Linkit
Hallitus julkaisi rasismitiedonannon – kriminalisoi holokaustin kieltämisen (2023)
Hallituksen johtonelikko julkisti rasismitiedonannon, jonka hallituspuolueet RKP:tä myöten hyväksyivät keskiviikkona pitkän kipuilun jälkeen. Kyse on listasta toimia, joiden pitäisi edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Rasismikeskustelu kuohahti kesällä – missä menee rasismin ja kritiikin raja?
Mitä on rasistinen puhe? Miten asioista voi puhua kriittisesti olematta rasistinen? Yle haastatteli perussuomalaisia Tampereen puoluekokouksessa. Yle aamun studiossa keskustelemassa Tampereen yliopiston tutkijatohtori Minna Seikkula ja THL:n projektipäällikkö Mona Eid.
Kanadasta löytyi 215 lasten ruumista alkuperäiskansoille tarkoitetusta koulusta
KANADASSA on jo vuosia tiedetty, että tuhansia alkuperäiskansoihin kuuluvia lapsia katosi vuosikymmenien aikana salaperäisesti valtion ja kirkkojen ylläpitämissä kouluissa.
LAPSET olivat oppilaina Kamloops Indian Residential School - nimisessä koulussa, joka suljettiin vuonna 1978. Löydöksestä ilmoitti Tk'emlúps te Secwépemc -kansan päällikkö Rosanne Casimir.
KANADASSA oli 1800-luvulta alkaen käytössä koulutusjärjestelmä, jossa alkuperäiskansoihin kuuluvien lapsia erotettiin pakolla perheistään. Lapset keskitettiin kouluihin, joissa koulutuksen järjestivät usein kristilliset koulut valtion puolesta.
Vuonna 2015 valmistunut vuosien selvitystyö tuli siihen lopputulokseen, että lasten pakkokoulutus kirkkojen pitämissä kouluissa oli ”kulttuurinen kansanmurha”.
Ainakin 150 000 lasta kävi koulujärjestelmän, joka oli käytössä 1840-luvulta 1990-luvulle saakka. Selvityksen mukaan monet lapsista altistuivat koulussa fyysisille rangaistuksille, nälälle, epidemioille ja raiskauksille.
SELVITYKSESSÄ arvioitiin, että kaikkiaan jopa 4 100 lasta olisi kuollut alkuperäiskansoille järjestetyssä koulujärjestelmässä.

Rodunjalostuksen kaiut kaikuvat edelleen
Pohjoismaissa oli esimerkiksi Yhdysvaltain ja Saksan tapaan 1900-luvun alkupuolelta alkaen vallalla ajatus, että väestöpolitiikalla ja ihmisten lisääntymisen säätelyllä kansakuntaa voidaan muokata terveeksi, hyvinvoivaksi, työteliääksi, ahkeraksi ja moraaliltaan kunnolliseksi.
Sosiaali- ja terveysalan eettistä neuvottelukuntaa ETENE:ä johtavan professori Hallamaan mukaan samantyyppinen ajattelutapa nousee esiin taloudellisen ja poliittisen epävarmuuden aikoina.
– Nykyään meillä on puhetta, että joku on nettomaksaja, että nettomaksajien täytyy saada määritellä, kuinka yhteiskunnan tukea tarvitsevat ihmiset saavat elää, ja mitä he saavat tehdä, ja minkälaisia he saavat olla.
– Kysymys lisääntymisen sääntelystä ei ole hävinnyt minnekään, se on ihan tätä päivää. Kuviot ovat toiset, menetelmät ovat toiset, mutta sama halu ja tarve säädellä lisääntymistä on kuin aikaisemminkin.
– Se on vain muuttanut nimeään. Ajatellaan sikiöseulontoja, ei kukaan halua, eivät edes vanhemmat halua sairaita lapsia. Mielestäni eugeenista ajattelua on edelleen, mutta aivan toisessa muodossa. Puhutaan terveyden säilyttämisestä ja edistämisestä, ei puhuta ”laadun” parantamisesta kuten ehkä ennen selkeämmin puhuttiin.
Sukupuolen korjaaminen edellyttää Suomessa aina sterilisaatiota. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa toimitaan näin.
YK ja Euroopan neuvosto ovat vaatineet Suomen lainsäädännön muuttamista tältä osin. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut sterilisaatiopakon rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Eduskunnassa translakiin on vaadittu muutosta vihreiden ja vasemmistoliiton riveistä. Myös apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on vaatinut lain pikaista muuttamista.
Sukupuolen oikeudelliseen vahvistamiseen liittyvää lainsäädäntöä on viime vuosina muutettu useissa Euroopan maissa.

Video Suomalainen eugenikkaa eli rotuhygienia
Suomessa rodunjalostus ei kohdistunut niinkään etnisiin vähemmistöihin, vaan mielenterveysongelmaisiin ja kehitysvammaisiin. Väestöstä haluttiin poistaa myös fyysisesti vialliset, kuten kuurot.
Rodunjalostuksen historia ei ole vain sorrettujen vähemmistöjen historiaa. Huonoa ja vaarallista perimää kantoivat myös valkoiset miehet, ainakin jos he olivat homoja, rikollisia tai alkoholisteja. Oikeastaan lähes mikä tahansa poikkeava ominaisuus saattoi tehdä yksilöstä rappeutuneen, vääränlaisen.
Professori Jaana Hallamaa muistuttaa, että rodunjalostusajattelun huippuvuodet osuivat 1950- ja 1960-lukujen taitteeseen.
– Siihen aikaanhan sijoittuu ajatus, että rakennetaan hyvinvointiyhteiskunta. Tausta-ajatuksena lienee on ollut sellainen, että ei haluta hyvinvointiyhteiskunnan universaalien – kaikille tulevien –
hyvien valuvan väärille ihmisille, vaan sille kunnolliselle väestönosalle, joka sitten rakentaa ehjää, tervettä kansakuntaa.
Suomi teki vuosina 1935-1970 lisääntymiskyvyttömiksi 7 530 kansalaistaan vastoin näiden omaa tahtoa. Kun mukaan lasketaan rodunjalostuksellisista syistä tehdyt raskauden keskeytykset, nousee luku runsaaseen 12 000:een. Noin 90 prosenttia pakkosteriloiduista oli naisia.
Vankimmin rodunjalostusaatteet saivat aikoinaan jalansijaa länsinaapurissamme Ruotsissa. Maahan perustettiin vuonna 1922 maailman ensimmäinen valtiollinen rotubiologian tutkimuslaitos. Sinne muun muassa Natsi-Saksa lähetti virkamiehiään ja tutkijoitaan oppia saamaan.

Testaa olisiko sinut pakkosteriloitu 1930-luvun Suomessa?
Teinien vaarallinen matka
Pakolaiskriisi 2015