Korjaa teksti (virke, lause, erisnimet, yleisnimet, yhdyssanat).

KIRJOITA ALLA OLEVA TEKSTI UUDELLEEN JA KORJAA KIRJOITUSVIRHEET.

tiesitkö että maailman ensimmäiset elokuvat kuvattiin 1800 luvun lopulla

ensimmäisen elokuvan ensi illan järjestivät lumièren veljekset pariisissa
joulukuussa 1895

elokuva oli nimeltään Työläiset lähtevät lumièren tehtaasta ja se kesti 45 sekuntia

aina 1920 luvulle asti elo kuvat olivat mykkä elokuvia joissa näyttelijät
näyttelivät roolinsa ilman vuoro sanoja

tekniikan kehittyminen toi elo kuviin äänet 1920 luvulla ja 1940 luvulla myös värit

kehityksen mukana elo kuvien ympärille syntyi elo kuva teollisuus jonka keskus oli alkujaan italia

vähitellen elo kuva teollisuus siirtyi atlantin yli los angelesiin kaliforniaan

muistatko mikä on tuon los angelesin elo kuva kaupungin osan nimi
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.