Ainevaintalomake

EURAJOEN LUKION AINEVALINNAT

Olet hakenut opiskelemaan Eurajoen lukioon. Yhteishaun tulokset selviävät kesäkuun alussa. Meillä ensi lukuvuoden suunnittelu on jo käynnissä ja siksi haluamme kysellä teiltä todennäköisiltä uusilta opiskelijoiltamme muutamia toiveita opiskeltavien kurssien osalta. Näiden tietojen perusteella osaamme muodostaa oikean määrän opetusryhmiä kustakin aineesta ja kurssista. Seuraavat tiedot ovat meille tärkeitä eli pyydän ympyröimään toiveenne:  

1. Haluatko opiskella ylimääräisiä kieliä eli saksaa, ranskaa tai venäjää. Myös kahden ylimääräisen kielen opiskelu on mahdollista. Kurssit sijoitetaan siten, etteivät mene päällekkäin.

2. Jos aiot opiskella fysiikkaa enemmän kuin pakollisen kurssin, syventävät kurssit 2 ja 3 on suunniteltu suoritettaviksi jo ensimmäisenä vuonna.

  1. Musiikista ja kuvataiteesta on yhteensä suoritettava kolme pakollista kurssia (Kummastakin kurssi 1 sekä toisesta kurssi 2). Saat siis valita, opiskeletko kakkoskurssin musiikista vai kuvataiteesta.

    4. Sekä englannista että ruotsista on tarjolla ns. tukikurssi, joka toimii kertaus- ja nivelkurssina lukioon siirryttäessä. Tämä kurssi on suositeltava, jos koet, että osaamisesi kielessä on heikko ja numerosi enintään 7.

    5. Matematiikan osalta kaikki käyvät yhteisen ykköskurssin. Sen jälkeen jatketaan joko pitkää tai lyhyttä matematiikkaa. Jos sinulla jo nyt on ajatus, kumpaa aiot opiskella, pyydän valitsemaan sen tällä lomakkeella. Tämä valinta ei ole lopullisen sitova. Matematiikan tasoahan voi vaihtaa lukio-opiskelun aikana vielä toisenakin opiskeluvuotena.

    Pyydän palauttamaan lomakkeen minulle Eurajoen lukioon sähköpostin liitteenä viimeistään 17.3.2020.

    Terveisin ja tiedoista etukäteen kiittäen!
    --
    Ilkka Heikkilä
    Rehtori
    Eurajoen lukio
    Koulutie 2
    27100 Eurajoki
    p. 
    044-3124 368
    ilkka.heikkila@eurajoki.fi

 

VALINTATIEDOT EURAJOEN LUKIOON

MONESKO VALINTAVAIHTOEHTOSI ON EURAJOEN LUKIO? _____________

SUKUNIMI: _____________________________ ETUNIMTET: ___________________________________________

OSOITE:________________________________ PUHELIN: ___________________________________________

RENGASTA VALINTASI

KIELIVALINTA:  SAKSA RANSKA VENÄJÄ

MATEMATIIKKA: PITKÄ LYHYT

TAITO- JA TAIDEAINEEN VALINTA (KUMMASTA SUORITAT KAKSI KURSSIA?): MUSIIKKI KUVATAIDE

HALUATKO OPISKELLA SYVENTÄVIÄ KURSSEJA SEURAAVISTA AINEISTA: FYSIIKKA

HALUATKO OPISKELLA TUKIKURSSIN SEURAAVISTA AINEISTA: ENGLANTI RUOTSI

 

PÄIVÄYS: ______________

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin