Aamu- ja iltapäivätoiminta Reppula

REPPULA

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Reppula

Reppulan aamu- ja iltapäivätoiminta (apip) on osa Ähtärin sivistystoimen palveluita opetushallituksen suositusten mukaisesti. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea tarvitseville oppilaille (PL 17 §:n 2. mom.). Toimintaa järjestetään koulupäivinä maanantaista perjantaihin klo 7 ja klo 17 välillä Otsonkoulun matalassa sivurakennuksessa, jossa myös toimii esiopetus ja eskarilaisten varhaiskasvatus eli Ollinkulman päiväkoti. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina. 

Reppulassa ohjaajat järjestävät lapsille mielekästä puuhaa ja mukavaa yhdessä oloa. Toiminta voi olla lapselle omaehtoista tai ohjattua toimintaa esim. kädentaitojen, liikunnan ja ulkoilun, pelien, leikkien ja satujen parissa. Toiminnassa lapselle tarjotaan välipala ja hän voi tehdä läksyjä. Toiminnassa oleva lapsi kuuluu koulun tapaturmavakuutuksen piiriin.

Toimintaan haetaan Wilman kautta. Hakemus on avoinna erikseen ilmoitettavana hakuaikana.

* Huom! Myllymäen koulun apip-toiminnan tarve kartoitetaan Myllymäen koululle ilmoitettujen apip-toimintahakemusten ja Myllymäen koululle ilmoitettujen esikoululaisten päivähoidon tarpeen perusteella.

Tiedustelut:

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä