TAMMIKUU

vk 5

Metsäretkellä pidimme pienen lauluhetken laavulla talvisten laulujen parissa. Lauluhetken jälkeen leikimme hetken metsässä ja etsimme jälleen aarteita! 🤩
Lapset leikkivät laavulla laulun tahtiin
Lapset metsässä majassa
Lapsi esittää löytämiään keppejä metsässä
Tutustuimme myös Blue botin käyttöön. Osalle lapsista botti oli aivan uusi tuttavuus ja osa muisti sen jo parinviikon takaa. Blue bot toi jälleen riemua ja jännitystä lasten mieleen! 🤭
Lapsi ohjelmoi blue botin liikkeitä
Blue botin ohjelmointiin tutustumista
Karhunpentujen blue bot taidetta
Salissa meillä oli edellisviikolla tutuksi tulleita sinisiä painikkeita, jotka antoivat toiminta ohjeen, esimerkiksi "Mene kyykkyyn ja hyppää niin korkealle kuin pystyt". Hyvä että lapset malttoivat vuoroaan odottamaan.
Ääninappulat osana jumpan ohjeistusta
Lapset kiipeilevät kiipeilytelineessä

Lapset jumpalla kiipeilytelineessä
Perjantaina meillä oli yhteinen aamunavaus koulun kanssa. Katselimme osan TTK:ssa (Tanssi Tuunaten Koijärvellä) tehdyistä tanssivideoista.
Päiväkodin lapset katsomassa tuunauspäivän tanssivideoita

vk 4

Tällä viikolla metsäretki jäi välistä kovan tuulen vuoksi. Kävimme kuitenkin pihalla pyörähtämässä, lauhtunut keli oli synnyttänyt suuren lätäkön pihalle mikä oli lasten mieleen!
Ryhmän lapset vesileikeissä päiväkodin pihalla

Sisällä pääsimme maalaamaan lunta vesiväreillä. Maalauksessa käytimme jo viime viikolla tutuksi tulleita ääninappuloita. Tällä kertaa nappuloista kuului eri värien nimiä. Lapset saivat aina valita kerrallaan yhden nappulan jota painetaan, tämän jälkeen kuului jokin väri jolla piti maalata lumeen.
Lapset käyttävät ääninappulaa lumimaalauksessa
Lapsi maalaa sinisellä värillä lumeen
Lapsi maalaa keltaisella värillä lumeen

Jumpalla meillä oli hernepussijumppaa. Lopuksi otimme vielä loppuverryttelyn sekä rentoutuksen. 
Lapset heittävät hernepusseja koriin
Lapset heittävät toisilleen hernepusseja
Venyttelyä salissa
Rentoutushetki salissa

Torstaina vietimme tuunauspäivää koko koulu-päiväkodin voimin. Tänä vuonna tuunasimme lauluihin uudet tanssiliikkeet. Karhunpentujen lasten mielestä päivä oli jännittävä mutta myös todella kiva. 🕺💃


Vietimme myös tällä viikolla vuoden 2024 ensimmäistä lelupäivää! 
Lelupäivä lelujen esittelyä

vk 3

Maanataina lapset saivat päättää, että lähdemmekö metsään vai jäämmekö päiväkodin pihalle leikkimään. Lapset halusivat lähteä metsään, joten suuntasimme matkamme sinne. Metsässä lapset saivat idean etsiä aarteita ja voi vitsit niitä löytyikin paljon! 
Lapset etsivät metsästä aarteita
Kuvakollaasi metsästä löytyneistä aarteista

Tiistaina pakkanen paukkui ja vietimme päivän sisällä. 
Lapset pääsivät tutustumaan Blue bot robottiin ja sen käyttämiseen. Lapsista botin käyttäminen oli jännittävää. Mutta myös riemunkiljahduksia kuului! Lasten mielestä parasta oli se, kun Blue botti liikkui nappuloita painamalla sekä se, kun paperille jäi tussin jälki siihen mista botti on liikkunut! 🤩
Lapset koodaavat blue botin liikkeitä
Blue botin käyttöharjoittelua



Keskiviikkona salissa jumppasimme ääninappuloiden avulla, jota painamalla kuului jumppaohje. Nappulat motivoivat lapsia liikkumaan ja antoivat aivan uudenlaista mielekkyyttä tekemiseen.💪
Ääninappuloideb käyttöä jumapalla
Karhukävelyä salissa

Hetken hengähdystauon jälkeen lapset saivat päättää mitä teemme loppuajan salissa. Toiveiksi tuli kiipeily sekä tunnelli. Lisäksi otimme myös palloja, joista kuului kulkusten kilinää sisältä! 😊
Salissa tunnelissa
Palloilua salissa

Torstaina pääsimme parin sisäpäivän jälkeen jälleen ulkoilemaan, kun pakkanen hieman lauhtui. 🌡
Sisällä pidimme lauluhetken. Pääsimme soittamaan soittimilla sekä harjoittelemaan rytmitystä talvilaulujen tahdissa. Lapset saivat lisäksi toivoa muutaman oman laulun lauluhetken loppuun! 🪇
Soittimilla soittamista

Perjantaina ulkoilimme lumitöiden merkeissä. Sisällä lapset saivat valita mitä leikkiä he leikkivät. Leikiksi valittiin majaleikki ja halukkaat saivat pelata padilla aikuisen kanssa. Padilla pelattiin Pikkulin tunnesarjakuva-peliä.
Tunnepelin pelaamista padilla

vk 2

Viime viikon pakkasten jälkeen oli ihana päästä kunnolla ulkoilemaan. Lapsetkin nauttivat ulkona touhuilusta!

Viikkomme sujui leppoisasti ulkoilun ja leikkien parissa. Suureen suosioon nousi roolivaateleikki, jossa pääsi pukeutumaan ja testailemaan erilaisia vaatteita ja hattuja! 👒🧥

Ulkona louhimme ja keräsimme jäätimantteja! 💎
Lapset leikkivät ulkona jäätimanteilla

vk 1

Joululomilta alkaa palailemaan niin lapset, kuin henkilökuntakin.

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina olemme viettäneet päiväkodilla lelupäiviä. Olemme nähneet ison määrän joulupukin tuomisia, sekä muita lemppareita.
Lelupäivän touhuja

Todella kovan pakkasen takia, me karhunpennut olemme joutuneet jäämään sisälle. Onneksi ensiviikolla pakkanen hellittää.🥶
Kuuntelemassa musiikkia padilta

Koululaisten ollessa vielä lomalla, on meillä onneksi ollut mahdollisuus käyttää salia aina halutessamme. Salissa ollaan käyty juoksentelemassa, sekä palloilemassa.
Palloilua salissa
Juoksentelua salissa
Viikon aikana on myös vaihdettu varastosta "uusia" leikkejä huoneisiin ja laitettu pehmolelut pihalle pakkaseen tuulettumaan. Siinä vasta ihmettelyä on ollutkin, kun lumihangessa on ollut läjä pehmoja ja lattiatyynyjä. 😅
Pehmolelut ulkona lumessa

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä