TET

Yläkouluissa järjestetään oppilaille mahdollisuuksia tutustua työelämään. Jokaisessa koulussa on joko kahdeksannen ja yhdeksännen luokan aikana tai yhdeksännen luokan aikana osallistuttava yhteensä kahden viikon työelämään tutustumisen jaksolle.

TET-jakson aikana harjoittelet työelämässä toimimista. Oppilaat eivät saa TET-jaksolta palkkaa, mutta sitäkin enemmän kokemuksia ja mahdollisuuden tutustua erilaisiin ammatteihin.

Kun suhtaudut työntekoon positiivisesti ja yrität koko TET-jakson ajan oppia uusia asioita, niin saat jaksosta eniten hyötyä itsellesi. Oppilaat hakevat TET-paikat itse, joten kannattaa miettiä, että mikä sinua eniten kiinnostaa ja miten voisit tutustua vaikkapa juuri siihen unelma-ammattiisi. Myös myöhemmät kesätyömahdollisuudet kannattaa pitää mielessä.

Yläluokkien opotunneilla mietitään yhdessä sopivia TET-paikkoja ja harjoitellaan niiden hakemista. Ennen harjoittelun alkamista oppilas ja työnantaja tekevät kirjallisen TET-sopimuksen, jonka oppilas saa koulun omalta opolta.

TET-jakso koostuu kolmesta osa-alueesta:
1. TET-paikan hakeminen
2. Työskentely TET-jaksolla
3. Raportointi TET-jaksolta

Myös alaluokkalaiset ja seitsemäsluokkalaiset osallistuvat lyhyempiin harjoitteluihin oman koulun sisällä ruokalassa ja siistijöiden kanssa.

TET-jaksoista voit kysyä lisää omalta opoltasi.