​Yhden tunnin valinnaiset. Valitse ainakin yksi! Yhteensä yhdeksännellä luokalla pitää olla 6 valinnaista.

Taito- ja taideaineet:

 
xKU02
Avoin taiteen työpaja

Kurssilla oppilaat määrittelevät itse teostensa aiheet ja tekniikat. Kurssin alussa oppilas laatii työsuunnitelman, johon kirjataan alustavat kiinnostuksen kohteet ja ideat. Kurssin lopussa kurssilla kootuista teoksista kootaan työ-kansio, josta käy ilmi teosten lähtökohdat ja ideat.Tavoitteena on, että oppilas keskittyy itseään kiinnostaviin taiteellisen ilmaisun muotoihin sekä kehittää kuvallista ajatteluaan ja ratkaisukykyään oppien samalla prosessinomaista työskentelyä.

Arviointi: suoritusmerkintä


xKO02
Lyhyt kotitalous

Kurssilla leivotaan ja valmistetaan ruokaa arkeen ja juhlaan. Valmistetaan kotimaisia sekä kansainvälisiä ruokia ja leivonnaisia kalenterivuoden juhlat huomioiden. 

Arviointi: Suoritusmerkintä
 
xKS05
Tekninen työ lyhyt


Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja. Tehdään entistä vaativampia sekä näyttävämpiä puu- ja metallitöitä. Kurssilla pyritään etenemään oppilaan omien toiveiden ja suunnitelmien mukaisesti.

Arviointi: suoritusmerkintä

xKS06 Tekstiilityö lyhyt


Tavoitteet: Oppilas oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan vaatteen tai asusteen. Hänen käsityötaitonsa ja itsenäinen työskentelytapansa kehittyy. Hän osaa myös arvioida omaa työskentelyään sekä lopputulosta realistisesti.

Sisällöt: Oppilas valmistaa oman vaatteen tai asusteen omien suunnitelmiensa pohjalta. Oppilas voi itse valita käyttämänsä materiaalin ja tekstiilitekniikan. Oma työ dokumentoidaan esim. portfolioon.

Arviointi: suoritusmerkintä

xMU02
Ysin lyhyt bändi


Tavoitteena on monipuolinen yhteissoitto ja yhteismusisoinnin ilo. Kurssilla soitetaan ja lauletaan eri musiikkityylien kappaleita, opetellaan kuuntelemaan ja analysoimaan musiikkia ja suhtautumaan kriittisesti musiikin ajankohtaisiin ilmiöihin.

Opetellaan kevyen musiikin eri tyylejä, sointujen muodostamista ja sointumerkeistä soittamista, komppeja, eri kulttuurien kevyen musiikin piirteitä jne.

Kurssilla opitaan soittamaan useampia eri bändisoittimia sekä perehdytään myös laulamiseen. Mahdollisesti äänitetään omaa soittoa ja tutustutaan studiotyöskentelyyn. Kurssin voi valita, vaikkei aiempaa soittokokemusta olisikaan.

Tätä kurssia et voi valita, mikäli olet valinnut Ysin bändi- kurssin.

Arviointi: suoritusmerkintä

xKS07
Mopo kesäksi kuntoon


Otsikon mukaisesti mopon yleistä kunnostamista.

Ei välttämätöntä tarvetta omaan mopoon.

Arviointi: suoritusmerkintä

XLI04
Valmennuskurssi 2

Kurssilla keskitytään fyysisten ominaisuuksien (voima, nopeus, kestävyys, liikkuvuus)harjoittamiseen ja kehittämiseen. Tunneilla on myös mahdollista tehdä oman lajin fysiikka/taitotreenejä. Kurssin aikana tehdään tutustumiskäyntejä erilaisiin liikuntapaikkoihin ja oppitunneilla voi myös vierailla ulkopuolisia liikunta/terveys-alan asiantuntijoita (fysioterapeutti, valmennuksen asiantuntijat jne).

Arviointi: suoritusmerkintä