portfolio ku8

Oppimisen yhteenveto

 

Häkki pään ja veistetyn pään idea oli auttaa hahmottamaan kolmiulotteisuutta. Varjostamista kannattaa yrityää tehdä lihaksen mukaisesti ja regerwmssi kuvaan voi merkata ne tummemmat alueet. Lapsen kaavot on tosi pyöreät joten niitä on vaikea piirtää. Jotta kuvaata saa mallinsa näkäisen kannattaa kiinnittää huomiota suuhun, silmiin ja nenään. 

5. Moniste-nipun harjoitukset

Häkkipää ja veistetty pää oli vaikeita. Aukot oli aika helppo tehdä, nenä ja korva oli vaikeimmat. Lyijykynällä oli helpompi tehdä, mutta ei hiilelläkään ollut niin vaikeeta.

3. Croque-piirrokset

Siinä on muutama oku kurssin alusta ja lopusta. Croquis-piirtokset oli mun mieleatä vaikeista kun piti piirtää niin lyhyessä ajassa. Opin myös että en osaa piirtää kolmiulotteia asioita.

1. Piirustus historia

Olen piirtänyt varmaan koko elämäni. Tykkäsin kovasti piirtää jo päiväkodissa, mutta olin ilmeisesti pienenä kovin kriittinen työstäni. Jos joku joskus kehui piirustuksiani, revin ne heti. Mikä siinäkin lienee ollut syynä. Muistan kun minä ja Ilona aina väritettiin värityskuvia iltapäiväkerhossa. Pienenä olen lähinnä piirtänyt tusseilla, puuväreillä ja liiduilla. Koulu ei ole ikinä ollut minulle kaikista mieluisinta joten olen aina tykännyt piirrellä tunneilla jotain pientä kaikkien monisteiden ja vihkojen nurkkiin. Koulun kuvataiteen tunneista kuitenkin pidin yleensä aina, varsinkin ala-asteella ja lukiossa. Yläasteen kuvataide opettaja oli jotenkin outo ja minun mielestä ärsyttävä joten en ottanut yläasteella kuin yhden valinnaisen kurssin kuvataidetta. Sain joskus joululahjaksi suuren piirustus kirjan. Olen joskus yrittänyt opetella piirtämään jotain sieltä mutta muuten se on kyllä odotellut hyllyssä parempia aikoja. En uskonut tykkääväni piirtämisestä niin paljon kun pidin ennen tätä kurssia.