Arviointi
Osaamisen osoittaminen ja arviointi
Opettaja arvioi kokonaisuuden aikana tapahtuvaa oppimista diagnostisesti, formatiivisesti ja summatiivisesti. Diagnostista arviointia toteutetaan yhteisessä aloituksessa, jossa harjoitellaan oman lempieläimen sanomista englanniksi sekä eläinsanojen harjoittelussa, jossa opettaja saa tietoa oppilaiden eläinsanojen lausumisesta.
Opettaja arvioi koko oppimiskokonaisuutta suhteessa sen tavoitteisiin. Arvioinnissa painottuvat oppilaiden osallistuminen ja aktiivisuus sekä englannin kielen sanaston laajuuden kehittyminen ja sen rohkea käyttö. Koemme, että alkuopetuksen arvioinnissa korostuu kasvatustavoitteiden saavuttaminen, jonka vuoksi myös arvionti pohjautuu pitkälti oppilaiden osallistumiseen ja yhteisten sääntöjen noudattamiseen. Sisältötavoitteista painottuvat etenkin ympäristöopin kannalta metsäneläinten ominaisuuksien kuten elinympäristön, ravinnon ja ulkoisten ominaisuuksien, kuten turkin, koon ja jälkien kuvailu. Englannin sisältötavoitteista korostuvat uusien ja yksinkertaisten metsään ja eläimiin liittyvien sanojen ja fraasien oppiminen ja niiden rohkea käyttäminen puheilmaisussa. Muiden oppiaineiden, kuten musiikin ja liikunnan arvioinnissa korostuvat oppilaiden ilmaisu ja rohkea osallistuminen toimintaan.
Oppimiskokonaisuuden arvioinnissa hyödynnetään myös päivittäistä itsearviointia. Jokaisen päivän päätteeksi oppilaat tekevät pienimuotoisen itsearvioinnin peukkuäänestyksellä tai sijoittumalla janalle. Opettaja kysyy oppilailta kysymyksiä päivän tavoitteista ja oppilaat vastaavat peukulla tai janalla liikkumalla. Viidentenä eli viimeisenä päivänä oppilaat täyttävät itsearviointilomakkeen, jossa he arvioivat omaa oppimistaan kokonaisuuden ajalta.
Itsearviointikysymykset:
Päivä 1:
- “Opin tänään ainakin yhden metsäneläimen englanniksi”
- “Työskentelin ohjeiden mukaisesti ja turvallisesti metsäretkellä”
- “Osoitin kiinnostusta luonnon ja metsän tutkimiseen”
Päivä 2:
- “Työskentelin sinnikkäästi oman eläintyön parissa”
- “Opin kertomaan valitsemastani eläimestä lyhyesti englanniksi”
- “Työskentelin mallikkaasti ryhmässä ja otin muut huomioon”
- “Opin uusia asioita metsäneläimistä”
Päivä 3:
- “Tiedän miten metsäneläimet liikkuvat”
- “Osaan kysyä kaverilta “kuka olet?” englanniksi ja vastata siihen”
- “Harjoittelin temppuradalla liikkumista ja osasin odottaa omaa vuoroa”
Päivä 4:
- “Osasin kertoa muille ryhmämme eläimestä englanniksi museossa”
- “Kysyin museon oppaalta kysymyksiä metsäneläimistä”
- “Käyttäydyin museossa asiallisesti”
Päivä 5:
- Oppilaat tekevät viikon päätteeksi itsearviointilomakkeen, jossa he vastaavat erilaisiin kysymyksiin koskien heidän omaa oppimistaan ja työskentelyään viikon aikana
- Väitteitä arvioidaan tähtien avulla (5 tähteä = osaan asian erinomaisesti, 1 tähti = minulla on vielä paljon harjoiteltavaa)
- “Opin viikon aikana metsäneläinten nimiä englanniksi”
- “Osaan kertoa missä metsäneläimet asuvat”
- “Osaan kertoa, mitä metsäneläimet syövät”
- “Osaan kertoa, miten metsäneläimet liikkuvat”
- “Osaan kertoa eläimistä lyhyesti englanniksi, Esim. My favorite animal is...”
- “Osallistuin toimintaan aktiivisesti”
- “Kuuntelen ja noudatan ohjeita”
- “Toimin yhteistyössä muiden kanssa”
- Väitteitä arvioidaan tähtien avulla (5 tähteä = osaan asian erinomaisesti, 1 tähti = minulla on vielä paljon harjoiteltavaa)
Opettaja havainnoi oppilaiden työskentelyä ja toimintaa jatkuvasti läpi oppimiskokonaisuuden. Oppilaiden saama palaute on kannustavaa ja kehittävää ja sitä annetaan jatkuvasti. Oppilas oppii myös vertaisiltaan saamasta spontaanista palautteesta, mutta opettaja korostaa myönteisen ja kannustavan palautteen antamista myös luokan vuorovaikutuksessa.