Kuvia

Hevisauruskonsertti 11.5.2017

Lähdimme bussilla kohti Mouhijärven yhteiskoulua, olimme matkalla Hevisauruksen konserttiin. Perille päästyämme odotimme konsertin alkua kuuntelemalla lämppäribändiä, osallistumalla kilpailuun, jossa arvattiin, että montako karkkia on purkissa. Paikalla oli myös muita kilpailuja. Muistakin kouluista oltiin paikalla, tapahtumaan tultiin Karkusta, Häijäästä, Suodenniemeltä, ja Mouhijärven yhteiskoulu osallistui järjestäjänä. Ruokana sai makkaraa ja mehua, kioskista sai ostaa kaikkea muuta syötävää. Kun itse keikka alkoi, kaikki kerääntyivät lavan eteen. Konsertti oli sopivan mittainen ja innostuksissaan jotkut heittivät lippiksiään sauruksille, jotka pitivät niitä hetken sarvissaan. Musiikkityyli oli rock ja hevi, lavatekniikka oli hyvä, ja musiikki oli sopivalla voimakkuudella. Keikan jälkeen sauruksilta sai yhteiskuvia ja nimmareita. Kokonaisuudessaan keikka onnistui hyvin.

Eetu Ylinen Ja Ketija Medina

Karkun koulun kodin ja koulun päivä

Karkun koululla vietettiin kodin ja koulun päivää perjantaina 29.9. Kodin ja koulun päivään pääsi mukaan oppilaat, vanhemmat ja isovanhemmat. Kaikille oli järjestetty neljä rastia, joihin kuului 5-6lk tekemät tietovisat, leikkimieliset olympialaiset, vanhoja suomalaisia koululauluja ja askartelua.

5-6lk tekemät tietovisat liittyivät 100-vuotiaaseen suomeen. Vieraat pitivät tietovisoista.

Olympialajeina oli saappaan heitto, kuntopallon taaksepäin heitto, kävynheitto, ratajuoksu sekä pallo jalkojen välissä pomppiminen.

Vanhoista koululauluista innostui vanhemmatkin, koska he olivat laulaneet niitä omina kouluaikoinaan.

Askartelimme joutsenia, koska se on suomen kansallislintu.

Vieraat ja oppilaat tykkäsivät oikein paljon kodin ja koulun päivästä. Vieraat söivät myös kouluruokaa.

kirjoittanut: Saara Purola ja Anna Passi.

suunnistuskuvia

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.