Monipuolisten työtapojen paikallisia painotuksia

Työtapojen valintaa ja käyttöä ohjaavat lapsilähtöisyys, tietoisuus toimintatavoista ja monipuolisuus. Työtapaa tulee kokeilla riittävän pitkän ajan, jotta työtapa, kieli ja toiminta tulee lapselle tutuksi. Tutut päivä- ja/tai viikkorutiinit luovat turvallisuutta ja auttavat jäsentämään eskaripäivää. Oppimisympäristö, riittävät ja toimivat tilat, lähiympäristö ja luonto ohjaavat myös toiminnan suunnittelua.

Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa voi olla esimerkiksi maanantaikokous, tutkijan tiistai tai muu lapsille näkyväksi tehty osallisuus vaikkapa pieniä vastuutehtäviä eskarin arjessa. Lapsi oppii ilmaisemaan itseään, perustelee ja ottaa kantaa asioihin. Huoltajien osallisuus toteutuu arjen vuorovaikutustilanteissa (eskarilaisen hakutilanteet, vanhempien tapaamiset, puhelut, vihkot, wilma-viestit, jne.) ja kevään palautekyselyn perusteella.