KASVILLISUUS JA ILMASTO

👇


Bangladeshissa on kolme virallista vuodenaikaa, paikallisten mukaan niitä on kuitenkin kuusi. Bangladesh sijaitsee Monsuunivyöhykkeellä. Bangladeshissa on suurimmalta osalta alavia tasankoja sekä Gangesin ja Brahmaputran jokialankoja. Joet tuovat jatkuvasti lisää hiekkaa, sedimenttejä ja lietettä, joten maaperä on erittäin hedelmällinen. Tämän vuoksi maassa on useita eri kasveja ja hedelmiä. Bengalinlahdella nousevien valtavien myrskyjen seurauksena alueella esiintyy myös vaikeita tulvia. Monsuunikausi kesäisin on luonnonkatastrofien aikaa. Himalajan rinteiltä sulavat lumet päätyvät valtavina vesimassoina Bangladeshiin.

Ilmasto

Monsuunivyöhykkeellä sijaitsevassa Bangladeshissa on lämmin, sateinen ja tuulinen trooppinen sademetsäilmasto. Monsuunikauden aikana kesäkuusta lokakuuhun sataa suurin osa vuoden sademäärästä. Ilma on kuuma ja kostea vuorokauden ympäri, joten tottumattomille se voi olla sietämätön. Talvisin päivät ovat kuivia ja lämpimiä ja yöt viileitä koillistuulten ansiosta. Talvella lämpötila vaihtelee päivän 22 asteesta yön 5 asteeseen. Maaliskuuhun mennessä tuulten suunnat muuttuvat ja tuovat tullessaan rankkasateita ja ukkosmyrskyjä. Huhti- toukokuussa kesämonsuuni loppuu ja trooppiset hirmumyrskyt aiheuttavat valtavia aaltoja ja tuhoisia tulvia. Lämpötila pysyttelee tuolloin 30-40 asteessa.

Kuvassa on Dhakan (pääkaupunki) ilmastodiagrammi

Bangladeshin paikalliset vuodenajat ovat: Kevät, basanto, kestää helmikuusta huhtikuuhun. Kesä, grishma, huhtikuusta kesäkuuhun. Sateinen kausi, barsha, kesäkuusta elokuuhun. Syksy, sharat, elokuusta lokakuuhun. Sumuinen kausi, hemanto, kestää lokakuusta joulukuuhun. Talvi, sheet, joulukuusta helmikuuhun.

Kasvillisuus

Kasvillisuus on Bangladeshin trooppisen ja subtrooppisen ilmaston myötä hyvin monipuolinen ja vaihteleva. Noin 10 prosenttia maasta on yhä metsän suojaamaa. Idässä Chittagon Hillillä bambu- ja rottinkimetsät koristavat maisemaa. Lounaassa Sundarbanissa on useita mangrove- ja sundaripuulajeja. Jopa kaukana metsäalueilla löytyy monenlaisia hedelmäpuita kuten taateli- ja kookospalmuja ja mangopuita.



Koska puolet maasta sijaitsee trooppisella kasvillisuusvyöhykkeel-
lä, kukkivia kasveja löytyy tuhansia lajeja. Bangladeshin kauneus
nivoutuu vuodenaikojen mukaan vaihtuvien kukintojen mukaan.
Yleisiä kukkia ovat muun muassa hyasintit, jasmiinit, ruusut ja vil-
lit orkideat.
ELÄIMET:

Bangladeshissa elää useita uhanalaisia eläinlajeja kuten
Bengalin tiikeri, leopardi ja intialainen norsu. Paljon ylei-
sempiä ovat rhesusapinat, sakaalit, mungot, krokotiilit
ja hirvieläimet. Bengalin tiikeri on kotoisin Bangladeshis-
ta kuten myös monet muut kissaeläimet, esimerkiksi le-
opardit. Maassa on myös laaja valikoima pienempiä eläi-
miä kuten kilpikonnia, myrkyllisiä käärmeitä, liskoja ja
hyönteisiä. Merissä ja joissa on suuri määrä erilaisia ka-
lalajeja. Myös maan linnusto on erittäin laaja; noin 650
lajia. Vaikka eläimistö monin paikoin onkin vielä runsasta,
ovat eläinkannat taantuneet uhkaavasti.





Luonto