Vielä vähän kaupan alasta

Kaupan alalle on yksi toisen asteen ammatillinen perustutkinto:
Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi (tutkintonimike)
Perustutkinnossa on 3 osaamisalaa:
1. Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala
Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisalan suorittanut toimii erilaisissa asiakaspalvelun, myynnin ja markkinointiviestinnän tehtävissä. Hän osaa luoda, ylläpitää ja kehittää pitkäaikaisia asiakassuhteita eli hän on asiakaspalvelun ammattilainen. Myynnin ammattilaisena hän osaa myydä asiakkaan tarpeita vastaavia ratkaisuja kannattavasti ja asiakasta kuunnellen. Markkinointiviestintä on myös yksi ammattiosaamisen painopisteistä. Osaamisalan suorittaneen työnimikkeitä voivat olla esim.: myyjä, somistaja, myyntineuvottelija, rahoitus- ja vakuutusalan palveluneuvoja, tuoteryhmä- tai osastovastaava, tuote-edustaja, markkinointiassistentti ja myyntisihteeri.

2. Talous- ja toimistopalveluiden osaamisala
Talous- ja toimistopalveluiden osaamisalalta valmistunut osaa palvella niin toimiston sisäisiä kuin ulkoisiakin asiakkaita erilaisissa toimistotehtävissä. Hänelle toimiston ja taloushallinnon työvälineet ja sovellusohjelmat ovat arkipäivää. Hän voi toimia esim. kirjanpitäjä, laskuttajana, palkanlaskijana, palkka-assistenttina, toimistoassistenttina, toimistosihteerinä sekä rahoitus- ja vakuutusalan toimihenkilönä.

3. Tieto- ja kirjastopalveluiden osaamisala
Tieto- ja kirjastopalvelujen osaamisalalla opit toimimaan alan asiakaspalvelun, tietopalvelun ja kokoelman hallinnan tehtävissä (myös verkkossa). Opit toimimaan työyhteisön jäsenenä sekä erilaisissa verkostoissa. Osaat myös ohjata ja opastaa kirjaston ja sen kokoelmien käyttöön, tiedonhallintaan ja sähköiseen asiointiin sekä yksittäisiä asiakkaita että ryhmiä. Myös tiedottaminen erilaisista tapahtumista ja palveluista on arkipäivää. Sinut voi löytää esimerkiksi seuraavista tieto- ja kirjastopalvelujen työtehtävistä: kirjastovirkailija, kirjastosihteeri, tietopalveluvirkailija, tietopalvelusihteeri ja tietopalveluassistentti.

Opintoja voi jatkaa sekä ammattikorkeakoulussa opiskelemalla liiketaloutta (tradenomi) että yliopistossa opiskelemalla liiketaloustiedettä (kauppatieteiden maisteri/tohtori).

"Alan vaatimukset: Liiketalouden alalla tarvitaan yleistä liiketaloudellista osaamista, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kielitaitoa ja tietoteknistä osaamista. Liiketalouden ammattilaisena olet luotettava, laatutietoinen, oma-aloitteinen sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkinen. Olet myös joustava ja järjestelykykyinen, suhtaudut työhösi ja asiakkaisiin myönteisesti ja vastuuntuntoisesti sekä osaat toimia taloudellisesti. Koska ala on kansainvälinen, sinulta vaaditaan hyvää kielitaitoa sekä kulttuurien tuntemusta. Työ on asiakaslähtöistä, monipuolista ja vaihtelevaa. Alan sisällä on usein mahdollista siirtyä työtehtävästä toiseen." Kauppa ja hallinto ammatillisessa koulutuksessa. opintopolku.fi 5.4.2020.

Nimesi ja luokkasi


Mikä osaamisaloista kiinnostaa sinua eniten? Miksi?


Mene osoitteeseen https://kauppa.fi/kaupan-ala/
Ja vastaa kysymyksiin:
Kuinka monta henkilöä ala työllistää Suomessa?





Katso samalta sivulta "Kauppa työllistäjänä" -osiosta: Moniko alle 25-vuotiaista työssäkäyvistä nuorista työllistyy kaupan alalle?





Sekä "Kauppa lukuina" -osiosta: Montako prosenttia työllisistä eli työssäkäyvistä vuonna 2018 oli a) vähittäiskaupassa, b) autokaupassa ja c) tukkukaupassa?
Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2.

Peruuta