Ruotsi Sveden
Kunigas perheen linna
Ruotsin kuninkaalliset linnat ovat Ruotsin kruunun omaisuutta. Linnoja on yhteensä kymmenen kappaletta, ja ne ovat olennainen osa Ruotsin historiaa ja -kulttuuria. Ne sisältävät myös mittaamattoman arvokkaita taide- ja huonekalukokoelmia. Kaikki linnat sijaitsevat lähellä Tukholmaa ja Mälaren-järveä.
Linnoja ylläpitää Ståthållarämbetet yhdessä kiinteistöministeriön ja linnanarkkitehtien kanssa.
Ruotsin kuninkaan tai muiden kuninkaallisten yksityisesti omistavia residenssejä, kuten esimerkiksi Öölannin Sollidenin linnaa, ei virallisesti lasketa kuninkaallisiksi linnoiksi.
Paikalla sijaitsi aiemmin Tukholman vanha kuninkaanlinna Tre Kronor, jonka vanhimmat osat olivat 1100-luvulta. Nimi tuli linnanpihan keskellä kohoavasta korkeasta pyöreästä tornista, jonka huipussa oli kolme kullattua kruunua. Kaarle XI antoi 1690-luvulla arkkitehti Nicodemus Tessin nuoremman tehtäväksi uudistaa linnan pohjoisen osan. Pohjoisosa rakennettiin 1692–1695 kokonaan uudelleen barokkityyliin Tessinin piirustusten mukaan. Vanhassa linnassa syttyi kuitenkin 7. toukokuuta 1697 tulipalo, joka tuhosi sen kokonaan vasta valmistunutta pohjoisosaa lukuun ottamatta. Tessin esitteli vielä samana vuonna kuninkaalle piirustukset uuden barokkityylisen linnan rakentamiseksi, ja työt pantiin välittömästi alulle.
Koska Kaarle XII:n sodankäynti nieli kaikki valtion varat, linnan rakennustyöt jouduttiin keskeyttämään 1710. Ne käynnistyivät uudelleen 1728, kun valtiopäivillä oli säädetty erityinen linnavero rakennustöiden rahoittamiseksi. Nicodemus Tessin kuoli samana vuonna, ja rakennustöiden valvontaa jatkoi arkkitehti Carl Hårleman. Hårleman seurasi tarkkaan Tessinin rakennuspiirustuksia mutta sisusti linnan edeltäjänsä suosiman raskaan barokin sijaan keveämpään rokokootyyliin. Vuonna 1754 kuningas Aadolf Fredrik ja kuningatar Loviisa Ulrika muuttivat väliaikaisesta asunnostaan linnan kuninkaalliseen huoneistoon, ja linnan viimeiset osat valmistuivat 1770.