Ruuansulatus

Energiaa on Esim: Hiilihydraateissa ja Valkuaisaineissa. Hiilihydraattia on perunan sokerissa ja Valkuaisinetta proteeneissa. Monipuolisen ruokailun jälkeen kehoon on mennyt vitamiinejä ja muita hyödyllisiä aineita. Ihminen tarvitsee ruokaa, vettä ja energiaa, jota tulee ruuasta. Valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista niinkuin solut muodostavat kuteita. Ihminen travitsee 20 eri amiinohappoa, että pystyy tekemään lisää soluja. Siksi monipuolista ruokaa pitää syödä. Valkuaisainetta on Lihassa, Kalassa ja Kananmunissa. Rasvassa on todella paljon energiaa. Siksi ei kannata syödä paljon rasvaista ruokaa, jos laihduttaa. Mutta rasva on silti välttämätöntä keholle ja ihmiselle. Solut tarvitsevat taas sitten vettä elääkseen. Sinulle tulee jano sen takia, että aivosi sanovat keholle että siellä on liian vähän vettä.

Syö monipuolisesti | Ruokatieto Yhdistys
kuva1
Hampaat
Hampaat aloittavat ruuan siirto ja pureskelu prosessin. Lapselle kasvaa maitohampaita noin 20. Nämä maito hampaat ovat lapsen ensimmäiset hampaat. Maitohampaat vaihtuvat rautahampaiksi noin 6-13 vuoden ikäisenä. Etuhampaat pilkkovat ruuan. Poskihampailla jauhetaan ruoka muussiksi. Viisauden hampaat ovat takimmaiset hampaat suussa. Hampaat on kiinni leukaluussa juurilla. Hampaiden pintaa suojaa kiille. Kiilteen alla on hammasluu. Karkeissa ja limppareissa on kaikkein eniten sokereita. Sokeri on hampaan tuhoaja bakteereiden ruokaa. Siksi sanotaan ettei syödä liikaa sokeria. Purkan syöminen ja hampaiden pesu estävät hampaiden reikiintymistä.
Haluatko valkoisemmat hampaat? 8 helppoa niksiä
Kuva 2 

Ruuansulatus
Ihminen syö ruokaa, pureskelee ja nielaisee sen. Sitten se tulee ulos peräsuolesta. Vaiheita on kuitenkin enemmän.
Hampaat jauhaa ruuan pieneksi ja lisää niihin sylkeä. Sitten ruoka menee ruokatorvea pitkin Mahalaukkuun. Mahalaukussa ruoka sulaa jo lämpimäksi mossöksi. Mahalaukusta ruoka jatkaa matkaa ohutsuoleen. Ohutsuoleen siirtyy ruokaa pilkkovia aineita maksasta ja haimasta. Ohutsuolessa ruoka pilkkoontuu vielä pienemmöksi. Vesi imeytyy verenkiertoon paksusuolen kautta. Ne ainekset, jotka eivät ole pilkkoutuneet menevät peräsuolen kautta ulos kehosta.
ruuansulatuskanavan-osat-taitto.png

Kuva 3


Lähteet kuva 1
https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/ravitsemus-ja-ruuan-valinta/miten-syoda/syo-monipuolisesti

kuva 2
https://anna.fi/hyvinvointi/terveys/p245808

Kuva 3
https://peda.net/kuopio/p/pihkainmaki/luokkien-sivut/5/bjm5/e5o/e5/ihminen/ruuansulatus/mrte/r