Kevät

Kevään kertauskysymyksiä

Aikalainen s. 76 - 119

Suininlahden koulu / Historian kertauskysymyksiä / 7 lk.

1) Mainitse syitä, miksi Englanti oli teollistumisen kärkimaita

2) Teollistuminen

a. Miten höyrykone mullisti teollisen tuotannon?


b. Miten höyrykonetta käytettiin liikenteessä?


3) Mainitse syitä, miksi työläisten olot olivat kurjat 1800-luvun tehdassaleissa.

4) Millaisia ongelmia (puutteita) oli 1800-luvun kaupungeissa?

5) Miksi ammattiyhdistyksiä perustettiin?

6) Miten Karl Marxin mukaan siirrytään sosialistiseen yhteiskuntaan?

7) Keitä olivat

a. kommunistit

b. sosiaalidemokraatit

8) Millaista teollisuutta Suomessa oli 1800-luvulla?

9) USA:n itsenäistyminen

a. Milloin USA itsenäistyi?
b. Millaisia ihanteita USA:ssa haluttiin korostaa?
c. Miten USA hankki alueita itselleen?

10) Mainitse viisi asiaa intiaanien elämästä.

11) USA:n sisällissota. Millaisia eroavaisuuksia etelä-ja pohjoisvaltioilla oli?

12) Millainen asema entisillä orjilla oli USA:ssa sisällissodan jälkeen?

13)Miksi Euroopasta lähdettiin siirtolaiseksi USA:han? Mainitse

a. vetäviä syitä


b. työntäviä syitä


14) Kerro John D. Rockefelleristä.

Historian kertauskysymyksiä ePookki kpl. 1.4, 1.5, 1.6, 2.1, 2.2, 2.3, 2.4, 2.8

1) Mainitse neljä asiaa seuraavista aatesuunnista (jokaisesta)

a.konservatismi

b.liberalismi

c. nationalismi


2) Mainitse henkilöitä, jotka toteuttivat kansallisuusaatetta Suomessa 1800-luvulla.

3) Kenen teoksia ovat

  1. Maamme-runo
  2. Saarijärven Paavo
  3. Maamme-kirja
  4. Kalevala
  5. Vänrikki Stoolin tarinat
  6. Saima-lehti

4) Miten lapsia opetettiin ennen kansakouluja?

5) Kerro, millaista opiskelu oli 1800-luvun kansakouluissa.

6) Miten naisten ja miesten tasa-arvo koheni 1800-luvun lopulta lähtien?

7) Luettele yhdistyksiä, joita 1800-luvun lopulla perustettiin Suomeen.

8) Mainitse syitä, miksi Englanti oli teollistumisen kärkimaita

9) Teollistuminen

a. Miten höyrykone mullisti teollisen tuotannon?

b. Miten höyrykonetta käytettiin liikenteessä?

10)Mainitse syitä, miksi työläisten olot olivat kurjat 1800-luvun tehdassaleissa.

11) Millaisia ongelmia (puutteita) oli 1800-luvun kaupungeissa?

12) Miksi ammattiyhdistyksiä perustettiin?

13) Miten Karl Marxin mukaan siirrytään sosialistiseen yhteiskuntaan?


14) Keitä olivat

a. kommunistit

b. sosiaalidemokraatit