Torstain etätehtävät
LIIKUNTA: Löytyykö kotisi läheltä metsää? Minun takapihalta pääsee suoraa metsään ja menenkin sinne usein lenkille. Polut alkavat olla sulat, lunta tai jäätä on vain enää kuoppapaikoissa ja sinne ei tosiaankaan uskalla astua, sillä saattaa sukat muuten kastua. Onko Haapavedellä vielä lunta? Mitenkäs siellä metsässä?
Käy tämän päivän ulkoilu metsässä jos kotisi lähellä semmoinen on. Lähde kävelylle parkour mielessä. Jos metsää ei ole sen vertaa että puiden lomaan pääsisi niin tee tehtävä vaikka omalla pihalla. Katsele ympärillesi ja hae kiviä, korkeita kantoja, kaatuneita puunrunkoja tai kaidetta, muuria, penkkiä. Ota sitten muutamia hyppyjuoksuaskelia ja mieti mielessä muutamia tapoja ylittää tuo este jonka löysit. Esim. ylitä se niin että 1. yksi jalka ja yksi käsi osuu esteeseen. 2. Molemmat kädet osuu esteeseen. 3. Yksi käsi osuu esteeseen. jne voit keksiä itse muita ylitys hyppäämisen keinoja. Vietä ulkona kuitenkin aikaa ainakin puoli tuntia.
Liitä tähän liikunta tehtävään YLLI, katsele ulkona ympärillesi ja tee havaintoja linnuista. Mitä lintuja näet? Ovatko ne muuttolintuja? Mitkä ovat niiden lintujen tuntomerkejä joita näet?
Tee sisälle tullessa YLLIstä vielä s.152 tehtävät A, B ja C.
MATIKKA: Kertotaulua... S. 116 > tee ainakin tehtävät 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja kotimökki. Saa tehdä kaikkikin jos haluaa. Kertolaskut oppii vain tekemällä ja paljolla toistolla. Voit tehdä milloin vain itsellesi kertotaulu kokeen. Laita kymmenen eri kertolaskua allekkain ja kokeile saatko niihin vastaukset.
ÄIKKÄ: Selaa kirjaa ja kertaa kielitieto asioita, perjantaina on se koe. Kokeeseen tulee verbin taivuttamista, myönteistä ja kielteistä verbiä, substantiivit, yleisnimet, erisnimet, adjektiivit. Asiat eivät ole vaikeita, niitä on koulussa jo käyty paljon.
Liitteenä äidinkielen koe lähikoulussa oleville, muille koe info Wilmassa. Äidinkielen koe siis PERJANTAINA
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin