Kasvatuskeskustelu

Kake-malli Askolan koulussa

Yläkoulussa on käytössä kake - toimintamalli, jonka mukaisesti puututaan oppilaan käyttäytymiseen ja toimintaan silloin, kun se on hyvien tapojen tai järjestyssääntöjen vastaista. Kasvatuskeskustelu on ensisijainen tapa puuttua sellaiseen oppilaan käyttäytymiseen, joka on toisia häiritsevää tai toisia kohtaan epäkunnioittavaa ja loukkaavaa. Kasvatuskeskustelun ensisijaisuus on laissa ja tarkoittaa käytännössä sitä, että jälki-istuntorangaistus on vaihtoehto silloin, jos kasvatuskeskustelulla ei ole saatu aikaan toivottua muutosta oppilaan käyttäytymisessä. Jälki-istunto seuraa tavallisimmillaan toistuvasta tupakoinnista tai toistuvasta luvattomasta poistumisesta koulusta. 

Kouluarjessa kasvatuskeskustelu on nimellä kake ja oppilaalle tehdään ns kake- tilaus tähän keskusteluun. Oppilaan määrää kasvatuskeskusteluun se opettaja, joka havainnoi oppilaan asiattoman toiminnan ja käyttäytymisen. Hän voi olla aineopettaja, luokanvalvoja tai esimerkiksi välituntivalvoja. Mikäli oppilaan toiminnasta seuraa kake, siitä aina ilmoitetaan oppilaalle.

Kake - mallin kasvatuskeskusteluja käyvät kake - tiimin opettajat. Tänä vuonna he ovat lehtorit Mika Ylönen ja Sanna Wedman sekä erityisluokanopettaja Antti Halla. 

Kakessa oppilas kohdataan häntä kunnioittaen ja arvostaen. Oppilaalle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi ja olla osallinen omassa asiassaan. Samalla harjoitellaan keskustelutaitoa, vastuunottamista ja ratkaisumahdollisuuksien löytämistä. Tavoite on, että kake-tilaukseen johtanut käytös ei toistu ja oppilas ymmärtää, miksi toiminta on väärin. Oppilaan kanssa keskustellaan hänen vahvuuksistaan, taidoistaan ja kyvyistään, joiden avulla hän voi itse rakentaa parempaa kouluarkea sekä itselle että joskus myös muille. Onkin tärkeää, että oppilas näkee oman itsensä ja toimintansa myös yhteisön jäsenen näkökulmasta. Jokainen oppilas rakentaa omalla toiminnallaan kaikille turvallista, viihtyisää ja myönteistä kouluarkea. 

Kakesta soitetaan aina huoltajalle. Mikäli huoltajaa ei tavoiteta keskustelun yhteydessä, pyritään huoltaja tavoittamaan saman päivän aikana. Viime kädessä huoltajalle laitetaan asiassa viesti. 

Mikäli oppilaan käyttäytymisessä on toistuvaa haastetta ja toistuvia kakeja, voidaan keskusteluun ottaa mukaan myös luokanvalvoja, rehtori ja järjestää myös huoltajatapaaminen asioiden käsittelyä varten.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä