Kilpailutöiden esittely
Äänestyskilpailun 2022 voittajaneule: Alakadun neule, suun. Elisa Klasila.
"Tämä Alakadun neule muistuttaa minua Iin historiasta. Historia on pohja meidän tämän päivän Iille. Puseron hihojen ja vartalon alaosan kuviot muistuttavat nahkismertoja: Muualta tulleena olen vuosikymmenten saatossa mieltänyt nahkisen ja Iin kuuluvan samaan lauseeseen. Kala sinisellä pohjalla kuvaa merta ja Iijokea. Historian havinaa kalastuksesta Iijoella, joka toi perheisiin elannon, sekä tärkeän lisän ruokapöytään. Kuvaus liittyy tähän päivään; Iiläisten vahvasta virkistyskalastuksesta ympäri vuoden, Iijoen runsas kalalajisto sekä veden puhtaus. Sinisen sävy on valittu ajatellen Iin vaakunan väriä. Punaiset talot kuvaavat Vanhaa Haminaa ja sen tunnelmallista ja historiallisesti arvokasta rakennuskulttuuria. Seiväsaita siirtää meidät nykyaikaan, vaalean sininen taivas puhtaan valkoisiin pilvineen. Onhan Ii kansainvälisesti tunnettu ilmastoteoistaan, puhtaan ilmaston edelläkävijä."

Iiläinen kalastajan paita, suunnittelija Päivi Kurkela.
"Niin ennen vanhaan kuin tänäkin päivänä Iissä ja Kuivaniemellä ovat meri, joki, kalastus ja lohi vahvasti kuuluneet ihmisten arkeen ja elämään. Täällä Ihmiset ovat vaatimattomia ja käytännönläheisiä ja luonto on lähellä sydäntä."

Kestilän piippu, suunnittelija Suvi Niittyoja.
"Minulle Kestilän sahan piippu edustaa iiläisyyttä. Lapsuuteni kesät olen piippua katsellut Iijoen vastakkaiselta rannalta. Piippu kuului olennaisena osana maisemaan, ja onhan saha merkittävä osa Iin historiaa."

Pulskaneilikka, suunnittelija Eija kuvaa neuleideaansa: "Ensimmäisenä Iistä tuli mieleeni vanhan Haminan punaiset talot, joten paidan väriksi valikoitui punainen. Sininen kuvaa meren aaltoja, keltainen viljapeltoja, kukkakuvio Iin nimikkokukkaa pulskaneilikkaa ja ristikuviossa on ripaus kaivauksilta löytynyttä riipusta."
Lohi - joki - meri, runo ja piirustus: Pirkko Liikanen
Kenpä voi mennä Iin ohi, ettei horisontissa olisi Ii-joki?
Olisi meri, olisi joki, olisi ukko, ken verkkoa koki.
Aikoinaan oli jaossa lohen mahti.
Lohikellareille kuti rahakas mahti.
Verkot jos joku sotki, se oli lohi, ja se niin vimmatusti potki.
Isä veneen rannasta vesille veti, oli verkko koottava heti.
Hän kiireellä verkolle sauvoen melo.
Kala verkosta pois ja illaksi kattilaan.
"Lapset! Tulkaahan lohisoppaa nyt maistamaan."
Siinäpä lapsuuteni muisto kuin viehekeä aurinkopuisto.
Lohi-joki-meri! Siinä Ii-imagoa kerrakseen.
Ken tahotoo, ottakoon kuvan rinnukseen. Neuloen, virkaten tai kutoen!
Sinulle Ii-imagoa malliksi tarjoilen!

Lintulukko, suunnittelija Anneli Hannus. Lintulukko on ollut hyvin tärkeä uittotyössä. Lintulukko kuuluu lintulenkkiin, jolla kiinnitettiin uitossa käytetyt puomit toisiinsa. Iiläinen seppä on kertonut tehneensä noin tuhat lintulukkoa.

Ruusuluoto, suunnittelija Tuula Pietikäinen.
"Tämä neulepusero lähti lapsuuteni maisemasta. Olen kulkenut meren rannalla, siellä olevalla kauniilla harjulla. Syönyt tuomenmarjoja ja ihastellut siellä kasvavia villiruusuja, jotka olivat silloin vaaleana punaisia. Näistä ajoista on jo pitkä aika. Nyt ruusut ovat muuttuneet tummahkon punaisiksi tässä Ii-aiheisessa neuleessa."

Myllypaita, suunnittelija Raija Lahdenperä.
Mitä minulle tulee mieleen Iistä tai oikeammin Olhavasta? Olhavanlahden rannalla - meri aukeaa aavana, mutta talvella hiihtäessäni Ulkokaaprista rantaamme maisemaa hallitsevat korkeat tuulimyllyt Olhavasta Kuivaniemen kautta Simoon saakka. Siksi mielikuva kauniista luonnonmaisemasta vanhoine idyllisine rakennuksineen taikka Iin Wanha Hamina jäävät itselleni etäiseksi, kun pitää miettiä mitä tulee tänään mieleen kunnasta - ensimmäisenä liikenne ja tuulimyllyt äänineen. Siksipä myllyt ovat nyt neuleen kaarrokkeessa eripituisine varsineen ja merta kuvaavat sahalaitaiset allot. Pitihän ainakin yksi hylje mahduttaa mukaan muistona hiipuvasta kalastuksesta koko kunnan ranta-alueella.

Energian lähteellä, suunnittelija Reeta Joensuu. "Mallini kuvaa Iijokea voiman ja energian lähteenä laitoksineen. Samoin tuulimyllyt, joihin Ii luottaa energian tuottajana. Molemmat ovat saasteettomia. Kunta saa elinvoimansa ja on edelläkävijä Pohjois-Suomessa."

Idea Iin vaakunoista, vanha ja uusi sekä luonto, suunnittelija Anne Hakoköngäs

Oulunkaaren värit, suunnittelija opiston tiedossa.

Jakkukylän riippusilta, suunnittelija Tiina Kunelius

Kalastajan onni, suunnittelija opiston tiedossa.
"Veneen pohja osuu kotirantaan, hämärä laskeutuu ja kalastaja kääntyy katsomaan tummaa, rauhallista auringonlaskua. Myrsky ei yllättänyt tälläkään kertaa. Kiitos siitä, kalastaja tuumii ja alkaa tekemään lähtöä kotinsa lämpöön."
Neuleen kuvio mukailee Iin vanhan haminan ristin muotoa.

Entisen Ii-vaakunan innoittama neulesuunnitelma, suunnittelija Sanni Kaakinen.
"Mikä sopisi Ii-neuleeseen paremmin kuin verkko, kalavaaka, Iijoen aallot. Niitä olen yrittänyt tuoda esiin ideassani entisen Ii-vaakunan innoittamana, että edes muisto säilyisi tästä mielestäni Suomen kauneimmasta vaakunasta. Vaakunan yläosan vaakakuviot voisi ajatella myös ankkureiksi, jotka myös sopisivat Iin imagoon - tai sitten vain Iissä on ideaa!"

Lohi - joki - meri, runo ja piirustus: Pirkko LiikanenKenpä voi mennä Iin ohi, ettei horisontissa olisi Ii-joki?