Vihreän Lipun toimintakausi päätökseen!
Pääskynpesämme on muiden Sateenkaari Kodon päiväkotien tavoin Vihreän Lipun päiväkoti. Olemme siis osana suurta kestävän kehityksen mukaista ohjelmaa ja kansainvälistä kasvatusalan ympäristösertifikaattia. Tämä tarkoittaa, että yhdessä lasten kanssa kehitämme päiväkodin arkea aina vuosi vuodelta kestävämmäksi: tartumme niin lähiluonnon suojeluun, kierrätykseen, monikulttuurisuusteemoihin, kallisarvoisten vesiemme vaalimiseen, ruokahävikkiin, energiankulutukseen ja toistemme ilahduttamiseen, lähialueen asukkaita unohtamatta.

Kauden 2023-2025 Pääskynpesässä teemana on ollut vesi. Jokaisessa kerroksessa ja ryhmässä teemaa on saanut toteuttaa omannäköisesti. Taloon onkin mahtunut mieletön määrä hauskoja tutkimuksia ja leikkejä aiheen parissa! Olemme muun muassa bongailleet ja pohtineet omasta arkiympäristöstä löytyvää vettä, sen alkuperää ja kiinnostavia ilmiöitä, askarrelleet ja taiteilleet veden inspiroimana, tehneet kiehtovia vesitutkimuksia, pohtineet vesivaroja ja pureutuneet vesiviisaaseen käsienpesuun. Pääskynpesän tiloihin on parin vuoden aikana rakentunut monta ihanaa leikkiprojektia, joissa lapset ovat omalla tyylillään saaneet tutustua veden maailmaan. On myös vietetty kivoja koko talon yhteisiä vesiteemaisia päiviä mm. lukuisten liikuntaleikkien muodossa vesipisaran kiertokulkuun samaistuen tai lähiluonnon siivoustalkoita, joilla ollaan saatu estettyä roskien päätymisen luonnonvesiin. Lasten Vihreä Lippu raadit ovat tärkeänä taustalla syventyneet vesi-teemoihin ja lasten kanssa on mm. päivitetty käsienpesuohjeet koko taloon sekä tärkeät koko talon yhteiset Vihreä Lippu tavat, joita voi käydä ihastelemassa Pääskyn eteistilan VL-seinällä.

Vihreä Lippu kausi loppuu nyt keväällä 2025. Lopputuotoksena kaudesta jokainen lapsi saa kotiin vietäväksi Vedensäästöbingon, jota pääsette perheen kanssa yhdessä tutkimaan. Bingoa on rakennettu yhdessä lasten kanssa eri vesiteemoja läpikäymällä. Siihen on koottu erilaisia pieniä arjen vedensäästövinkkejä, joita voitte yhdessä kokeilla. Kuinka monta bingoriviä saatte? Toivottavasti se herättää innostavaa keskustelua kallisarvoisesta vedestämme!

Tässä vielä lasten omat TOP 3 vedensäästövinkit:
1. roskat pitää siivota luonnosta ettei ne mee mereen
2. sulje hana kun laitat saippuaa
3. kerää sadevettä ämpäreihin ni voit leikkiä sillä vedellä tai kastella kukkia
Täältä löydät mielenkiintoista lisätietoa tuttujen elintarvikkeiden ja käyttötuotteiden vesijalanjäljestä https://www.waterfootprint.org/resources/interactive-tools/product-gallery/

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin