Verkko-opetuksen saavutettavuuden vahvistaminen

Tekijä: Miia Lehtonen
OpistoAkatemia -hanke on Loimaan työväneopiston, Kerava Opiston ja Vakka-Suomen kansalaisopiston yhteishanke. Hankkeen tavoitteena on tehdä tunnetuksi OpistoAkatemia -konsepti. jonka kautta hankkeessa mukana olevat opistot markkinoivat itse tuottamieen verkkoluentoja - ja kursseja. Opetustarjonnassa tullaan ottamaan huomioon jokaisen opiston vahvuudet verkkoluentojen- ja kurssien aihepiireissä.

Hankkeen ensimmäisen toimintakauden aikana, on yhteistyöopistot pitäneet yhteisiä lähi- ja verkkokokouksia, joiden tavoitteena on ollut yhteisen toimintatavan muodostaminen. Kokouksissa on otettu esiin verkko-opetuksen kehittämisen haasteita, joihin yhdessä on haettu vastauksia. 

OpistoAkatemian opistot ovat syksyn aikana kartoittaneet olemassa olevia verkkoalustoja. Yhteisinä kriteereinä on ollut mm. helppo käytettävyys, ja opetuksen toteuttamisen mahdollisuudet. OpistoAkatemian ylläpitäjäopistot päätyivät Peda.Net oppimisympäristön käyttöönottoon kaikissa opistoissa.