5. Etusivun uutisia
Esimerkkiteksti: Rölli söi ampiaispesän (5 lk)
Esimerkkiteksti
Tuntematon olento syönyt paloja metsämökin seinistä
Mökissä asustava noita kertoi, että hänen talonsa seinistä puuttuu paloja. Poliisit ja kaupunkilaiset olivat hämillään ja jotkut alkoivat nauraa avoimesti asian outoudelle. Poliisit menivät katsomaan noidan taloa ja huomasivat, että talosta puuttui oikeasti paloja. Poliisit päättivät ruveta etsimään syyllistä.
”Tämä on kauhein asia, mikä minulle on ikinä tapahtunut”, Noita kertoo surullisena.
”Olen nähnyt jonkin olion syövän sinun pipariseiniäsi”, väittää poika nimeltä Hannu.
Kaupunkilaiset epäilevät, että seinän on syönyt metsän hirviö. Noita on pyytänyt Hannua ja muita lapsia paikalle mökkiinsä auttamaan mahdollisen hirviön nappaamisessa. Hannu ja muut lapset ovat kadonneet. Kaikki epäilevät, että noidalla on osa tässä katoamisessa.
Sanataideryhmä Rapina 10-13-vuotiaille
LISÄTEHTÄVÄT
Valeuutinen
Median tehtävä on olla puolueeton. Mutta entäpä jos näin ei olekaan? Kokeile kirjoittaa valeuutinen!
1. Valitse ensin perinteinen satu, kuten Punahilkka tai Lumikki ja seitsemän kääpiötä.
2. Päätä, kuka on jutun toimittaja. Mieti, miten se vaikuttaa kertomukseen. Miten Iso paha susi kertoisi Punahilkan tarinan, ja jättäisikö hän jotain kertomatta?
3. Kirjoita satu uudelleen uutisen muodossa.
Vaalimainos
Tutustukaa erilaisiin vaalimainoksiin. Laatikaa sitten satujen hyvisten ja pahisten vaalimainoksia metsän pormestarinvaaleihin. Mitä vaalimainoksessa luvataan? Ovatko lupaukset rehellisiä vai harhaanjohtavia?
KIRJAVINKIT
Surojegin, Pirkko-Liisa (toim.): Suomen lasten eläinsadut, 1999, Suuri suomalainen kirjakerho
Widmark, Martin: Sanomalehden arvoitus, kuv. Willis, Helena, suom. Menna, Outi, 2008/2017, Tammi
LUE MYÖS:
Swan, Anni: Jänis Vemmelsäären seikkailuja, kuv. Jäntti, Riikka (2015), 1911/2015, Wsoy
Grimm, Jacob & Grimm Wilhelm: Grimmin eläinsatuja. kuv. Varley, Susan, suom. Rintamäki, Raija, 2019, Mäkelä
Bondestam, Linda & Kivelä, Malin & Serup, Martin Glaz: Jos kohtaat karhun, 2021, Teos