Viikko 16 - Kohta 1

Julkisuuden hyödyt ja haitat

Lähes jokainen meistä on jossain vaiheessa elämää halunnut olla rikas ja kuuluisa. Seuraamalla uutisia ja lukemalla sosiaalista mediaa huomaamme melkein pävittäin, että julkisuudella on hyvien puolien lisäksi paljon huonoja puolia. Monien ihmisten mielestä julkkiksilla on ollut ainoastaan tuuria, mutta julkkisena eläminen ja julkkikseksi tuleminen vaatii paljon muutakin.

Moni on halunnut olla julkkis. Ensimmäisenä jokaiselle tulee julkisuudesta varmaan mieleen ainoastaan hyvät puolet eikä moni ajattele kaikkia huonoja puolia. Useilla ihmisillä on ajatus, että kun on kuuluisa, onnellisuus ja menestys suorastaan juoksevat heidän luokse. Cameron Diaz (2015) kertoo hänen HUMAN the movie haastattelussaan toisin. Cameron Diazin mukaan hän ei tee työtään sen takia, että haluaisi olla kuuluisa. Olla kuuluisa on enemmänkin osa näyttelijän työtä. Kuuluisuus ei Cameronin mukaan myöskään määrittele sitä, että kuka on hän on. Jos etsit kuuluisuutta määritelläksi sinut, et tule ikinä löytämään onnellisuutta. (www.inspiremore.com)

Kuuluisuus tuo mukanaan parempaa kohtelua julkkiksille julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa. Syy tähän voisi olla se, että ravintola itsekin saa enemmän kuuluisuutta, kun hyvästä kohtelusta ilmestyy juttu sosiaaliseen mediaan. Kuuluisuuden mukana tulee myös jokaiselle vaihteleva määrä faneja ympäri maailmaa. Fanien määrä vaihtelee sen mukaan, mitä ihminen on saavuttanut ja mitä ihminen tekee työkseen. Ihmisen valinnat vaikuttavat myös fanejen määrään ja tämän henkilön suosioon. Jos kyseinen henkilö tekee jotain, mikä ei ole monen mielestä hyvä asia, hänen suosio laskee ja päinvastoin. En itse ole ymmärtänyt joidenkin asioiden kohdalla sitä, miksi henkilön suosio kasvaa tai laskee. Jotkin asiat tuntuvat niin pieniltä, että niillä ei olisi oikeastaan vaikutusta mihinkään. Tarkemmin sanottuna en ymmärrä miksi ihmisiä kiinnostaa joidenkin julkkisten pienimmätkin teot, olivat ne hyviä tai huonoja. (www.quora.com)

Kuuluisuus tuo mukanaan myös paljon haittoja. Julkkis ei välttämättä pysty tekemään kaikkia asioita mitä normaali ihminen pystyisi, koska hänet tunnetaan monessa eri paikassa. Julkkis ei voi käydä rauhassa ruokakaupassa, koska ihmiset kertyisivät hänen ympärilleen pyytämään kuvia ja nimikirjoituksia. Melkein missä tahansa julkkiksista otetaan kuvia tai ylipäätään jollakin tavalla rikotaan heidän yksityisyyttä. (www.quora.com)

Lähteet:
www.inspiremore.com
www.quora.com