Katselutila
Hiirenvirna (Vicia cracca) eli hiirenherne on hernekasveihin kuuluva, Euroopassa ja Aasiassa yleinen monivuotinen kasvi. Se viihtyy monilla kasvupaikoilla, kuten kesannoilla, viljapelloilla ja niityillä. Hiirenvirna voi kasvaa 20–100 sentin pituiseksi nopeasti. Kukan teriö on viisilehtinen ja väriltään sininen tai vaaleanpunertava. Hiirenvirna kukkii kesä-elokuussa. Sen lähellä maanpintaa kasvavien rönsyjen versojuuret voivat ulottua jopa 30 sentin syvyyteen. Hiirenvirna on myös hieman myrkyllinen kasvi.[1]
Lakastunut voikukka (Taraxacum officinale) on usein rikkaruohona pidetty monivuotinen kasvi, joka leviää tehokkaasti siementensä avulla. Voikukka on kuitenkin myös kauppayrtti, johon viittaa nimessä esiintyvä officinale (officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä). Ympäri maailmaa tavataan useita voikukan alalajeja, joiden väliset erot saattavat olla hyvinkin vähäisiä.
Käenkaali eli ketunleipä, joskus myös revonrieska (Oxalis acetosella) on monivuotinen, 5–10 cm korkea, hento ruoho, joka kasvaa Suomessa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomen lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä harvinaistuen Rovaniemen ja Kuusamon korkeudelle asti, jota pohjoisempana se ei kasva. Sillä on ohuet kolmisormiset, vaaleanvihreät lehdet, jotka kasvavat ruusukkeina. Vastaherttaiset lehdykät painuvat alaspäin öiseen aikaan ja huonolla säällä. Hento maavarsi kasvaa vaakasuoraan suikertaen. Touko-kesäkuussa hieman lehtien yläpuolelle yksittäin vanojen päähän avautuvat kukat ovat terälehdiltään valkoisia ja lilasuonisia, toisinaan punertavansävyisiä. Käenkaalin kotahedelmä on kooltaan 3–4 mm.[1] Käenkaali on ravinnoksi kelpaava kasvi. Se on happaman makuinen ja se sisältää oksaalihappoa. C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta sitä on käytetty aiemmin kansanlääkinnässä keripukin hoitoon.
Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi.
Ohdakkeet (Cirsium) ovat mykerökukkaiskasveja, jotka ovat yleensä violettikukintoisia. Sukuun kuuluu noin 250 lajia.[2] Karhiaiset (Carduus) muistuttavat paljon ohdakkeita. Ohdakkeilla on sulkahaiveninen pappus (muuntunut verhiö) ja karhiaisten pappus on hapsihaiveninen. Myös kruunuohdakkeilla (Onopordum) on samaa näköä ohdakkeiden kanssa.
Peltosaunio (Tripleurospermum inodorum syn. Tripleurospermum perforatum entinen Matricaria perforata) on mykerökukkainen asterikasvien heimoon kuuluva voimakkaan tuoksuinen ruohokasvi. Sen kukinnot muistuttavat päivänkakkaraa, merisauniota ja kamomillasauniota sekä lehdet tilliä. Peltosauniota kutsutaan yleisesti myös saunakukaksi. Peltosaunio kasvaa valoisilla paikoilla: pelloilla rikkaruohona, pihoilla ja tienpientareilla. Se kukkii heinä-elokuussa.[2] Peltosaunio on yksivuotinen ja lisääntyy voimakkaasti siementaimista. Peltosaunio risteytyy merisaunion (Tripleurospermum maritimum) kanssa.
Pietaryrtti (Tanacetum vulgare syn. Chrysanthemum vulgare; nappikukka) on asterikasveihin kuuluva keltakukkainen monivuotinen ruoho. Se kasvaa alkuperäisenä Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa se on yleinen maan etelä- ja keskiosissa Oulun korkeudelle asti. Monin paikoin pietaryrttiä tavataan viljelyjäänteenä. Pohjois-Amerikkaan se on levinnyt viljelykasvien mukana rikkaruohona.
Puna-apila (Trifolium pratense) on punakukkainen 15–60 cm korkea, hyvin yleinen apilalaji. Puna-apilaa tavataan alkuperäisenä lähes koko Euroopassa ja lisäksi Pohjois-Afrikassa sekä Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Laji on merkittävä rehukasvi ja kauppayrtti.
Siankärsämö (Achillea millefolium) on valkeakukkainen, ryydintuoksuinen niittyjen kukka.
Valkoapila (Trifolium repens) on valkokukkainen apila.
Valvatit (Sonchus) on mykerökukkaissuku, johon kuuluu noin 70 eri lajia vanhassa maailmassa, varsinkin Välimeren alueilla.[1] Yleisin Suomessa kasvava valvatti on monivuotinen peltovalvatti (Sonchus arvensis)