta yhteisistä tarvikkeista.

Tavaranvaihtopäivä 6.3.

Tavaranvaihtopäivänä halukkaat oppilaat toivat koululle itselleen tarpeettomia tavaroita ja saivat tilalle uuden tavaran, mikäli mieleinen tuotujen tavaroiden joukosta löytyi. Muutamia kirjoja ym. tavaroita jäi koululle ja näiden kohtalosta päätämme kevään viimeisessä kokouksessa.

Ystävänpäiväyllätys

Oppilaskunnan hallituksen jäsenet jakoivat vaahtokarkkisydämiä ruokailun jälkeen.

Lukukaudelle oli suunniteltu myös muita tempauksia, mutta opettajien lomautukset vaikuttivat toiminnan loppumiseen ennen aikojaan.