Varisten huhtikuun kuulumisia

Tekijä: Emmi Tuominen
Huhtikuussa ollaan ehditty tehdä vaikka ja mitä sekä ulkoilla erittäin vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Olemme saaneet leikkiä ulkona monenlaisissa kevätsäissä, niin aurinkoisissa kuin myös lumisissa. Lapsia pieni takatalvi ei haitannut ollenkaan! He tykkäsivät lapioida ja kolailla lunta pihalla. Moni oli kuitenkin jo sitä mieltä, että nyt saisi lumen tulo loppua ja kunnon kevät alkaa. Olemmekin bongailleet erilaisia kevään merkkejä luonnosta ja pihalta. 


Huhtikuun aiheena Variksissa ovat olleet tunteet. Tunnetaitohetkillä ollaan käyty läpi erilaisia leikkitilanteita nukketeatterin avulla. Esitykset olivat aiheista lelujen jakaminen ja kaverin auttaminen. Lapset saivat myös itse näytellä teatterin hahmoja, kun aikuinen luki satua. Tämä oli lapsista erittäin kivaa! Olemme myös harjoitelleet ryhmätyötaitoja yhteisten leikkien ja pelien kautta. 


Ryhmän seinälle Susanna askarteli kuorma-auton, joka kerää sydämiä. Vuorollaan yksi Varisten yhteisistä säännöistä otetaan auton aiheeksi. Kun ohjeen muistamisessa yhdessä onnistutaan, saadaan sydän autoon. Kun auto on kerätty täyteen sydämiä niin palkinnoksi lapset saavat potkupyörät pihalle! Sydänten kerääminen on lähtenyt hienosti liikkeelle. Ensimmäisenä aiheena autossa on ruokarauhan antaminen ja kauniiden pöytätapojen muistaminen. 

Kädentaitoja on harjoiteltu askartelemalla ja rannekoruja tekemällä. Helmien pujottelu oli monen suosikkipuuha. Olemme ahkerasti myös väritelleet värityskuvia sekä piirtäneet. Joitakin kynätehtäviä ovat myös isommat lapset pääseet tekemään yhdessä Emmin kanssa. 


Olemme liikkuneet niin metsässä kuin lähialueella lenkkeillen. Pidimme myös yhteisen ulkopelipäivän ja leikimme juoksuleikkejä. Tatamillakin on ehditty käydä jumppailemassa temppuradan muodossa. 

Leijojen huhtikuun leikkikerhossa Varikset pääsivät leikkimään kauppaleikkiä. Leikissä harjoiteltiin kaupassa toimista aina ostoskoriin poimittavista tavaroista leikkirahalla maksamiseen asti. Pääsimme myös näkemään viskarien draamakerhon näytelmän Kolme pientä porsasta. Se oli jännittävä ja loppupäivästä usein juteltiin etenkin tarinan susi-hahmosta. 

Totta kai huhtikuuhun kuului myös vappuun valmistautuminen. Askartelimme vappukoristeita ja vietimme yhteiset naamiaiset Leijojen kanssa. Hauskaa oli ja nauru raikasi. Taikuri kävi myös esiintymässä lapsille ja hämmästytti tempuillaan jokaisen. Erityisen jännittävää oli, kun taikurin suusta tuli palloja!

Toukokuussa kuukauden aiheena on liikenne ja turvallisuus. Juttelemme liikennesäännöistä ja turvallisesta liikkumisesta. Etusivun kalenteria kannattaa käydä kurkkimassa. Sinne on merkitty monenlaista tärkeää päivämäärää mm. varisten vakituisten lasten kevätretki ja kevätjuhla. 

Aurinkoista keväänjatkoa!