Antiikin Rooma

Rooman tuho

Mahdolliset syyt Rooman tuhoon:

Paiserutto/ isorokko

Justinaaniseen ruttoon kuoli ihmisiä valtavasti (yli miljoona) 500-700 luvulla. Paiserutto- ja muita epidemioita oli monia, jotka tappoivat suurimman osan kaupunkien asukkaista. 


Ruokahuollon hankaloituminen

Rooman rahan arvo romahti ja tuotteiden hinnat nousivat. Kun talous romahti se luhisti kaupankäynnin roomalaisissa kaungeissa. Taloudellellisen tilanteen heiketessä, seurasi siitä tietysti pula elintarvikkeista ja tavaroista kaikkialla.

Huonosti hallittu Rooma

Länsi-Roomassa oli monenlaisia sisällissotia, jotka heikensivät armeijan yhtenäisyyttä. Siitä seurasi, että ulkoisten vihollisten uhka kasvoi kasvamistaan

Orjat

Rooman valtakunnan hyvinvoinnin pohjana oli orjuus. Kun armeijan koki monia tappioita, niiden myötä orjia ei saatu enää lisää ja tämä aiheutti ongelmia.


Kristinuskon vahvistuminen

Roomalaiset pitivät kristittyjä uhkana, koska kristityt uskoivat vain yhteen jumalaan.
Kristinusko levisi joka puolelle ja se muuttui sallituksi. Lopulta se tuli ainoaksi viralliseksi uskonnoksi 300-luvulla. Kirkkoa jakoi monenlaiset oppiriidat 300- ja 400-luvulla. Oli monenlaisia uskontoja, jotka eivät tulleet kovin hyvin keskenään toimeen. Se aiheutti eripuraa ja vallanhalua.

Syntyvyys / Kuolleisuus

Syntyvyys laski, koska lapsia ei haluttu tehdä ja kasvattaa. Rooman kansalaiset eivät hankkineet lapsia yhteiskunnan edun nimissä, vaan lapsimäärä oli yksityinen päätös. Lopulta ihmisiä kuoli ajansaatossa enempi kuin syntyi uusia.

Länsi- ja Itä-Rooma


Rooman valtakunta jakautui kahti vuonna 395 jKr. Siitä muodostui länsi- ja itä-Rooman valtakunta. Länsi-Rooman keisari syrjäytettiin vuonna 476 kukistuksen päätteeksi.

Rooman jakautumisesta seurasi sekasortoa ja sotia. Germaanit syöksivät vallasta keisari Romulus Augustuluksen. Rooman kaupunki tuhoutui lopullisesti 476. Keisari kuoli samana vuonna. Tästä alkoi keskiaika, joka kesti tuhat vuotta. Bysantti sen sijaan säilyi lähes tuhat vuotta itsenäisenä valtiona ja suurvaltana.

Lähteet: 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_valtakunta
https://historianet.fi/sivilisaatiot/rooman-valtakunta/rooman-tuho-vaikutti-koko-eurooppaan
https://peda.net/lapinlahti/perusopetus/mjlk/alakoulu/luokat/5-6e/historia-5/antiikin-rooma/rit2/rit
https://aikamerkki.org/mihin-rooma-lopulta-tuhoutui/

Huom! Kuvia ei valitettavasti löytynyt niillä hakusanoilla, mitkä sopivat parhaiten teemaan. Jos ei olisi rajannut käyttöoikeuksia, kuvia olisi löytynyt!

Rooman huvitukset

Kylpylät (lat. thermae)


Tunnetuimpia roomalaisia kylpylöitä ovat Caracallen termit ja suurin Diocletianuksen termit. Julkisia kylpylöitä oli useissa Rooman valtakunnan kaupungeissa, joissa asukkaat saivat kylpeä, hoitaa terveyttään ja kuntoaan. Kylpylässä käynti oli tärkeä rituaali, jossa noudatettiin määrättyä järjestystä. Niitä saivat käyttää niin rikkaat kuin köyhätkin jopa orjatkin. Samaan kylpyaltaaseen menivät niin naiset kuin miehetkin. Julkisessa kylpylässä oli kolme tärkeää huonetta kuuma, lämmin ja viileä kylpy. Joissakin kylpylöissä oli myös höyrysauna ja uima-allas. Vesi kylpylöihin tuli akveduktista l. vesijohdoista. Kylpylät olivat merkittävä osa Rooman valtakunnan asukkaiden sosiaalista elämää ja roomalaisen kulttuurin levittämisessä laajenevan valtakunnan alueella.

Taide


Rooma on länsimaisen taiteen kehto. Taiteita palvottiin suuresti, niinpä jokaisella varakkaalla henkilöllä oli taidetta kotona. Taiteella on ollut vuosituhansien aikana monenlaisia ilmenemismuotoja. Tunnetuimmat työt ovat veistoksia, maalauksia ja mosaiikkitöitä. Seinämaalaukset l. freskot olivat yleisiä, ja niissä kuvattiin yleensä päivittäistä elämää, elämiä, uskonnollisia juhlia ja roomalaisia jumalia. Roomalaiset temppelit oli usein koristeltu myös reliefien l. kohokuvien taidonnäytteillä. Pompeijasta on löydetty joitakin hienoja freskoja, joihin kuuluu maisema- ja taulukuvia. Mosaiikkeja on säilynyt enemmän ja niistä saa tärkeää tietoa roomalaisesta yhteiskunnasta.


Vaunukilpa-ajot



Vaunukilpailu oli suosittu urheilulaji antiikin Roomassa. Ensimmäiset kilpa-ajot ajettiin Roomassa vuonna 753 eaa Tiberjoen rannalla.
Circus Maximuksen katsomoon mahtui peräti 150 000 ihmistä katsomaan valjakko-ajoa. Niitä ajettiin kahden tai neljän hevosen muodostaman valjakon vetämillä sotavaunuilla. Joukkueet kantoivat eri värejä, joiden mukaan ne nimettiin. Katsomossa oli eri joukkueiden kannattjia, niin kuin nykyäänkin eri urheilutapahtumissa. Tunnelma oli hyvin usein kuumottava ja kiihkeä. Vaikka laji oli suosittu, niin useimmat ajajat olivat orjia. Useimpien orjien unelma oli päästä ajamaan nelivaljakkoa Circus Maximukseen ja siten olisivat ansainneet riittävästi rahaa, voidakseen ostaa itsensä vapauteen ja perustaa sitten perheen.




Rooma ja Jeesus

Tulkitse tehtävä -vastaukset:

2. Pidän hyvin varmana tietona, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Jos häntä ei olisi ollut olemassa koskaan, niin miksi ihmeessä hänestä olisi tarinoita kertonut niin moni eri ihminen ja eri julkaisu?
Pidän luotettavimpana raamatun kertomusta "Markuksen evankeliumi". Koska kertomus on raamatusta ja siellä on niin paljon monia muitakin kertomuksia ennen ja jälkeen tuon tapahtuman. 

3. Jeesus, kristityt ja Rooma liittyvät yhteen:

Rooma oli valtakunnan suurkaupunkikeskus, mihin virtasi ihmisiä kaikkialta. Sinne pääsi oikein teitä pitkin, mikä ei ollut yleistä siihen aikaan. Rooman valtakunnassa oli monia eri uskonnonharjoittajia ja aatteita. Jeesus oli syntynyt (Jerusalemin Beethelem kuului Rooman valtakuntaan) siellä, joten hänen toimintansa ja kristinusko sai alkunsa sieltä. Hän sai kiihkeitä ja uskollisia kannattajia ruunsaasti siellä. Pietari ja Apostoli Paavali mm. kuolivat siellä. Se oli siis hyvin merkityksellinen paikka Jeesuksen ja kristinuskon syntymisessä.

Rooman legioonat

Tasavallan aika

Rooman valtakunnan alue oli suurimmillaan koko välimeren alue Britteinsaarille asti. Rooman valtakunnan menestys perustui armeijaan, joka pystyi kehittymään ja muuttumaan tarpeen mukaan. He hylkäsivät mm. keihäsfalangin hyvin varhaisessa vaiheessa. Armeijaan pystyi liittymään vain syntyperäinen roomalainen. Armeijan perusyksiköksi muodostui 4500 sotilaan legioona. Legioona koostui kevyestä ratsuväestä (n 300), heittokeihäällä varustetuista feliiteistä (1200) ja raskaasta ratsuväestä (3000). Legioonalaisjärjestö purettiin n.100 eaa ja sen tilalle tuli kohordit.


Imperiumin aika

Vuonna n. 100 eaa Kaijus Marjus uudisti Rooman valtakunnan armeijan. Hän teki seuraavat uudistukset: poisti vaatimuksen omistaa maata ja ei tarvinnut kustantaa itse omia varusteita. Köyhillä annettiin mahdollisuus liittyä asepalvelukseen. Hän halusi kasvattaa armeijan kokoa. Rooman Legiooneihin kuuluivat mm. kenturit, prefetit, tribunit ja legaatit. Armeijaan piti sitoutua 25 vuotta, sitten sai viljeltäväksi maata Impperiumin alueelta.


Länsi-Rooman tuho

Legioonalaisten rooli muuttui Roomassa. Roomaan ei virrannut omaisuutta eikä orjia. Rooma jaettiin kahtia, itä- ja länsi Roomaa. Kummallakin oli oma keisari. Talous meni heikoksi, joten ei ollut varaa enään olla kalliita omia sotajoukkoja. Pääjoukon muodostivat ulkomaisista kootut joukot, jotka eivät olleet yhtenäisiä. Sotavarusteet muuttuivat entiseen nähden pajon kevyemmäksi. Roomaa valloitettiin monta kertaa. Romaan saapui ihmisiä monista paikoista ja alueilta. Rooma taipui massojen alla.



Lapsen ja perheen asema antiikin Roomassa

Naisen, miehen ja lapsen asema- lähteen mukaan


Naisen asema
: Naiset ovat holhouksenalaisina koko elämänsä. Jos nainen elää yhdessä miehen kanssa vuoden, heidän katsotaan olevan naimisissa. Nainen on tällöin samassa asemassa, kuin hän olisi miehen tytär. Jos naisella on kolme tai enemmän lapsia, laki sallii hänen toimia omana holhoojanaan.

Miehen asema: Testamentti on sitova, kun mies määrää rahoistaan ja omaisuudestaan. Mielenvikaisen henkilön päätösvalta ja omaisuus kuuluu lähimmälle miessukulaiselle. Mies määrää lähes kaikesta. 

Lapsen asema: Jos lapsi syntyy epämuodostuneena, hänellä ei ole oikeutta jäädä henkiin. Poika on vapaa isästään, jos hän myy hänet kolmesti. Lapsella ei ole laillista perimysoikeutta, jos on syntynyt 10 kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. 


Naisen, perheen ja lapsen asema


Naisen asema: Yläluokkaisen ja tavallisen naisen/orjan asema oli hyvin erilaista. Jos nainen rikkoi lakia oli aviomiehellä oikeus rankaista. Naisella oli avioliitossa omat varat ja velat. He tekivät myös itse testamenttinsä. Nainen sai myös tehtä ostoksia myös ilman holhoojaa.

Perheen asema: Avioerot olivat yleisiä. Säädettiin useita lakeja, jotka määrittivät perheen asemaa. Käsitys vahvasta ydinperheestä kehittyi. 
 
Lapsen asema: 14-vuotiaana tuli täysi-ikäiseksi. Lapsen elämä ei ollut helppoa, koska melkein kaikesta määräsivät vanhemmat. Isä esim. ei ottanut kaupunkireissulle mukaan, vaikka kuinka poika olisi halunnut lähteä mukaan. Mahtoi elämä olla rankkaa ja ankeaa. Ei matkoja eikä syrjäisestä kotikylästä päässyt mihinkään. 


 

Julius Caesar







Henkilötiedot:
Julius Caesar oli roomalainen valtiomies, sotilas ja kirjailija. Hän oli kunnianhimoinen, päättäväinen ja peräänantamaton. Hän syntyi Italiassa Roomassa, 12. tai 13. heinäkuuta 100 eaa. 
Caesar syntyi tunnettuun patriisisukuun; Rooman vanhimpaan ylimysluokkaan, jonka keskuudesta valittiin valtaa pitävä eliitti. Hänen lapsuudestaan tiedetään vain vähän. Ensimmäiseen avioliittoon (järjestettyyn) hän meni 15-vuotiaana. Hän oli kolme kertaa naimisissa.
Hän kuoli 15. maaliskuuta 44 eaa ja oli kuolessaan alle 60-vuotias.

Miten hänestä tuli hallitsija:
Caesar aloitti ja voitti kansalaissodan, jonka jälkeen hänestä tuli valtakunnan kiistaton johtaja.

Caesar hallitsijana:
Hänellä oli ylivertainen kyky solmia suhteita ja saavuttaa ihmisten luottamus. Itse asiassa Caesarin koko ura perustui pyrkimykseen saada ystäviä.
Hän oli järkevä uudistaja, joka vastuuntuntoisesti pyrki edistämään laajojen yhteiskuntapiirien asioita, ei ajamaan vain eliitin etuja.

Caesarin merkittävät saavutukset:
- Nousi Rooman diktaattoriksi
- Häenstä tuli Jupiterin pääpappi, sitten pääpappi ( Pontifex Maximus ), sitten praetor ja sitten propraetor .
- Hän muodosti ensimmäinen triumviratan, joka oli tärkeä liitto hänen valtaan nousuun.
- Hän voitti monia taisteluita ja oli sodassa erittäin taitava ja ansaitsi kunnioitusta joukoistaan.
- Hän voitti taisteluja Egyptissä ja Roomassa, ja sen jälkeen hänelle annettiin merkittävää valtaa. 
- Hän halusi jättää jälkensä uuteen kalenteriinsa ja nimesi yhden kuukausista omalla nimellään. Heinäkuun nimi on yhä hyvin monella kielellä Juliuksesta johdettu, englanniksi July.


Caesarin kuolema:
Oli alkamassa istunto ... Caesarin entinen alainen Lucius Tillius Gimber, Publius Servilius Casca Longus ja Marcus Brutus sekä muut salaliittolaiset murhasivat hänet tikarilla yhtäkkiä ja julmasti. Kaksi senaattoria yritti auttaa häntä, mutta he eivät päässeet tunkeutumaan hänen lähelleen. Caesar puolusti itseään voimakkaasti, mutta lopulta hän peitti päänsä ja vaipui lattialle. Hänen ruumissaan oli 23 haavaa.



Lähde- ja linkkilista

Linkkilista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_valtakunta
https://historianet.fi/sivilisaatiot/rooman-valtakunta
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41271 (gradu-tutkielma, luotettava)

Wikipedia ja historianet pitäisi olla luotettavia sivustoja. En luottaisi kovin hyvin niihin sivustoihin, mistä en ole kuullut tai tiedä varmasti, kuka ne on kirjoittanut.

Kirjat:
- Nathaniel Harris : Antiikin Rooma
- Rooma, suden kaupunki. Tekijä: Rissanen, Mika, kirjoittaja
- Opas antiikin Roomaan, Tekijä: Jokinen, Heikki, kirjoittaja

Elokuvia /dokumentteja:
- Antiikin Rooma, veren valtakunta
Tyylikäs dokumentin ja historiallisen elokuvan yhdistelmä kertoo keisari Commoduksesta, jonka hallintokaudella alkoi Rooman valtakunnan tuho.

- Antiikin Rooma
(v. 2016 valmistunut sarja)
Tyylikäs yhdistelmä dokumenttia ja historiallista draamaa kertoo värikkäästi Commoduksen, Julius Caesarin ja Caligulan valtakuntien levottomista ajoista.

Kuvia: 



Ilmaisia Kuvia : rakenne, pilvinen, kaupunki, muinainen, stadion ...

Ilmaisia Kuvia : rakennus, palatsi, monumentti, kaari, uskonto ...

Antiikin Rooma

Tavoitteeni Antiikin Rooma- jaksolle:

Minua kiinnostaa jaksossa.. 
Suden kasvattamat pojat (kpl16), Julius Caesarin murha (kpl 17) ja Lapsi antiikin Roomassa (kpl 20).

Haluaisin selvittää, että miten ja miksi sudet kasvattivat pojat ? Kuka murhasi Julius Caesarin. Miksi ja miten se tapahtui? Millaista lasten elämä oli antiikin Roomassa?