1.4.2020 klo 13.21

Hallituksen kaatumisen riski
Kuten muutkin ovat jo maininneet, niin hallitus tulee koronatilanteen myötä pysymään hyvin kasassa ainakin seuraavat puoli vuotta, mutta sen jälkeen saattaa muuttua ääni kellossa. Ottaen huomioon kuinka lyhyen aikaa nykyistä hallitusta edeltänyt rinteen hallitus kesti, niin luottamukseni nykyisen hallituksen vahvuuteen pysyä kasassa pitkään on heikohko. Voi tietenkin olla, että nykyinen hallitus toimii pitkään, mikäli hallitusohjelmaan ollaan tyytyväisiä eikä pääministeristä koidu ongelmia.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Matias Kilpiö

Hallituksen kaatumisen riski
Vaikka nykyisen hallituksen alku ei ehkä ollut maailman sujuvin, niin silti koronan tapaiset epidemiat tuovat kansan yhteen ja hallituksen kaatuminen epidemian aikana on todella epätodennäköistä, mutta epidemian loputtua on tietenkin eri tilanne. Hallituksessa on vasemmistoa ja oikeistoa samaan aikaan, joka tulee tuottamaan ongelmia, kunhan päästään nykyisistä eroon. Pelkästään jo se, että Rinteen oli pakko ottaa keskusta ja rkp mukaan hallitukseen näyttää, kuinka heikkoja vasemmistopuolueet olivat viime vaaleissa. Tämä oletettavasti tulee tuottamaan vaikeuksia tulevaisuudessa ja en oikeastaan ihmettelisi, jos hallitus kaatuisi heti korona-epidemian loputtua.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Kristian Kaiju

Hallituksen kaatumisen riski
on vaike sano että kaatuku halitus saman tien koronan jälkeen itse uskon että suurin osa tämän halituksen ongelmista tulaan heitämään maton alle koronon takia vaikka tuhosivatkin talouden

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Minh Pham

Hallituksen kaatumisen riski
Vähän vaikea sanoa varmasti kaatuuko hallitus vai pysyykö se ennallaan, jopa koronan jälkeen. Tällä hetkellä on kuitenkin prioriteettina kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus, joten uskomuksesi ei välttämättä ole aivan epätodennäköistä. Luulisin, että hallitus yrittää tasapainotella molempia asioita heidän parhaansa mukaan vältellen mahdollisimman paljon ongelmia taloudelliselta kannalta. Hallitus on kuitenkin tehnyt toimeenpiteitä, jotka vaikuttavat paljon talouteen, mutta jonkun pitää ottaa luoti vastaan toisen puolesta.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Atte Vesterinen

Hallituksen kaatumisen riski
Jos tämän hetkinen hallitus ei saa talouttaa elpymään tai edes pysäytettyä talouden laskua tämän vuoden sisällä. Silloin hyvä mahdollisuus, että hallitus voisi kaatua talouden tuhoutumisen takia ja hallituksen tilannetta voisi pahentaa sekin, että koronan leviämistä ei saada hallittua ja korona saa levittyä koko Suomeen. Toisaalta, jos hallitus saa talouden ja korona tilanteen hallintaansa näille hallitus puolueilla voi olla todella hyvä kannatus seuraavissa eduskunta vaaleissa, jonka jälkeen seuraavan kauden hallitus voi kaatua johonkin urpoiluun.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.