TVT lukiolaisille

Hyvä tuleva lukiolainen

Ylioppilastutkinto on uudistumassa asteittain syksystä 2016 alkaen sähköisesti tehtäväksi. Kokeen muoto ja toteutustapa on pääosin selvä. Selvää on myös, että siinä kysytään edelleen samoista asioista kuin aikaisemminkin ja kokeeseen vastataan sähköisesti lukiolaisen omalla laitteella. On tärkeää, että tuleva lukiolainen saa ja voi harjoittaa näitä taitoja jo oppitunneilla ja kurssikokeissa. Kurssikoejärjestälmän nimi on Abitti ja ylioppilaskoejärjestelmän nimi on Digabi. Lisätietoa asiasta mm. laitevaatimuksista ja aikataulusta voit lukea osoitteesta www.digabi.fi. Lue lisää näiltä sivuilta kohdasta uudistuva ylioppilastutkinto tai kotisivuilta kohdasta uudistuva ylioppilastutkinto.

Lukio-opiskelu on vaativaa. Läksyjä saattaa kasaantua todella paljon yhdelle päivälle. Onkin tärkeää, että pysyt opiskelussa aikataulussa. Kukin suorittaa lukio-opinnot yksilöllisesti, mutta normaali kolmen vuoden aikataulu edellyttää, että opiskelet 30–32 kurssia lukuvuodessa ja viimeisenä 15.

Suurin osa kursseista päättyy kurssikokeeseen. On tärkeää, että olet aktiivinen opiskelija myös kurssin opetuksen aikana, jotta kokeeseen luvusta ei tule epätoivoista loppukiriä. Toki kurssikokeen saa uusia, mutta parhaat mahdollisuudet hyvään arvosanaan ovat luonnollisesti heti opetuksen päätyttyä järjestettävässä kokeessa. Lukuvuoden aikana kahdesti järjestettävät hyväksytyn kurssin uusintatilaisuudet on tarkoitettu sellaisten kurssisuoritusten uusintaan, joissa tiedät saaneesi selkeästi omaa normaalitasoasi alemman arvosanan. Uusintakokeeseen on valmistauduttava erityisellä huolella, voihan kurssin opetuksesta olla jo kuukausia.

Koulullamme on käytössä oma viestintäkanava, Wilma, johon jokainen lukiolainen saa käyttäjätunnuksen ja salasanan. Käyttäjätunnus siirtyy opiskelijalla automaattisesti Tornion peruskouluista lukioon kesäkuussa. Wilma on erinomainen tiedotuskanava, jonka säännöllinen seuraaminen helpottaa meidän kaikkien arkea. Lisäksi käytössämme on oppimisympäristöjä, jotka tukevat tuntityöskentelyä sekä valmistautumista lukion päättökokeisiin eli ylioppilaskokeeseen.

Työ tekijäänsä neuvoo ja kysyvä ei tieltä eksy sanotaan vanhoissa sanonnoissa. Näin haluankin toivottaa kaikille uuden Tornion yhteislyseon lukion opiskelijoille menestyksekästä lukiovuotta unohtamatta sitä, että kaiken työn ohella lukio on myös paikka sosiaaliseen kanssakäymiseen kasvuun ja monien - usein elinikäisten - ystävyyssuhteiden luomiseen.

Iloista ja tuloksekasta lukioaikaa Sinulle!

Marko Kaarlela, rehtori