Lumoava Tuhkimo
Tuhkimon tarina herää uudestaan henkiin ohjaaja Kenneth Branaghin tuottamassa elokuvassa, Cinderella – Tuhkimon tarina.
Jokainen meistä on varmasti nähnyt tai ainakin kuullut alkuperäisestä Tuhkimosta. Elokuva on nyt näytelty oikeassa maailmassa, mutta alkuperäisen Tuhkimon tarina ei ole kadonnut minnekään.
Upeaa Tuhkimoa elokuvassa näyttelee Lily James ja hänen pahaa äitipuoltaan näyttelee viekas Cate Blanchett. Paha äitipuoli tekee Tuhkimosta, eli Ellasta, palvelijan, kun Ellan isä oli kuollut työmatkallaan. Ella tapaa metsässä muukalaisen, joka kääntää Ellan elämän taas hyväksi.
Jo elokuvan alkuvaiheilla saamme tietää Ellasta paljon. Koko yleisö heittäytyy ajassa niin paljon taaksepäin, kun vielä käytettiin suuria, muhkeita mekkoja ja pukuja. Elokuva kestää yhden tunnin ja 52 minuuttia, joten elokuvasta ei jää mitään olennaista pois. Elokuva on täynnä draamaa, seikkailuja, romantiikkaa ja fantasiaa. Elokuva on perhe-elokuva ja ikäraja on 7. Cinderellan ensi-ilta oli 13.3.2015 ja elokuvaa levittää Walt Disney Studios Motion Pictures AB. Elokuva on alun perin puhuttu englanniksi.
Suosittelen elokuvaa romantiikasta ja seikkailuista pitäville tytöille ja miksipä ei pojillekkin.
Oma mielipiteeni elokuvasta on erittäin hyvä, koska elokuvan näyttelijät olivat hyvin taitavia ja käsikirjoitus oli onnistunut. Juoneen pääsi nopeasti mukaan, etenkin jos on nähnyt alkuperäisen animaatio version Tuhkimosta. Elokuva ei loppunut ”kesken”, kuten joissain elokuvissa on vahingossa päässyt käymään.
Laura