Lapsen ja perheen asema antiikin Roomassa
Naisen, miehen ja lapsen asema- lähteen mukaan
Naisen asema: Naiset ovat holhouksenalaisina koko elämänsä. Jos nainen elää yhdessä miehen kanssa vuoden, heidän katsotaan olevan naimisissa. Nainen on tällöin samassa asemassa, kuin hän olisi miehen tytär. Jos naisella on kolme tai enemmän lapsia, laki sallii hänen toimia omana holhoojanaan.
Miehen asema: Testamentti on sitova, kun mies määrää rahoistaan ja omaisuudestaan. Mielenvikaisen henkilön päätösvalta ja omaisuus kuuluu lähimmälle miessukulaiselle. Mies määrää lähes kaikesta.
Lapsen asema: Jos lapsi syntyy epämuodostuneena, hänellä ei ole oikeutta jäädä henkiin. Poika on vapaa isästään, jos hän myy hänet kolmesti. Lapsella ei ole laillista perimysoikeutta, jos on syntynyt 10 kuukautta isänsä kuoleman jälkeen.
Naisen, perheen ja lapsen asema
Naisen asema: Yläluokkaisen ja tavallisen naisen/orjan asema oli hyvin erilaista. Jos nainen rikkoi lakia oli aviomiehellä oikeus rankaista. Naisella oli avioliitossa omat varat ja velat. He tekivät myös itse testamenttinsä. Nainen sai myös tehtä ostoksia myös ilman holhoojaa.
Perheen asema: Avioerot olivat yleisiä. Säädettiin useita lakeja, jotka määrittivät perheen asemaa. Käsitys vahvasta ydinperheestä kehittyi.
Lapsen asema: 14-vuotiaana tuli täysi-ikäiseksi. Lapsen elämä ei ollut helppoa, koska melkein kaikesta määräsivät vanhemmat. Isä esim. ei ottanut kaupunkireissulle mukaan, vaikka kuinka poika olisi halunnut lähteä mukaan. Mahtoi elämä olla rankkaa ja ankeaa. Ei matkoja eikä syrjäisestä kotikylästä päässyt mihinkään.