Helmikuu 2024

VKO 9-10

Hiihtolomaviikolla olimme koko päiväkoti yhdessä. Kävimme paistamassa vaahtokarkkeja laavulla, olimme useaan kertaan liikuntasalissa leikkimässä erilaisia liikunnallisia leikkejä sekä teimme pieniä pajoja Roihusten materiaalin kanssa. :)

Loman jälkeen viikolla 10 pääsimme tutustumaan Lukukoira Vihtoriin. Lapsille aikuinen luki kirjaa ja koiraa sai rapsutella sadun ajan. Tämä oli erittäin mieluista lapsille.

Lapset tutustumassa lukukoiraan.

Metsäretkellä laavun ympäristö oli niin jäässä, että jatkoimme pidemmälle etsimään hyvää paikkaa nauttia eväistä. Päädyimmekin nauttimaan auringosta hankikannolle pellolle ja siitä jatkoimme laskemaan pihan isoa mäkeä. Kyllä liukui ja kovaa!

Lapset syövät eväitä auringossa lumen päällä.

Harjoittelimme myös mitä värejä tulee sekoittamalla päävärejä keskenään. Ensin kastettiin toinen etusormi punaiseen ja toinen keltaiseen maaliin. Kun nämä oli painettu paperille sai etusormia hieroa yhteen ja katsoa mikä väri tulee, kun ne sekoittaa keskenään. Kolmen värikokeilun jälkeen sai itse kokeilla erilaisia värisekoituksia.

Lapset maalaavat.

Osa lapsista pääsi kokeilemaan erilaisia pelejä osmoihin. Koululla on ollut erilaisia pelejä käytössä tämän viikon ja mekin pääsimme hieman niitä koittamaan :)

Lapsi pelaa osmolla.

Lähdimme yhdessä viskareiden kanssa myös metsään kuuntelemaan linnunlaulua ja kävelemään hankikannoille.

Lapset kuuntelevat erilaisia metsän ääniä

Viikko 8

Maanantaina meille tuli Fops junioreilta Toni Pohjonen opastamaan luistelussa. Teimme yhdessä rataa, harjoittelimme oikeaa luisteluasentoa ja kaatumista sekä keräsimme palloja jäältä :)
Lapsia luistelemassa
Lapsia luistelemassa

Tutustuimme Blue-Bottiin ja kaikki saivat tehdä oman julisteen itselleen. Sitä vielä piirrettiin ja väritettiin vielä pöydän ääressäkin.

Lapsi pelaa blue botilla

Lapsi pelaa blue botilla

Metsäretkellä teimme metsän eläimille kaunista taidetta.

Vesivärit ja pensselit lumella.

Sekä testailimme minkälaisia värejä tulee kun eri värejä yhdistää.

Lapset maalaavat lunta

Pienryhmissä osa lapsista on päässyt jo kokeilemaan osmoilla laskemista pelin muodossa.

Lapsi pelaa osmolla laskupeliä

VKO7

Tällä viikolla olemme päässeet luistelemaan kaksi kertaa koko ryhmällä Ketunpoikien kanssa ja ystävänpäivänä oli myös mahdollisuus luistella yhdessä tärkeän ihmisen kanssa sekä kiertää hänen kanssaan pihalla erilaisia pisteitä.

Lapset luistelevat

Pääsimme extempore mukaan myös Pellekaija Pum esitykseen. He kertoivat laulujen muodossa paloturvallisuudesta. Pääsimme yhdessä laulamaan ja tanssimaan myös Kurpitsa cha cha chaata ja se olikin hitti :)

Lapset istuvat ja katsovat musiikkiesitystä.

Ketunpoikien ystävyys/hyvien tekojen teema jatkuu edelleen, mutta saimme ensimmäisen hyvientekojen purkin täyteen ja oli aika juhli sitä lasten toiveiden mukaisesti. Lapset saivat tuoda unilelut ja pistää yöpuvut päälle, söimme popcorneja sekä tikkarit ja katsoimme kaikki omilta patjoilta lastenohjelmaa. Lapset olivat aivan intona ja seuraavaa purkkia täytetäänkin hyvillä teoilla jo ahkeraan, jotta saamme uudet bileet!!

Lapset katsovat ohjelmaa yöpuvut päällä.




Olemme muutamia kertoja arponeet leikkipareja ja näin onkin syntynyt hyviä leikkejä.

Lapset leikkivät lääkäriä.


Lapset leikkivät poneilla.

VKO6

Koko koulu-päiväkoti kokoontui saliin katsomaan aamunavaukseen viiden ryhmän tuunatut tanssit. Olikin jännitävää, kun tuttuja lapsia näkyi isolla screenillä ja esiintyivät hienosti. :)
Lapset katsovat tuunaustanssi videoita salissa.

Ryhmässämme kirjaimet ja numerot ovat suosiossa. Olemmekin harjoitelleet kirjaimia erilaisin tavoin. Tässä menossa ipadilla harjoitus.

Ipadilla kirjainten harjoittelua.

Liikuntahetkellä vastakkain asettuivat lapsien keksimät joukkueet Mustikat ja Mansikat. Hernepusseilla tähdättiin isoon palloon ja yritettiin saada vieritettyä pallo toisen joukkueen puolelle. Peli oli todella tasainen, mutta Mansikat lopulta voittivat pelin 5-4. :)

Liikuntahetkellä pelailua joukkueissa.