Syyskuun touhuja

Liikunnallisen elämäntavan opettaminen varhaiskasvatuksessa on yksi tämän kauden tavoitteista. Se näkyy meillä arjen toimintatapana ei pelkästään liikuntahetkellä salissa. Salissa meillä on toki enemmän tilaa ja mahdollisuuksia liikkua. Syyskuussa olemme harjoitelleet muun muassa kiipeämistä ylös ja alas, tasapainoilua, konttaamista sekä pallojen keräilyä. Lopuksi olemme yhdessä siivonneet salin ja patjat kuljetetaankin lasten toimesta jo nopeasti varastoon. ☺️

Lapset puolapuilla

Lapset jumppasalissa

Lapsi tasapainoilee penkillä



Lapset kantavat patjaa salissa

Ulkoiluissa olemme saaneet nauttia niin aurinkoisista kelistä kuin sateista ja kuraleikeistä. Kuraleikit ovatkin olleet suuressa suosiossa ja kuravaatteiden kestoa ollaan testattu oikein kunnolla.  

Retkeilimme myös sillalle katsomaan näkyykö majavaa. Matkalla näkyi ihania kukkia, kuului linnun ääniä ja traktorikin meitä ilahdutti tiellä. 

Retket eivät ole vain retkiä kun pysähdymme ihmettelemään kaikkia lasten havainnoimia asioita ja niitä oli 500m matkalla paljon! 😍

Lapset hiekkalaatkkolla

Lapset metsäretkellä

Lapset metsässä


Metsäretkellä kollaasi

Lapset ja vesileikki pihalla

Karhut kävelyretkellä sillalla

Leikkimökissä olemme päässeet leikkimään myös pienryhmissä. Välillä isompien ryhmien lasten kanssa ja välillä keskenämme. 

Lapset leikkimässä leikkimökissä

Tutustuimme erilaisiin juureksiin, kasviksiin ja vihanneksiin sadonkorjuuviikolla. Pääsimme myös maistelemaan niitä dippivihannesten muodossa. 

Lapset kasviksia ja juureksia tutkimassa

Lapset kasviksia ja juureksia tutkimassa

Lapset leikkivät kovasti kokkausleikkejä ja päätimme leipoa kaurakeksejä ihan oikeastikkin. 

Leipomista

Ja kyllä ne maistuivatkin hyvin!!

Keksin syömistä

Paljon myös luemme yhdessä. Ryhmämme lapset rakastavat vitriinin alla olevaa tilaa ja hakeutuvat sinne usein touhuilemaan. Päätimme vaihtaakin sinne meidän lukupaikan. 

Lapset lukevat kirjoja

Päiväkodin arjessa vietämme paljon aikaa yli ryhmärajojen ja lapset tuntevat hyvin toisensa. Isot oppivat pitämään huolta pienemmistä ja yhteisöllisyys lisääntyy. Vietimme tällä kertaa pihalla yhteistä liikunnallista aamuhetkeä leikkivarjon kera. 

Lapset ja leikkivarjo

Metsäretkellä keräsimme eri värisiä lehtiä ja pääsimme niistä askartelemaan ikkunakoristeita. Siinä olikin ihmettelemistä kun sormet jäi kiinni kontaktimuoviin. ☺️
Lapset maalasivat vesiväreillä myös metsän sieniä, joita olimme ihmetelleet metsässä.

Lapsi askartelee


Lapset maalaa vesiväreillä

Askarreltuja sieniä